Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogista. Näytä kaikki tekstit

13/01/2023

Täällä taas!

Hello! 

Blogin hiljaiset kuukaudet ja hiljainen vuosi 2022 jää taakse tässä ja nyt. 

Pahoitteluni, että vuosi 2022 ei jää sisällöltään blogin merkkipaaluksi. Viime vuosi oli hyvin kiireinen, eikä aikaa saati energiaa jäänyt kirjoittamiselle aiempien vuosien tapaan.

28/02/2022

Blogin kommentointi väliaikaisesti suljettu

 Valitettavasti jouduin ainakin toistaiseksi sulkemaan blogitekstien kommentoinnin. Syynä tähän oli kommenteissa valtoimenaan alkanut uhkapelimainonta ulkomaisilta vedonlyöntisivustoilta. 

Tenniskeskustelu kuitenkin jatkuu kiivaana Twitterissä hashtagillä #tennisfi. Tästä ja tästä mukaan.

Pysytään linjoilla ja kuulolla!

20/08/2020

Comeback!

Korona on vaikuttanut moneen asiaan eikä vasurilla.com ole ollut poikkeus. Myönnän, että kiertueen ollessa pakkolomalla on inspiraatiota kirjoittamiseen ollut hankala löytää. Muutamia juttuja olen kyllä tänä aikana julkaissut, mutta suurempi palo tennisrintamalla on kohdistunut oman pelin treenaamiseen, kisaamiseen sekä jonkin verran myös valmentamiseen. Toki taannoiset SM-kisat herättivät herkullisuudellaan tarinoimaan aiheesta enemmän.

Oma treenaaminen on saanut koronan aikana hurjan lisäboostiin fysiikkatreenaamisesta, johon viime vuosikymmenellä on ollut aivan liian vaikea löytää aikaa ja motivaatiota. On kuitenkin niin, että jos meinaa vähänkin pärjätä ikämiesten SM-tasoilla, niin fysiikan on oltava kunnossa. Miesten 40v. SM-sarjatenniksessä vastustajat olivat poikkeuksetta timanttisessa kunnossa, joten pään sisäinen herätyskello soi melkoisella voimakkuudella kauden päätteeksi. Fysiikka lienee kuitenkin se osa-alue, joka on helpoin laittaa kuntoon. Porras- ja kuntotreenaaminen on siis aloitettu ja siitä myöhemmin blogissa lisää.

Pelaamisen saralla kesä on ollut määrällisesti parhain vuosikausiin, ehkä menestyksellisestikin. Pelejä on kertynyt omalla mittapuulla mitattuna hurja määrä, pitkälti toistakymmentä ottelua. Yksistään Savitaipaleen helteisessä Sapassi Cupissa tuli urakoitua muutamaan päivään kolmessa sarjassa seitsemän pelin verran, mikä olikin samalla kenties kovin fysiikkatestini tenniksen saralla koskaan. Siitäkin myöhemmin vielä lisää ainakin sen verran, että muistan vähintäänkin itse miten varautua ja varustautua urakointiin kuumassa kesähelteessä. Paljon tuli oppia kantapäänkin kautta, vaikka tuloksellisesti turnaus olikin lähes täysosuma.

Valmentaminen on koronan vuoksi ollut kovin satunnaista. Ryhmävalmennukset loppuivat kuin seinään maaliskuussa, mutta kesää ovat värittäneet lupaavien junnujen privaattivalmennukset. SM-tason kilpajuniorien sparrailu sekä valmentaminen ovat olleet ehdottomasti herkullisinta tekemistä tällä saralla. On upeaa nähdä se palo ja kehittyminen, mikä näillä junioreilla tekemisessään on. Vinkit ja opit otetaan upeasti vastaan. Nälkä oman pelin kehittämiseen on järjettömän kova ja hyvä niin. Emme me koskaan valmiita pelaajia olekaan. 

Mutta nyt kuparinen on jälleen rikki ja "kirjoituskammo" taklattu, joten on korkea aika suunnata ajatuksia kohti Cincinnatin (New Yorkin) Mastersia, jonka jälkeen matka jatkuu kohti US Openia. Tänä vuonna matkaan ei liene päässyt kukaan, mutta ensi vuotta varten voi matkavinkkini lukea vaikka tästä. Ennakot turnauksiin ovat tulossa kuitenkin pomminvarmasti ja Cincinnatiin siis jo lähipäivinä! 

Pysy linjoilla!

03/01/2020

Vasurilla.com 8 vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille vasurilla.comin lukijoille! Vuoden vaihtuminen tarkoittaa paitsi uuden kauden käynnistymistä, niin käytännössä myös blogini syntymäpäiviä, joten onnea myös mulle. 

Tosiaan, kahdeksan vuotta sitten jännitin ensimmäisten juttujeni vastaanottoa ja ilokseni sain huomata ettei täystyrmäystä tullut silloin, eikä oikeastaan myöhemminkään, vaikkakin kaikkien aikojen blogikommentti "paska blogi" jossain vaiheessa ensimmäistä tai toista vuotta jaksoi hauskuuttaa pitkään. 

Mutta siis, pikemminkin tässä on käynyt päinvastoin ja olen saanut enimmäkseen mukavaa palautetta matkan varrella. Ja juuri siksi kirjoitushommat ovatkin säilyneet aktiivisina, joten iso kiitos siitä teille! 

Blogin kirjoittelu onkin antanut paljon. 

Ensinnäkin asiat jäsentyvät itselleni erinomaisesti kirjoittaessa ja asioita tulee todella pohdittua läpi. Välttämättä kaikki ei aina välity läpi lukijalle, mutta joku master-ajatus päässäni on lähes jokaisen jutun kohdalla ollut. Usko pois.

Toisekseen olen saanut blogin kautta paljon uusia ajatuksia teiltä, mistä myös iso kiitos. Aivan erityisesti kiitos kuuluu twitterin puolella pyörivälle aktiiviselle #tennisfi-heimolle, joka on poikinut jopa konkreettisia kohtaamisia ja uusia ystäviä ympäri Suomea sekä suomalaista tennisskeneä. Kiitos siitä! Jatkossakin saa tulla rohkeasti moikkailemaan ja turisemaan! (Topspinin twitteriin pääset tästä ja omaan henkilökohtaiseeni tästä.)

Ajatustenvaihto ja lisääntynyt tenniskeskustelu oli yksi isoimmista, ellei isoin, alkuperäinen motiivini lähteä liikkeelle blogin kanssa. Tuntuukin, että kotimainen tenniskeskustelu on hyvin usein hyvinkin korkeatasoista ja todella ymmärrämme peliä nimeltä tennis. 

Mutta. Kaiken voi aina tehdä paremmin ja ymmärrystä voi jokainen lisätä koko ajan. Peli kehittyy, meidän täytyy kehittyä sen mukana. 

Tämän myötä erittäin antoisaa ja kehittyvää tennisvuotta 2020 kaikille! 

PS. Kausiennakko on tulossa viikonloppuna! Ensi hätään voi kerrata blogin joulukalenterin!

09/01/2019

7 vuotta, 7 päivää

Blogi täytti viikko sitten seitsemän vuotta!

Tämä onkin hyvä ja juhlallinen hetki kiittää erityisesti Teitä lukijoitani kaikesta siitä positiivisesta palautteesta ja kritiikistäkin, mitä olen teiltä matkan varrella saanut.

Nöyrimmät kiitokseni!

Ilman kannustusta tai keskustelua hommat ei yleensä nimittäin etene oli työ, laji tai taidemuoto mikä tahansa.

Ensisijainen tavoitteeni on ollut avata omia näkemyksiäni huipputenniksen kautta mahdollisimman suurelle porukalle, jotta suomalainen tenniskulttuuri nousisi niin ikään mahdollisimman korkealle tasolle. Jutut ovat usein olleet jonkinlaisia päänavauksia tenniskeskustelulle varsinkin nopeassa some-maailmassa, lähinnä twitterissä, jossa keskustelu on lähes poikkeuksetta hyvinkin korkeatasoista. Kiitos myös siitä ja liittykää ihmeessä rohkeasti mukaan, jos ette ole sitä vielä tehneet!

Toinen suuri kiitos menee yhteistyökumppaneilleni, joita on matkan varrella ollut jo melkoinen liuta. "Isompia" ja pienempiä. En tee tätä kuitenkaan rahasta tai edes oravannahkoista, vaan rakkaudesta lajiin. En tietenkään ole laittanut tai laita hanttiin, jos sopivia yhteistyömalleja löytyy myös jatkossa!

Kiitos!

Tänä vuonna olen luvannut lisätä valmennuspuolen tarinoita, joista esimakua saatiin jo viime vuoden joulukalenterissa luukussa numero viisi. Blogin selkärangan muodostanee kuitenkin edelleen ennakot ja jälkpelit Grand Slameistä ja Masterseista sekä toivottavasti myös kotimaisista tapahtumista, joita tänäkin vuonna on tällä tietoa mukavasti tuloillaan! Myös suurta kiinnostusta saaneet pallotestit jatkuvat tänä vuonna, sillä palloja on nyt jo jopa tyrkytetty vasurilla.comin testiin!

Matka siis jatkuu ja muuttaa hieman muotoaan, mutta kiitos, että olet ollut mukana ja toivottavasti pysyt linjoilla tänäkin vuonna!

Eteenpäin!

PS. Joulun aikaan blogi sekä Topspinin www-sivut saivat hieman pientä faceliftiä ja uutta fonttia, joten jos on tähän liittyvää palautetta, niin se otetaan kernaasti vastaan!

27/08/2018

Vasurilla.com ja Helsingin Mailapelikeskus yhteistyöhön

Moni onkin ehkä jo huomannut, että sekä blogin ja Tenniskoulu Topspinin sivulle on ilmestynyt Helsingin Mailapelikeskuksen mainos. Ilolla voinkin ilmoittaa yhteistyöstä Mailapelikeskuksen kanssa!

Tämä kaupallinen yhteistyö on pitkä jatkumo Tenniskoulu Topspinin valmennus- ja harjoitustuntien pitämisestä Helsingin Mailapelikeskuksessa, jossa pelaamiseen ja harjoitteluun on loistavat mahdollisuudet. Eikä siis ainoastaan tenniksen, vaan myös muiden mailapelien eli sulkapallon, pöytätenniksen ja squashin osalta.

Tenniksen osalta Mailapelikeskuksen päähallissa on neljä tenniskenttää, joiden päällysteenä on mattopintainen, pehmeä velour. Päähallin takana ylipainehallissa on kolme greenset-pinnoitteista tenniskenttää, joista yhdellä pelataan arkisin sulkapalloa. Kesäisin käytössä on yksi hiekkatekonurmikenttä.

Sulkapallokenttiä on 12 kappaletta, pöytätenniskenttiä kolme ja lisäksi keskuksesta löytyy pääkaupunkiseudun uusimmat squash-kentät, joita on kaksi.


02/01/2018

Vasurilla.com kuusi vuotta!

Kuusi vuotta bloggailua takana! Yes!

Tarinaa on riittänyt ja tulee pomminvarmasti riittämään myös jatkossa. Viime vuosina painotus on pysynyt sitkeästi ATP Tourin tapahtumissa, mutta tämän vuoden lupauksena on laajentaa reviiriä myös valmennuksen näkökulmaan. Onhan siitä toki ennenkin silloin jotain höpötetty, mutta ei siinä suhteessa kuin alunperin ja matkan varrella olen suunnitellut.

Tänä vuonna tarinaa tulee kuitenkin mm. Suomen Tennisliiton Kilpavalmentajakoulutuksesta, joka alkaa jo myöhemmin tässä kuussa ja johon siis olen erittäin motivoituneena osallistumassa. Kehittyminen valmentajana ja pelin ymmärtäjänä on tenniksen saralla suurin tavoitteeni, joka tietysti ja toivottavasti tuo bloggaamisenkin draivia. Mutta ennen kaikkea haluan kehittyä jatkuvasti ennen kaikkea valmennuksen ja valmentamisen kautta.

Jääkäämme siis seuraamaan mitä tämä poikii blogin saralla!

Kiitän kuitenkin Teitä kaikkia lukijoitani, joita vuosi vuodelta tarttuu tilastojen mukaan matkaan aina vähän enemmän. Toivottavasti myös tänä vuonna! Kiitos. Te pidätte tämän blogin liikkeessä.

Palataan lähipäivinä kausiennakon muodossa, johon toki saa pientä esimakua joulukuisesta joulukalenterista! Tsekkaa se siis ensihätään!

03/07/2017

Mistä näkyy Wimbledon 2017?

Vuotuinen ihmetyksen aihe, mistä Wimbledon näkyy, on tällä erää lähivuosiksi taklattu.

Tästä vuodesta alkaen Eurosport hemmottelee suomalaisia tennisfaneja urakalla, sillä nyt myös Wimbledon näkyy Eurosportin kautta! Enimmäkseen toki Eurosport2:lla, mutta Australian avointen, Roland Garrosin ja US Openin tapaan aivan ehdoton tapa seurata kisaa on luonnollisesti EurosportPlayer, joka näyttää otteluita kaikilta televisioiduilta kentiltä. Hinta moisesta on vähintäänkin kohtuullinen eli 5-8€ tilauksen pituudesta riippuen.

Eikä siinä vielä kaikki! Itse Jarkko Nieminen on värvätty kommentoimaan turnausta entisestäänkin kovan selostajatiimin Arne Sixin, Arno Seiron ja Henry Järvisen seuraksi.

Lisäksi vapaassa kanavajakelussa oleva TV5 näyttää turnauksen ratkaisuottelut turnauksen jälkimmäisenä viikonloppuna.

EurosportPlayer

Vasurilla-blogi (Tenniskoulu Topspin) ja Eurosport Finland ovat tänäkin vuonna yhteistyössä.

02/06/2017

Vasurilla.com ja Veikkaus.fi yhteistyöhön

Sitten täysin toisenlaista asiaa.

Ilokseni saan ilmoittaa, että vasurilla.com on luettavissa valituin paloin nyt myös Veikkaus.fi:n kautta!

Olen sopinut yhteistyöstä Veikkauksen kanssa ja blogini kirjoituksia julkaistaan Veikkauksen urheilupelien sivuilla Ranskan avoimista alkaen. Kirjoitukset sisältävät lähinnä turnausennakoita ja -jälkipelejä. Avausjuttuna on jo nyt luettavissa alkuviikolla julkaisemani bloggaus Andre Agassin ja Novak Djokovicin valmennuskuviosta.

Yhteistyö on tietysti valtava ja upea tunnettavuusloikka blogille, sillä suomalaiset urheiluhenkiset vedonlyöjät ovat nyt klikkauksen päässä blogin jutuista. Yhteistyön avulla uskon saavani paljon uusia lukijoita postauksilleni ja todennäköisesti myös vasurilla-blogin pariin.

Haluankin toivottaa kaikki uudet lukijat, vanhoja tietenkään unohtamatta, lämpimästi tervetulleiksi vasurilla-blogin pariin! Pysytään linjoilla!

Vasurilla-blogitekstejä löytyy jatkossa myös Veikkauksen urheilupelisivuilta.

02/01/2017

Vasurilla.com täyttää viisi vuotta!

Todellakin, blogini alkaa tulla pikkuhiljaa minitennisikään!

Mailaan ollaan leikin varjolla jo vähän tartuttu ja palloa auttavasti pomputeltu. Jalkoja ollaan tennistaajuuksille erilaisin askelluksin viritelty ja kroppaa liikunnallisten leikkien lomassa hallittu. Pikkuhiljaa ollaan siirtymässä minitenniskentälle pienten pelien pariin ja lyöntien syvempää olemusta harjoittelemaan. Oi, miten ihanasti maailmat uusin oivalluksin avautuvatkaan! Tärkeintä tässä iässä on kuitenkin rentous ja hauskanpito liikunnallisen harrastuksen parissa.

Samaa voisi sanoa bloggaamisesta. Ei tämä niin haudanvakavaa ole ja myös kirjoitushommien pitää pysyä rentona. Ei tästä(kään) muuten mitään tule.

Bloggaus jatkuu tänäkin vuonna ja pyrkimys on edelleen ottaa niitä, ainakin yhden vakiokommentoijani mainitsemia, "taiteellisia vapauksia" vähintäänkin entiseen malliin. Ellei jopa useammin, rohkeammin ja monipuolisemmin. 

Paljon olisi aina kirjoitettavaa, mutta työt haittaavat harrastuksia, niin kuin tiedämme. Virtaa on kuitenkin riittänyt ja nimenomaan juuri Teidän ansiosta.

Suuren suuri KIITOS siitä, että olet ollut mukana! Ekstratassua vielä siitä, jos olet juttuja kommentoinut! Positiivinen palaute innostaa keväisen villivarsan tapaan ja kriittisempikin saa monesti miettimään vielä omia näkökulmiaan. 

Kiitos siis tähänastisesta ja toivottavasti pysyt messissä myös tänä vuonna!

01/01/2017

Kausi käyntiin vuoden ensimmäisenä päivänä!

Vielä kerran, hyvää uutta vuotta kaikille!

Tenniskausi 2017 on pyörähtänyt käyntiin niin maailmalla kuin valmennusrintamallakin. 

Huiput aloittavat pelejään pikkuhiljaa ympäri maailmaa ja kausiennakkoni puskeekin eetteriin heti alkuviikosta! Tarkkaile siis tätä sivua! Parhaiten pysyt kärryillä kun otat Tenniskoulu Topspinin seurantaan ja tykkäyksiin Twitterissä ja Facebookissa.

Valmennuspuolella kävimme tänään parin junnun, mukaan lukien oman pojan, kanssa avaamassa uuden vuoden lyömiset Lappeenrannan suunnalla! Hyvä fiilis ja hyvin alkoi lyönnit paukkua heti vuoden ensimmäisenä päivänä!

Tervetuloa mukaan ja tervetuloa tennisvuosi 2017!

17/01/2016

Ja voittaja on...

KIITOS kaikille Vasurilla -blogin ja Tenniskoulu Topspinin Australian Open-kirjoituskisaan osallistuneille!

Tarinoitanne oli kerrassaan hauska lukea. Vastausmäärä jäi hieman odotettua alhaisemmaksi, mutta ne tärkeimmät eli laatu ja yritys olivat kovalla tasolla. Respect.

Tuomaristo on nyt tehnyt päätöksensä ja voittaja on:

Kalle Kares ! Onneksi olkoon!!!

Tuomariston perustelut: Kallen tarina oli sanalla sanoen loistava. Yksittäiset väläytykset muodostivat hienon kokonaisuuden, jossa huumori kukki. Tekstin parsi saikin aikaan melkoiset naurunremakat ja kun tämä oli tällä kertaa isoin (ja ainut) palkinnon myöntämisperuste, onnittelemme Kallea hienosta työstä.

Kalle palkitaan yhteistyössä Eurosportin kanssa vuoden VIP-lisenssillä Eurosport Playeriin! Mies voi nyt nauttia mm. Grand Slam-huumasta, kesän olympialaisista plus monesta, monesta muusta hienosta lajista, jotka Eurosport miehen matkaan nyt tarjoaa!

Onnea vielä kerran!

Australian Open alkaa vajaan vuorokauden kuluttua! Vasurilla.com sekä Eurosport vahvasti menossa mukana! Ollaan kanavilla!

Hyviä kisoja kaikille!

Alla vielä voittajan tarina kertauksena, kun kysymys kuului: kuka voisi laittaa kampoihin Novak Djokovicille ja miten? Hauskin tarina palkitaan.

"Benoit Paire. Vastikään aseenkantoluvan "haulikoilleen" (joita käsivarsiksikin voidaan kutsua) olosuhteiden pakosta hommanut Ranskalainen on yksinkertaisesti niin kova jätkä, ja tämän nole saa tuta finaalissa. 

Saamieni tietojen mukaan hän on valmistautunut pian alkavaan turnaukseen rennohkosti käyden mm. paikallisella casinolla. Sinänsä ei yllätä että mies viihtyy pelipöytien äärellä, sillä kaverin oikeakäsi on niin vahva, että se päihittää jopa kuningasvärisuoran. 

Kortin lätkimisen jälkeen mies päätti testata paikallisen McDonaldsin, jotain kaverin kovuudesta kertoo myös se, että siellä hän sai happy mealinkin itkemään. 

Huhut kertoo myös, että mies oli kirjoittanut rahakkaan sponsorisopimuksen tabascon kanssa, huhut on helppo uskoa todeksi, käyttäähän mies tabascoa silmätippoina. 

Peliin vaikuttamaton, mutta mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Benoit Paire on ainoa top-20 pelaaja, kenen nimi ei pääty i-kirjaimeen (djokovitsi, federeri nadali, berdyhhi, nishikori, ferreri, gäsgetti ja andi märi, muutaman mainitakseni) 

Onko se sattumaa, vai selvä merkki australia openin voitosta, aika näyttää."

12/01/2016

Kisa Australian Openiin! Palkintona Eurosport Player vuodeksi!

Hello, mate!

Australian Openin ja uuden tenniskauden 2016 kunniaksi Tenniskoulu Topspin Vasurilla-blogeineen järjestää kilpailun, jonka palkintona voittaja saa Eurosport Player -palvelun vuodeksi ilmaiseksi käyttöönsä!

Kisaan osallistuaksesi toimi seuraavasti:
  1. Mene Tenniskoulu Topspinin facebook-sivulle
  2. Kerro kisan kommenttikenttään kuka voisi voittaa Australian Openin giganttisen ennakkosuosikin, Novak Djokovicin, sijaan ja miten? Hauskin tarina palkitaan!
  3. Annettakoon vinkiksi se, että tykkäämällä Tenniskoulu Topspinin sivusta mahdollisuutesi voittoon paranevat merkittävästi. Vahva suositus siis tälle. Jatkossa pysyt toki paremmin myös kärryillä blogin päivityksistä kuin Topspinin tipseistä ja tarjonnasta ilman pakkosyötön makua.
Kilpailuaika päättyy lauantaina 16.1.2016 klo 22.00.

Palkinnosta pari sanaa. 

Eurosport Player-palvelun kautta näkee Eurosportin kanavat suorana netin kautta lähes tulkoon kaikilla mahdollisilla laitteilla (puhelin, läppäri, tabletti, älytelevisio, pelikonsoli).

Meitä tennisheeboja lämmittää erityisesti se, että palvelun kautta näytetään ottelut suorana kaikilta televisioiduilta kentiltä niin Australian Openin, Roland Garrosin kuin US Openinkin osalta, joten näiden Grand Slamien osalta ei parempaa palvelua juuri ole. Oman suosikin missaaminen Australiassa onkin nyt käytännössä mahdotonta, sillä näytettäviä kenttiä on lähes parikymmentä! 

Aikaerosta johtuvan ja melko todennäköisen unifaktorisi puolestaan tyrmäävät pelaajien tyrmäävät esitykset, varsinkin turnauksen toisella viikolla. 

Eurosportin kanavilta tulee tietysti paljon myös muuta urheilutarjontaa tämän vuoden aikana, kuten esimerkiksi Rion olympialaiset, tenniksineen tietysti. Tarjontaan voit tutustua lisää tästä!

Nyt ei oikeastaan muuta kuin tarinoita sepittämään! Onnea kisaan!



Vasurilla-blogi (Tenniskoulu Topspin) ja Eurosport Finland ovat sopineet yhteistyöstä Australian Openin yhteydessä.

02/01/2016

Vasurilla.com ei juhli merkkipäiväänsä

Hep!

Tänään tasan 4-vuotias vasurilla.com ei poikkeuksellisesti juhli merkkipäiväänsä vaan satsaa isompiin kemuihin vasta vuoden päästä, kun ikää on kertynyt puolikas vuosikymmentä.

Kuten jo uudenvuoden toivotuksissa tuli todettua, meno säilyy samantyyppisenä myös tänä vuonna. Muutamia uusia juttuja varmasti tulossa, mutta kuten sanottua, palataan niihin myöhemmin.

Nyt siis hyvää alkanutta vuotta vielä kerran ja väijykää kausiennakkoa 2016, joka tulossa lähipäivinä.

Eteenpäin!

13/06/2015

Mediajulkisuutta!

Vasurilla.comin kannalta tämänvuotinen Ranskan avoimet oli jättimenestys!

Kiitos siitä kuuluu tietysti kaikille teille uskollisimmille lukijoilleni, mutta myös Suomen Eurosportille ja sitä kautta tulleille sadoille uusille lukijoille.

Iso, iso kiitos ja kumarrus! Tervetuloa mukaan!

Reilu viikko sitten puolivälieräottelua Nadal vs. Djokovic seuratessani meni limu niin sanotusti väärään kurkkuun kun selostaja Arne Six mainitsi vasurilla.comin Eurosportilla.

Studioon tulleessa katsojakysymyksessä tiedusteltiin hyvien (?) tenniskirjoitusten perään ja Six nosti blogini framille. Hän kertoi löytäneensä tänne tänä keväänä ja suositteli blogia varsin positiivisin sanankääntein, mistä nöyrimmät kiitokseni vielä kerran! Niin ja tervetuloa messiin!

En tiedä miltä muusikosta tuntuu, kun oma biisi soi ensimmäistä kertaa radiossa, mutta se saattaa olla jotain samankaltaista!

Hetken hämmennyksen jälkeen ensimmäinen rationaalinen muuvini oli katsoa millainen vaikutus nostolla oli sen hetkisiin kävijämääriin. Television voima on kieltämättä hurja, sillä reaaliaikaiset kävijämäärät olivat lähes satakertaiset normitasoon verrattuna! Loppuillan aikana blogissa vieraili suurin piirtein sama määrä porukkaa kuin aktiivisen Grand Slam-viikon aikana.

Sen verran taustaksi ja tiedoksi, että lähtötasot suomalaiselle, vasurilla vedetylle, tennisblogille eivät ole varmaankaan ihan niitä kaikkein kovimpia esimerkiksi ruoka-, fitness- ja muotiblogeihin verrattuna, vaikka kyllähän täälläkin muodista puhutaan, ei siinä mitään ;-)

Erityisesti mieltä lämmitti kuitenkin se, että normiviikkoon verrattuna uusia lukijoitta näytti tulleen moninkertainen määrä viime viikon loppupuolen aikana.

Toivottavasti pystyn täyttämään odotuksenne myös jatkossa ja ennen kaikkea pitämään uudetkin tuttavudet linjoilla!

Ensimmäinen postaukseni reilun kolmen vuoden takaa avannee blogin perimmäisiä tarkoitusperiä, joskin matkan varrella aiheisiin on tullut lisää lihaa luiden ympärille mm. valmennuksen ja sivutoimisen yrittäjyden (Tenniskoulu Topspin) muodossa.

Nöyränä ja kiitollisena eteenpäin,
Tero

10/01/2015

www.vasurilla.com

Uuden vuoden kunniaksi ainakin yksi uusi kuje...

Blogin uusi virallinen osoite www.vasurilla.com on nähnyt päivänvalon!

Toki vanhakin toimii, mutta tyylikkyys ennen kaikkea ;-)

Pysytään linjoilla!

www.vasurilla.com

05/01/2015

Kolme vuotta ja kolme päivää

Takana on nyt kolme vuotta ja kolme päivää bloggausta. Kiitos, jos/kun olet pysynyt messissä! Eikä tietenkään haittaa vaikka olisit uusi lukija, sillä mukaan ehtii hyvin edelleen.

Blogini on käsitellyt pitkälti maailman kärkinimien otteita, sillä heistä riittää hyvin ja ennen kaikkea säännöllisesti sanottavaa. On joukossa toki ollut juttua myös golfkyynärpäästä, mailanvaihtoprojektista, valmennuskoulutuksista, kuntoprojektista, tennismuodista (!) ja joskus jopa matseistani, vaikkakin olen hieman vieroksunut (ja vieroksun varmaan jatkossakin) omien otteluiden käsittelemistä, ellei otteluissa ole jotain poikkeuksellista, kuten esimerkiksi taannoinen terveellä kädellä pelaaminen.

Jatkossa mennäänkin hyvin pitkälti samoilla linjoilla kuin aiemminkin, mutta toivon avaavani aiempaa enemmän ajatuksiani myös valmentamisesta sekä toiminimeni (Tenniskoulu Topspin) pyörittämiseen liittyvistä kuvioista. Blogi on palvelemassa myös visiotani Tenniskoulu Topspinistä täyden palvelun tennistalona.

Sen verran muutoksia on kuitenkin tulossa, että olen organisatorisissa laatikkoleikeissäni päätynyt ratkaisuun, jossa Tenniskoulu Topspin ja Vasurilla.-blogi sulautetaan kiinteämmin yhteen palvelemaan paremmin juurikin edellä mainittua visiota.

Tämän johdosta Vasurilla.-blogin omat facebook-sivut lakkautetaan lähipäivinä ja blogipäivitykset löytyvät jatkossa Tenniskoulu Topspinin facebook-sivuilta sekä twitteristä @terokallioniemi. Saa ehdottomasti seurata, tykätä ja tarvittaessa jopa jakaa!

Huomenna on tulossa ensi kauden ennakkoa, joten pysytään linjoilla! Matka jatkuu.

Hyvää tennisvuotta 2015 kaikille!

10/07/2014

Kolmekymmentä vuotta tennistä

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun tartuin tosissani tennismailaan.

Kotikunnassani Kankaanpäässä järjestetty kesäinen alkeiskurssi oli kannaltani kohtalokas. Tennis ja pallon lyöminen koukuttivat pahoin ja sillä tiellä ollaan edelleen. 

Lajin oppiminen, harjoitteleminen, kilpaileminen, valmentaminen, katseleminen, bloggaaminen ja yrittäjyys ovat kaikki pieniä osasia tässä tarinassa, jonka taustalla on rakkaus ja intohimo lajia kohtaan.

Kuten parhaimpaankin avioliittoon, on myös tähän suhteeseen osunut ylä- ja alamäkiä. Lopulta sitä huomaa kuitenkin aina kaipaavansa ja tarvitsevansa toista. Tai ainakin minä tarvitsen tennistä. Se, kaipaako tennis minua, on jo toinen tarina.

Niin tai näin, tennis on peli koko elämäksi. Elämän peli.

Kesäinen malja menneelle ja tulevalle 30 vuodelle, cheers!

03/03/2014

Back in business...

Pienen tauon ja Australian Open -krapulan jälkeen olen laskeutunut jälleen koneeni ääreen. Tulossa tällä viikolla mm. Indian Wells ennakko, bag check... Ehkä myös jonkinlaista vuodatusta. Tai sitten ei.

Pysy kuulolla! Täältä tullaan!