Seuravalmentajakoulutukseen!

Sen lisäksi, että tänään on lähes elämää suurempi juhlapäivä eli kansainvälinen vasenkätisten päivä, on päivä ollut muutenkin loistava. Sain tänään nimittäin meilin, jonka alku kuului seuraavasti:

"Tervetuloa aloittamaan tenniksen seuravalmennuskoulutus Liikuntakeskus Pajulahteen syksyllä 2014!"

Yes!!! Hain tämän syksyn seuravalmentajakoulutukseen joitakin viikkoja sitten ja tänään tuli siis vahvistus, että a) kurssi järjestetään ja b) olen messissä. Toki vahva on se aavistus, että kaikki hakijat kurssille pääsivät...

Takana on nyt kaksi vuotta tennisvalmennuksia. Tämä porras on Suomen Tennisliiton valmentajakoulutusten rappusissa seuraavana, puolitoista vuotta sitten käymäni tennisohjaajakurssin jatko. Ne kokemukset voit lukea kootusti täältä.

Seuravalmentajakurssi painottuu kahteen osa-alueeseen.

1. Valmentajan pedagogisten taitojen kehittämiseen
2. Seuran valmennustoiminnan kehittämiseen

Sanoisin, että molemmat ovat varsin tärkeitä tekijöitä. Lisäksi toivon, että henkilökohtaiseen työkalupakkiin tarttuisi paljon uutta oppia erilaisten harjoitteiden myötä sekä entistä parempaa ymmärrystä lyöntien anatomiasta. Se, miten ymmärrys saadaan vietyä eteenpäin oppilaiden oivallukseksi tulee toivottavasti entistä tutummaksi kohdan yksi myötä.

Intoa ja motivaatiota on - ainakin vielä - kuin perheeni tämän syksyn ekaluokkalaisella! Syksystä ei omaltakaan kohdalta puuhaa puutu, sillä syksyn viikonlopuista kolme menee Pajulahdessa ja etätehtäviäkin näyttäisi olevan vino pino. 

Koulutus tulee syksyn aikana näkymään niin kentällä kuin täällä blogissakin. Pysy mukana, jos aihe kiinnostaa!

Loistofiilis! Niin ja onnea vasurit!

Valmentajaprojekti: kolmas lähijakso (tennisohjaajakoulutus)

Tennisohjaajakoulutuksen viimeinen eli kolmas lähijakso oli muutama viikko sitten. Tätä kirjoittaessani olen juuri saanut tietää läpäisseeni koulutuksen, joten tämän pienen virstanpylvään saavuttaminen lienee kevään parhaita saavutuksiani ja tuntuu totta kai hyvältä. Yes!

Tennisohjaaja Kallioniemi on nyt siis totisinta totta ja loputtoman matkan ensimmäinen virallinen askel on otettu. Voisin kuvitella, että jatkossa juuri valmennusteema tulee olemaan yksi blogini kantavista peruspilareista.

Mutta asiaan. Kolmannen lähijakson teemoja olivat valmennuksen suunnittelu kausitasolla, tenniksen opettamiseen ja kilpailemiseen sekä lajissa vaadittaviin fyysisiin ja psyykkisiin ominaisuuksiin liittyvät asiat. Kenttäosuuksissa kävimme edelleen läpi lyönti- ja liikkumistekniikoita, joista oli nopeahko näyttökoe, samoin kuin pallon kopasta jakamisessa, johon oli myös omat tekniset tipsinsä.

Kauden jakaminen erilaisiin jaksoihin kausisuunnittelun avulla ja sen jalkauttaminen viikko- ja tuntitasolle saattaa kuulostaa helpolta, mutta kun vyyhtiä lähtee purkamaan, huomaa varsin pian, että työtä todellakin riittää. Kauden tekniset ja taktiset päälinjat ja painotukset on periaatteessa helppo jakaa pienempiin kokonaisuuksiin tiettyjen speksien mukaisesti. Mutta kun kokonaisuutta on "sekoittamassa" erilaiset peruskunto- ja kilpailukaudet, niin homma voi aloittelijalla mennä helposti umpisolmuun sen lisäksi, että taakka saattaa tuntua liian suurelta jo kättelyssä. Erityisesti silloin, jos eritasoisia valmennusryhmiä on useita.

Juuri tähän saimme valtavasti hyviä vinkkejä ja kausisuunnitelmat saatiinkin puristettua parityönä ulos kaikista kolmesta parista. Yhteistyö toimii varmasti myös käytännössä. Seuratasolla tätä suunnitteluduunia onkin hyvä jakaa ja puida porukalla ennen kauden alkua, ettei toiminta hae muotoaan koko vuotta. Aika ajoin, sanotaan muutaman kuukauden välein, on lisäksi syytä tarkistaa ollaanko oikeilla jäljillä vai onko syytä nostaa/laskea vaatimustasoa. 

Kansalliset kilpailut ja erilaiset kisailut ryhmän tai esimerkiksi seurojen välillä toimivat hyvinä mittareina sille, mihin suuntaan pelaajat ovat kehittyneet. Pelimuotoja tenniksessäkin on lopulta hurjasti, kuten kahdensuuntaiset kaaviot, round robinit, tasoitukselliset matsit etc, jotka toimivat esimerkiksi junnujen kanssa hienosti. Tenniksen kannalta tärkeintä lienee sen ymmärtäminen, että tennis on ennen kaikkea peli, jossa joskus voittaa ja joskus häviää, josta päästään jo isompiin teemoihin ihmisenä kasvamisessa ja niin edelleen.

Päivän mielenkiintoisinta antia kausisuunnittelun lisäksi oli saksalaisen tohtori (mitä suurimmalla todennäköisyydellä Herr Doktor Doktor) Schönbornin teesit tenniksessä vaadittavista ominaisuuksista. Tärkeimpänä näistä tohtori on nostanut esiin koordinaation laadun ja nopeuden. Monipuolisen liikunnan puutetta ei korvaa myöhemmin mikään. Piste. Hevi steitmentti, mutta allekirjoitan täysin.

Muihin ominaisuuksiin voidaan palata myöhemmin, sillä en ole ehtinyt perehtymään asiaan kurssin esitystä kummemmin, mutta sehr intressant. Sehr intressant.

Psyykkisten ominaisuuksien osalta pohdittiin niin ikään joitakin ajattelumalleja ja korostettiin sitä, kuinka myönteiset kokemukset erityisesti kisatilanteista tuovat motivaatiota ja kehittävät pelaajan henkisiä valmiuksia. Jonkin verran keskusteltiin muun muassa siitä, ovatko voittajat minäsuuntauneita vai tehtäväsuuntautuneita pelaajia vai jotain siltä väliltä.

Summa summarum, päivä ja itse asiassa koko kurssi oli ensiaskeleeksi varsin antoisa, vaikka asiat käytiin monesti vain pintapuolisesti läpi. Toivon mukaan jo seuraavalla koulutustasolla (seuravalmentajataso) paneudutaan tarkemmin näihin kieltämättä jättimäisiin teemoihin. Avointa ja syvällistä keskustelua kaipaisi aina rutkasti lisää sen sijaan, että aika menee asioiden läpijuoksemiseen.

Toki verkostoituminen on päivän sana ja kurssin ohessa hankitut mentorit ovat mitä loistavin sparrausapu myös kentän ulkopuolella.Käytänkin tätä loistavaa mahdollisuutta kiittää omia mentoreitani eli Ekiä, Villeä ja Hessua ajatusten jakamisesta, tuesta ja kannustuksesta tämän kevään aikana!

Kiitti jätkät!

Siinä se tällä erää. Syksyllä siirryn sanoista tekoihin kahden junnuryhmän kanssa, joiden suunnittelut aloitan tietysti hyvissä ajoin ennen elokuun puoliväliä, jolloin treenimme starttaavat.

Nyt on kuitenkin aika vähän vielä fiilistellä tätä!

Tennislehti. Tänään. 

Valmentajaprojekti: toinen lähijakso

Valmentajaprojektin toinen lähijakso oli noin kuukausi sitten. Homma etenee aikataulussaan, joten "valmistuminen" tennisohjaajaksi kesän kynnyksellä vaikuttaisi edelleen olevan mahdollista.

Ensimmäisen ja toisen lähijakson välillä olleeseen niin sanottuun etäjaksoon kuului muiden valmentajien tuntien tarkkailua sekä ajatustenvaihtoa heidän kanssaan. Osan kanssa höpöttelin ihan kasvotusten ja osan kanssa myös sähköpostin välityksellä kaikesta mahdollisesta valmentamiseen liittyen.

Haastatteluiden aikana ja meilejä lukiessa kävi selväksi moni asia, sillä keskustelut avasivat hyvin kunkin valmentajan valmennusideologiaa, jota periaatteessa itsekin olen tämän kevään ja tulevan kesän aikana hahmottelemassa.

Valmentajamentoreikseni valikoitui hyvin erilaisia ja erilaisten sekä eritasoisten ryhmien kanssa toimivia valmentajia. Menemättä tähän sen enempää, voidaan todeta, että itse valmentaminen on jo tässäkin valossa niin laaja käsite, että ajatusten fokusointi ja kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Haastattelemani valmentajat olivat kaikki pitkän linjan valmentajia, joille asiat ovat vuosien saatossa ihanteellisella tavalla jäsentyneet kristallinkirkkaiksi. Huipputyyppejä, ehdottomasti.

Tärkeimpiä oppeja tähän liittyen on mielestäni kaksi. Ensinnäkin asioita sekä lajia tulee pohtia ja opiskella hemmetisti. On äärimmäisen tärkeää muodostaa oma näkemys valmentamiseen, oma valmennusfilosofia. Toisekseen valmentajakouluttautuminen ei ole vain yhden, kahden tai kolmen kurssin mittainen projekti, vaan koko elämän kestävä, jatkuvan oppimisen ja tekemisen, korkeakoulu.

Kynä ja paperi.
Ajatus tekee tuloaan.

Tiedonjano ei siis saa sammua koskaan. Tennis menee eteenpäin, siinä missä muukin maailma, joten kenelläkään ei ole varaa jäädä patsastelemaan tenniskoulun collegessa paikallisen klubin terassille aurinkoon.

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta menkääpä katsomaan halleille, mitä touhu voi olla käytännössä. Kaksi sanaa: "melkoinen" ja "viidakko". Huomaat todennäköisesti aika nopeasti, kuka on käärimässä taskurahaa iltarientoihin ja kuka on oikeasti niin sanotusti ytimessä kädet savessa.

Ei mennä tähän vielä sen enempää, mutta sanotaanko nyt näin, että jos valmentajalla tai opettajalla itsellään ei ole hajuakaan siitä, miten lyöntejä lyödään, niin älä mene moisen virtuoosin tunnille, vaan pakene. Heti.

On tietysti jokaisen valmentajan ammattiylpeydestä kiinni, mitä itse osaa ja kehtaa esittää, mutta noin lähtökohtaisesti olisi hyvä osata lyödä suurin piirtein oikein. Tai vähintäänkin auttavasti. Toinen vaihtoehto on pysyä poissa ja ohjata oppilaita muiden luukuille.

Mutta takaisin aiheeseen. 

Toisella lähijaksolla jatkettiin lyöntien opettamista ja treenimallien läpikäyntiä. Lyöntien opetustekniikat käytiin jälleen läpi. Tällä kertaa hieman perusteellisemmin ja siis erilaisten harjoitteiden kera, joita suunniteltiin itse ja testattiin muiden kurssilaisten kanssa. 

Piirtoheitin. Still going strong.

Luento-osuuksissa pohdittiin muun muassa hyvän tekniikan hyötyjä, sitä mikä on tyyliä, mikä tekniikkaa sekä lyöntien kineettisiä ketjuja ja vaikkapa valmiusasennon tärkeyttä. Paljon käytettiin aikaa myös harjoitustuntien oikeanlaisen rakenteen hahmottamiseen, ryhmätoiminnan eri muotoihin, kausimallien alkeisiin sekä opetusmetodeihin. 

Asiaa tuli siis melko paljon, joten pureskelua on riittänyt valmennusten lomassa tälläkin etäjaksolla. Koulutus jatkuu kolmannella ja samalla viimeisellä lähijaksolla tulevana viikonloppuna, joten siitä myöhemmin lisää. 

Pysytään linjoilla!

Kausi pakettiin. Hyvät vaput!

Työn juhlan kunniaksi paketoin äsken sisäkauteni. Vakiovuoron loppuminen osui juuri sopivasti vapun alle, joten nyt on hyvä hetki ottaa pientä etäisyyttä treenaamiseen ja pelaamiseen. Luonnollisesti Pepsin (Max) kera. Cheers!

Kausi oli lopulta yllättävänkin raskas. Kuin taikaiskusta ensimmäiselle senioritenniskaudelleni osui kaikenlaisia peliä enemmän tai vähemmän haitanneita vammoja ja lähes jatkuvalta tuntunutta sairastelua. Noin kolmekymmentä vuotta pelaamista ja vammat alkavat samoin tein kun ilmoittaudutaan seniorisarjoihin. Ikärasismia tai kohtaloa? Aivan sama.

Heti kauden aluksi taittui nilkka sählyvuoron viimeisessä vaihdossa. Siitä toivuttuani jostain kehittyi golfarin kyynärpää, joka onneksi näyttäisi juuri nyt olevan voiton puolella. Osuipa kauteen lähes kaikki kuviteltavissa olevat lapsiperheen perustaudit eli noin neljästä viiteen flunssayskäkuumeilua, korva- ja keuhkoputkentulehdus plus superbonuksena kaksi oksennustautia. Mustuneista varpaankynsistä ei siis oikein jaksa edes vouhottaa.

Mutta olihan kaudessa paljon hyviäkin hetkiä. Ensimmäinen vuosi miesten 35v sarjan ykkösdivarissa päättyi lopulta lohkon kakkossijaan. Toki olimme kiinni nousukarsintapaikassa ja siis piikkipaikalla vielä ennen viimeistä ottelua, mutta hävisimme sen rumasti HVS:lle ja muuan Tapio Nurmiselle otteluvoitoin 0-3. Silti se yksi ässä nelinpelissä ex-ammattilaiselle on mitä hienoin muisto, vaikka turpaan tulikin. Kakkosruutu ja pallo t-ristikkoon niin paljon kuin rikkinäisestä kädestä siihen paikkaan lähti. Käsi kiitteli pitkään noiden otteluiden jälkeen.

Kauteen osui myös käsittämätön pelireissu Jyväskylään, josta kävimme hakemassa elintärkeän nelinpelipinnan kolmannen erän super-tie breakin kautta. Pelikaverilla tauti oli tuloillaan ja minulla menoillaan. En vieläkään tajua miten voitimme sen, sillä kaksinpeleissä otimme karusti kuokkaan, minä esimerkikisi niinkin tylysti kuin 1-6, 0-6. Olin vielä viikkoa aiemmin ollut keuhkoputken tulehduksen sekä oksennustaudin (nro 2) kourissa ja huomasin heti alkupallottelussa, että nyt ei ole saumaa. Vastassa oli kaksi seinää, joista toinen oli vastustaja ja toinen oma kunto. Jaloissa oleva olematon voima oli sillä kertaa todellakin olematon. Voitin kyllä ensimmäisen geimin, mutta hävisin 12 seuraavaa ja olin aivan puhki noin puolen tunnin retuutuksen jälkeen.

Jos reissua olisi voinut siirtää, olisimme sen toki tehneet, mutta käytännössä tuo oli ainoa viikonloppu jolloin reissu oli enää mahdollista tehdä. Luovuttaminen on vaan jotekin niin noloa, ettei me siihen lähdetä.

Fiiliksiltään kauden huikeinta antia lienee ollut kuitenkin minitennisvalmennus. Voi pojat sitä riemua, mikä lapsilla on parhaimmillaan ollut! Se todella tarttuu ja tekee valmentamisesta ajoittain jopa pelaamista nautinnollisempaa. Homma jatkuu vielä muutaman viikon ja ensi kaudelle on luvassa vastuu kahden junnuryhmän ohjaamisesta. Mahtavuutta.

Jos ja toivottavasti kun kausi huipentuu vielä toukokuun lopulla tennisohjaajan tutkintoon, niin kausi on ollut ehdottomasti menestys. Kaikesta huolimatta.

Loppuun haluan esittää vielä kiitokseni ennen kaikkea joukkuetovereilleni, mutta myös tärkeää työtä tekevälle seuramme valmennusporukalle, unohtamatta juoksevia asioita hoitavia hallituksen jäseniä!

Eteenpäin!

Hyvää vappua kaikille!

Valmentajaprojekti: ensimmäinen lähijakso

Lauantaina se siis alkoi. Tennisohjaajakoulutus ja sen ensimmäinen lähijakso. Tässä päällimmäiset fiilikset ja ajatukset.

Jo ennen kurssia kouluttajamme Mark Östman oli lähettänyt etukäteismateriaaliksi Tennisliiton koulutuspäällikön Pekka Kainulaisen kasaaman, noin 30 sivuun tiivistetyn, tietopläjäyksen koskien alkeisopetusta ja lasten opettamista.

Aiheet käsittelivät valmentajan kehittymispolkua, alkeisopetusta, pelilähtöistä opettamista (pelitaito+taktiikka), yleistaitavuuden kehittämistä tennistaitojen perustaksi (taitojen harjoittelu/oppinen, motoriset perustaidot, lasten herkkyyskaudet). Kaikista näistä aiheista on kustakin varmasti noin kolme miljoonaa opusta, joten tiivistys oli vertaansa vailla, mutta samalla vain yksi näkemys valtavan isoihin teemoihin.

Mutta hyvä niin, siitäkin huolimatta, että nivaska oli ehkä aavistuksen sekava, jossa asiat ja teemat vaihtuivat tiheään tahtiin. Päivän lopuksi materiaalista oli tentti ja läpi pääsi pinnarajalla 20/30. Kysykää paljonko tuli? No, 27. Which was nice.

Päivä alkoi aamulla puoli kymmenen aikaan ja peli avattiin luonnollisesti esittelyillä. Porukkamme (6 oppilasta) jakaantui sukupuolittain tasan ja ikähaitari osui välille 16 - noin 45-v. Haitarin yläpäässä liikkui lähinnä tyylikkäitä rouvia, joten ollaanpa nyt erityisen tarkkana tuon kanssa.

Seuraavaksi alettiinkin pohtia tennistä lajina ja siitä edettiin pikkuhiljaa edellä mainittujen teemojen kautta ensimmäiseen kenttäopetukseen, jossa käytiin läpi perus- ja lentolyöntien tekniikkaa ja opettamista.

Tämän jälkeen ruokatunti, ja sitten taas parin tunnin luennot päälle. Näiden perään tunnin kenttäharjoittelu, jonka aluksi purettiin tunnilla suunnitellut tehtäväradat. Sen jälkeen vielä syötön läpikäynti, jonka jälkeen päivä pulkkaan tentin ja sen tarkastuksen muodossa noin kello 18.

Mitä sitten opimme? Paljon tuli tuttua ja maalaisjärjelläkin hokattavaa höpinää, mutta jos jotain nostaisi, niin tenniksen aloituskynnyksen madaltaminen on varmasti yksi keskeinen teema, varsinkin nuorimpien oppilaiden kanssa. Erilaisia palloja, matalampia verkkoja, pienempiä kenttiä ja mailoja ja niin edelleen. Näin pelissä säilyy mielekkyys ja tekniikkakin opitaan suhteessa oikean kokoiseen pomppuun ja verkkoon.

Toinen korostunut teema juuri näille em. junnuporukoille on monipuolinen liikunnallinen harjoittelu. Tämä korostuu varsinkin ennen murrosikää, kymmenen ikävuoden molemmin puolin, jossa tennis on vain osa isoa kuvaa. Kivaa saa ja pitää olla. Tehdään kaikkea perusliikuntaa, joka kehittää mm. koordinaatiota, jota hyödyntämällä taas luodaan edellytyksiä oppia lyöntejä ja liikkumista entistä paremmin.

Lasten motivointiin ja pelinäkemykseen kehittämiseen tuli myös paljon vinkkejä, kuten maalien käyttö, pikkukisailut, omat ennätykset vaikkapa pallon pomputtelussa ja niin edelleen. Samalla kun pitää mielessä, että kaikki eivät tykkää kisata (=hävitä), astuu opetteleminen vastoinkäymisten oikeanlaiseen käsittelemiseen vahvasti kuvaan.

Plus paljon paljon muuta. Päivä oli antoisa ja ennen seuraavaa lähipäivää edessä on mm. mentoroinnin aloittelua seura-/kilpa-/ammattivalmentajien kanssa. Mutta niistä ja muista tulevista kuvioista lisää myöhemmin!

Pysytään kuulolla!

Valmentajaprojekti alkaa

Kirjoitin vuodenvaihteen tienoilla siitä, että tänä vuonna realisoitunee ainakin yksi pitkään suunnittelemani projekti eli kouluttautuminen tennisvalmennuksen saralla. Vaikka ensimmäisiä hapuilevia askeleita apuohjaajana on jo muutaman kuukauden ajan otettu, niin nyt on tullut se hetki, jolloin varsinaiset koulutukset lähtevät liikkeelle. Tennisohjaajakurssin ensimmäinen lähijakso on huomenna lauantaina.

Kerrotaanpa hieman taustaa projektilleni menemällä vaikkapa ihan alkuun. Eli, aloitin tenniksen 9-vuotiaana, kun syntymäkaupungissani Kankaanpäässä järjestettiin tenniksen alkeiskurssi. Puhutaan kesästä 1984, joten ensi vuonna on selkästi juhlavuosi! Laji vei kertaheitolla mukanaan ja pian mukaan tulivat valmennukset, kisat ja niin edelleen, mutta vielä siis pelaajan roolissa.

Jossain vaiheessa 90-luvun alkupuolella kävin silloisen järjestelmän mukaisia valmennuskoulutuksia myös itse. Taisivat kulkea nimillä C-perusosa, C-lajiosa, B-perusosa ja niin edelleen, mutta noihin mainittuihin ne taisivat osaltani jäädäkin, kun tuli opiskeluja ja inttiä ynnä muuta. Itse asiassa koko laji jäi vuosiksi pahaan, pahaan paitsioon. Silloisista vähäisistä valmennuksista jäi kuitenkin kiva maku tai sitten aika on kullannut muistoja urakalla.

Kun järkeni 2000-luvulle tultaessa selvisi ja pääsin pääkaupunkiseudulla mukavasti takaisin lajin pariin, niin oli jotenkin itsestään selvää, että jatkaisin pelaamisen ohessa myös valmentamisia, kun aika ja paikka olisi oikea. Aika alkoi olla kypsä jo noin 6-7 vuotta sitten, mutta perhepoliittiset ratkaisut siirsivät jälleen projektin alkua. Hyvä kun ehti omat pelit pelaamaan.

Nyt kun aika siis vihdoin koittaa, olen täynnä intoa. Pientä lisämaustetta tähän kaikkeen tuo se, että poikani on mukana tuossa ryhmässä, jossa olen apuohjaajana muutaman kuukauden heilunut. Ja koska tiedän, mitä ajattelet juuri nyt, niin muutama sana eli a) poika on vinkunut kentälle itse ja b) kyllä, minäkin olen lukenut Andre Agassin kirjan, enkä TO-DEL-LA-KAAN lähde tekemään samoja temppuja saati virheitä kuin Mike Agassi.

Poika saa pelata tai olla pelaamatta, kunhan saan itse valmentaa. Totta kai kannustan lapsiani liikunnan pariin, mutta loppupeleissä on kuitenkin aivan se ja sama, mikä se oikea laji on. Pääasia, että on jokin kiva harrastus ja mukavia kavereita, niin kuin klisee kuuluu, mutta näin se vain on.

En kiellä, etteikö tämä kuvio tarjoa myös mukavaa isä-poika-tekemistä, josta ainakin itse nautin suunnattomasti. Ja ainakin vielä veijarimmekin vaikuttaisi kentällä viihtyvän.

Mutta, takaisin valmentamiseen. Vielä en ole sen kummempia teesejäni alkanut valmennuksen suhteen miettimään, yhtä lukuunottamatta. Voit lukea sen täältä. Olkoon miten Nuorta Suomea tahansa, mutta kyllä homman tulee olla mahdollisimman pitkään myös hauskaa. Mieluiten aina.

Mitä sitten ohjaajakoulutukselta haen?

Ennen kaikkea niitä valmiuksia, joilla hyvä tennistunti vedetään ja joiden avulla valmennettavat kokevat kehittyvänsä. Juuri ne pienetkin kehitysaskeleet, mitä tähän mennessä olen nähnyt, lämmittävät mieltä vähintään yhtä paljon kuin hyvä otteluvoitto. Moinen palkitsevuus on varmasti tämän jutun se juttu, johon minäkin koukutun.

Lisäksi haluan vastauksia niihin käytännön kysymyksiin, joita mietin tunnin aikana kymmeniä kertoja. Siitäkin huolimatta, että tuntisuunnitelma on etukäteen mietitty ja kirkkaana mielessä eli

• miten ja missä havainnollistan suorituksen?
• missä oppilaiden on parasta katsella sitä?
• miten käytän ääntäni? 
• miten opetan/selitän lyöntiä niin, että kaikki ymmärtää?
• miten komennan (jos ja) kun jätkät alkaa kimpoilemaan pitkin seiniä?
• miten pitkään yhtä harjoitusta kannattaa treenata?
• ja niin edelleen...

Pohdittavaa on siis paljon vaikkei kyseessä mikään avaruustiede olekaan. Kaiken tämän lisäksi lajia on syytä pohtia monelta kantilta myös kentän ulkopuolella. Esimakua onkin tullut suollettua vuoden päivät tämän blogin muodossa, joka seuraa myös tätä tämän kevään ykkösprojektiani suhteellisen tiiviisti. Pysykää siis kuulolla!

PS. Kurssi alkaa ilmeisen tiukasti, sillä heti kärkeen tarjoillaan joku kuulustelu ennakkomateriasta. Aikamoista. Täytyypä lukaista. Hyvää viikonloppua kaikille!

Ennakkomateriaali.