29/04/2013

Kausi pakettiin. Hyvät vaput!

Työn juhlan kunniaksi paketoin äsken sisäkauteni. Vakiovuoron loppuminen osui juuri sopivasti vapun alle, joten nyt on hyvä hetki ottaa pientä etäisyyttä treenaamiseen ja pelaamiseen. Luonnollisesti Pepsin (Max) kera. Cheers!


Kausi oli lopulta yllättävänkin raskas. Kuin taikaiskusta ensimmäiselle senioritenniskaudelleni osui kaikenlaisia peliä enemmän tai vähemmän haitanneita vammoja ja lähes jatkuvalta tuntunutta sairastelua. Noin kolmekymmentä vuotta pelaamista ja vammat alkavat samoin tein kun ilmoittaudutaan seniorisarjoihin. Ikärasismia tai kohtaloa? Aivan sama.

Heti kauden aluksi taittui nilkka sählyvuoron viimeisessä vaihdossa. Siitä toivuttuani jostain kehittyi golfarin kyynärpää, joka onneksi näyttäisi juuri nyt olevan voiton puolella. Osuipa kauteen lähes kaikki kuviteltavissa olevat lapsiperheen perustaudit eli noin neljästä viiteen flunssayskäkuumeilua, korva- ja keuhkoputkentulehdus plus superbonuksena kaksi oksennustautia. Mustuneista varpaankynsistä ei siis oikein jaksa edes vouhottaa.

Mutta olihan kaudessa paljon hyviäkin hetkiä. Ensimmäinen vuosi miesten 35v sarjan ykkösdivarissa päättyi lopulta lohkon kakkossijaan. Toki olimme kiinni nousukarsintapaikassa ja siis piikkipaikalla vielä ennen viimeistä ottelua, mutta hävisimme sen rumasti HVS:lle ja muuan Tapio Nurmiselle otteluvoitoin 0-3. Silti se yksi ässä nelinpelissä ex-ammattilaiselle on mitä hienoin muisto, vaikka turpaan tulikin. Kakkosruutu ja pallo t-ristikkoon niin paljon kuin rikkinäisestä kädestä siihen paikkaan lähti. Käsi kiitteli pitkään noiden otteluiden jälkeen.

Kauteen osui myös käsittämätön pelireissu Jyväskylään, josta kävimme hakemassa elintärkeän nelinpelipinnan kolmannen erän super-tie breakin kautta. Pelikaverilla tauti oli tuloillaan ja minulla menoillaan. En vieläkään tajua miten voitimme sen, sillä kaksinpeleissä otimme karusti kuokkaan, minä esimerkikisi niinkin tylysti kuin 1-6, 0-6. Olin vielä viikkoa aiemmin ollut keuhkoputken tulehduksen sekä oksennustaudin (nro 2) kourissa ja huomasin heti alkupallottelussa, että nyt ei ole saumaa. Vastassa oli kaksi seinää, joista toinen oli vastustaja ja toinen oma kunto. Jaloissa oleva olematon voima oli sillä kertaa todellakin olematon. Voitin kyllä ensimmäisen geimin, mutta hävisin 12 seuraavaa ja olin aivan puhki noin puolen tunnin retuutuksen jälkeen.

Jos reissua olisi voinut siirtää, olisimme sen toki tehneet, mutta käytännössä tuo oli ainoa viikonloppu jolloin reissu oli enää mahdollista tehdä. Luovuttaminen on vaan jotekin niin noloa, ettei me siihen lähdetä.

Fiiliksiltään kauden huikeinta antia lienee ollut kuitenkin minitennisvalmennus. Voi pojat sitä riemua, mikä lapsilla on parhaimmillaan ollut! Se todella tarttuu ja tekee valmentamisesta ajoittain jopa pelaamista nautinnollisempaa. Homma jatkuu vielä muutaman viikon ja ensi kaudelle on luvassa vastuu kahden junnuryhmän ohjaamisesta. Mahtavuutta.

Jos ja toivottavasti kun kausi huipentuu vielä toukokuun lopulla tennisohjaajan tutkintoon, niin kausi on ollut ehdottomasti menestys. Kaikesta huolimatta.

Loppuun haluan esittää vielä kiitokseni ennen kaikkea joukkuetovereilleni, mutta myös tärkeää työtä tekevälle seuramme valmennusporukalle, unohtamatta juoksevia asioita hoitavia hallituksen jäseniä!

Eteenpäin!

Hyvää vappua kaikille!