torstai 13. elokuuta 2015

Case Kyrgios vs. Wawrinka

Viime yönä Montrealin Mastersissa Nick Kyrgiosin ja Stan Wawrinkan ottelussa nähtiin episodi, jossa vastustajalle huutelu (!) meni totaalisesti överiksi. Sanomatta tässä sen tarkemmin mitä siellä huudeltiin toisen tyttöystävästä, niin koko tapaus on varsin valitettava. Sydämestäni toivon, että kyseessä on yksittäistapaus, ei ajan yleistyvä kuva.

Eihän vastustajalle tarvitse huutaa ylipäätään koskaan eikä yhtään mitään. Huudellaan korkeintaan itsellemme, jos ei muu auta, perkele!

Ok, tilanne on varmasti ollut kiihkeä JA huutelua on ollut puolin ja toisin.
Ok, silloin tällöin riidoissakin tulee lauottua jotain, mitä ei tarvitsisi laukoa.
Ok, varmasti olen itsekin nolouksia joskus suustani päästänyt, niin kentällä kuin kentän ulkopuolella.

Mutta.

En todellakaan käsitä tai hyväksy, että aletaan kuittailemaan toisen henkilökohtaisista asioista. Se on moukkamaista, turhaa ja anteeksiantamatonta. Niin ei vain tehdä. Piste.

Näillä parikymppisillä räkänokilla, joita on varmaankin paapottu heti siitä lähtien kun tennislahjat olivat ensimmäistä kertaa nähtävillä, on vielä pitkä matka persooniksi. Starbojen elkeet ovat tarttuneet ennen ensimmäistäkään turnausvoittoa. Flirttaillaan yleisölle, kun on varaa, mutta tiukassa paikassa sorrutaan alatyyliseen itseilmaisuun.

Tennis todella tarvitsee uusia persoonia. Niiden perään olen usein itsekin vinkunut. Olemalla Persoona, ei tarvitse olla kuitenkaan Ääliö. Urpo.

Jotain on mennyt Kyrgiosin kohdalla selvästi pieleen. Joko valmennuksessa tai kotikasvatuksessa.

Vetoankin nyt kaikkiin junnuvalmennuskollegoihini: kasvatetaan junnusta ensisijaisesti ihmistä, ei pelaajaa. Tuloksia tärkeämpää on kehittyminen ja ennen kaikkea hyvät tavat. Aina.

Joku leimaa pomminvarmasti nyt kukkahattusedäksi, mutta usko pois, maailma on parempi paikka noin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti