maanantai 14. toukokuuta 2018

Ennakko: Rooma 2018

Tällä viikolla massakiertue jatkuu Roomassa, jossa palattaneen päiväjärjestykseen Madridin nopeiden olosuhteiden jälkeen, vai palataanko?

Tosiaan, Rafael Nadal kärsi jonkinasteisen yllätystappion Dominic Thiemille Madridissa ja kyllä tuo herätti varmasti meidät kaikki, ehkä myös Nadalin siinä, ettei kukaan ole voittamaton. Voitto oli upea osoitus Thiemin kyvyistä ja siitä, että hänessä voisi olla ainesta lunastamaan sitä seuraavan massakuninkaan viittaa. Paitsi, että muuan Alexander Zverev tuntuu ehtivän joka paikkaan ensin. Tällä kertaa hän nappasi jo kolmannen Masters-voiton, kun Thiem hakee vieläkin ensimmäistään.

Zverevin Masters-voitoista jo kaksi on tullut massalta ja hänen pelinsä tuntuu sopivan paremmin muillekin alustoille kuin Thiemin. Madridissa hän näytti Thiemille myös henkisellä tasolla kaapin paikkaa varsin kypsällä ja järkevällä pelillä. Olen hieman moittinut Zvereviä tällä kaudella hänen passiivisuudestaan, jopa toissa viikon Munchenin kisassa, ja olen edelleen, myös Madridin voitosta huolimatta, sitä mieltä, ettei tällä pelillä kaadu esimerkiksi juuri Nadal, ainakaan paras viidestä -ottelussa. Pitkä nuori mies takoo palloa toki lujaa, mutta hän on edelleen aivan liian usein aivan liian kaukana takarajasta.

Vastaavasti Thiem löysi välierässään Nadalia vastaan takarajan huomattavasti paremmin ja useammin ja otti lopulta upean voiton tulittamalla kaikkialta Nadalia puolustusasemiin. Madridissa se toimii hienosti niissä hallimaisen nopeissa olosuhteissa, mutta toimiiko se enää Roomassa, kun miehet mitä todennäköisimmin kohtaavat jälleen ja tällä kertaa puolivälierässä? Onko Thiemin tankissa täyden viime viikon jälkeen tarpeeksi virtaa? Niin tai näin, peli Nadalia vastaan oli yksi kauden hienoimmista ja nähtiin, että moinen pienten marginaalien ja hurjien riskien peli on Thiemillä olemassa, mutta sen se vaatii, jotta juuri Nadal kaatuu. Voitto toi kuitenkin valtavasti itseluottamusta massakauden loppua kohden, joten menee tämä sittenkin mielenkiintoiseksi Roland Garrosiakin ajatellen.

Kaavio on mielestäni jälleen hieman toispuoleinen, kun yläosassa ovat Nadal, Thiem, John Isner sekä vieläkin arvoituksellinen Novak Djokovic. Isner voi iskeä jälleen isolla pelillään pitkälle ja Madridissa Kei Nishikoria entisaikojen tapaan kurittanut Djokovic voi olla musta hevonen jälleen tällä viikolla. Kun palaset alkavat loksahdella kohdilleen, niin jälki tulee olemaan kovaa. Uskokaa pois. Djokovic iskee vielä.

Alakaavion osalta mielenkiintoisimmat nimet ovat juuri Zverev ja Juan Martin del Potro, joka hävisi viime viikolla tiukasti ennen puolivälieriä, mutta ehti silti osoittamaan, että paukut lähtevät myös massalla, jos ja kun peli alkaa tauon jälkeen taas löytymään. Kaksikko olisi tällä viikolla törmäyskurssilla juuri puolivälierissä ja se olisi yksi viikon kohokohtia tuon Thiem vs. Nadal osa III:n jälkeen. Zverevillä lähtee toki jo kolmas perättäinen turnausviikko, joten isolle miehelle se voi olla vähän jo liikaa ja näkyä fyysisenä sekä henkisenä väsymyksenä. Tappio jo ennen semejä ei olisi yllätys.

Näillä mennään tähän viikkoon:

Puolivälierät:
Nadal vs. Thiem
Dimitrov vs. Djokovic
Anderson vs. Schwartzman
Zverev vs. Del Potro

Välierät:
Nadal vs. Djokovic
Del Potro vs. Schwatrzman

Finaali:
Nadal vs. Del Potro

Voittaja:
Nadal.

VeikkausTV ja TennisTV näyttävät turnauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti