sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vasurilla. -blogin alkutaival

Katsoin äsken blogini kävijämääriä ja ilokseni huomasin, että 2000 käynnin raja meni rikki eilen!

Nöyrimmät kiitokseni kaikille! Ja aivan erityiskiitokset kaikille kommentoijille sekä äänestyksiin osallistuneille! Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä ja kyllähän te sen jo tiedättekin, jos täällä kerran pyöritte.

Mutta. Reilu kuukausi sitten, blogin avattuani, en olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut kuvitella moista määrää. Eipä silti, enpä minä näitä asioita villeimmissä kuvitelmissani kuvittelekaan.

Sain toki aivan loistavaa vetoapua Urheilulehden U-studiolta, joten erityiskiitokset kuuluvat myös sinne (Janne, Aksu, Mari, Ilkka). Käyntimäärät moninkertaistuivat muutaman hassun videon jälkeen ja myös blogi sai viidentoista minuutin kuuluisuutensa heti alkumetreillään.

Lisäksi sivustoa skannaa ilmeisesti päivittäin pari jotain pirun robottia mm. Venäjältä ja Alaskasta (on muuten todella mielenkiintoista ja relevanttia dataa tämäkin), mutta niistäkin huolimatta olen todella yllättynyt miten hienosti tämä lähti liikkeelle. 

Yritän jatkaa melko aktiivisella postaustahdilla, mutta kuitenkin sillä periaatteella, että silloin kun on jotain sanottavaa, se sanotaan. Tällaisia tyhjänpäiväisiä postauksia yritän toisin sanoen vältellä. Väkisinkin blogi aktivoitunee aina isojen kisojen aikaan, joten olkaa ainakin silloin hereillä. Näissä kauden "suvantovaiheissa" on hyvä hetki vetää itsekin hieman happea ja kerätä voimia tulevaan. 

Itse kirjoittaminenhan ajoittuu ilta-/yöaikaan lähinnä perhepoliittisista syistä, joten ajoittainen hiljaisuus voi olla merkki väsymyksestä, eikä vain laiskuudesta. 

Voitte kuitenkin herätellä minua vaikkapa facebookin Vasurilla. -ryhmässä, jonne on muuten erinomaisen hyvä hetki mennä likettämään juuri nyt! Se lienee paras kanava myös yleisluontoiselle, maailmoja syleilevälle, palautteellenne. 

Edelleen kuitenkin paavo.m.petäjämäisesti 'korostan' tenniskulttuurimme tarvitsevan paljon avointa lisäkeskustelua ja -näkemyksiä, joten tämä on vain pienen pieni pisara vallan valtavassa valtameressä. Olkaa samaa tai eri mieltä, aivan sama, kunhan olette jotain mieltä! Jakakaa näkemyksiänne rohkeasti! 

Ja seuraavaksi kaikkien loppukliseiden äiti eli tästä on hyvä jatkaa! 

Osukaa linjoille!

Terveisin, 
Tero

2 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä, sinä! :)
    Myöhässä, mutta kuitenkin edellä....
    Juoruja Båstadista:
    "Jag kom under veckan nämligen i kontakt med en grupp finländare som under ett och ett halvt år arbetat för att efter årsskiftet fräsa igång det som ska bli Nordens största och bästa tennissajt.

    Med tanke på hur intressant projektet låter så kan jag väl säga som såhär; det finns alla möjligheter att jag kommer att vara med på ett hörn. Roliga grejer som har med tennis att göra ploppar liksom inte upp alltför ofta.

    Det jag hört än så länge talar för att det kommer att bli fullkomligt grymt!"

    Ruotsin tunnetuin tennisbloggaaja on siis tavannut suomalaisia Båstadissa. Heillä on jo työn alla Pohjoismaiden paras ja kaunein tennis-saitti. Oletko kuullut tästä mitään ?
    Vasurilla goes Nordic? :)

    -ana-

    VastaaPoista
  2. Mä en oo kuullu tästä mitään. Mä en oo vissiin messis. :) Odotan kuitenkin innolla mitä tuleman pitää. Tervetullutta nimittäin kaikki tennisaiheinen kirjoittelu!

    VastaaPoista