perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kirja: The Inner Game of Tennis (W. Timothy Gallwey)

Joitakin vuosia sitten suorittaessani Suomen Tennisliiton Seuravalmentajakoulutusta me kurssilaiset saimme yhtenä etätehtävänä lukea ja reflektoida tenniksen klassikkokirjaa eli W. Timothy Gallwey'n The Inner Game of Tennis'tä.


Saadessani Twitterin puolella kirjahaasteen tennis-/urheilujournalisti Janne Eerikäiseltä, ajattelin että nyt voisi olla samalla korkea aika julkaista nämä viiden vuoden takaiset ajatukseni tästä klassikosta, jotka olivatkin jääneet jo unholaan blogin luonnostekstien joukkoon.



Tennis on mitä isoimmassa määrin "sisäinen peli", jota käydään suurelta osin myös pelaajien päiden sisällä. Ottelut ratkaistaankin usein henkisellä tasolla ja siis sisäisellä pelillä, mutta myös aloittelija pääsee sisäiseen peliin kiinni opetellessaan tennistä, lyöntejä ja pelinsä toteuttamista pelatessaan.

Inner Game of Tennis tarjoaa valmennus- ja opetusmielessä paljon vinkkejä, mutta myös pelaajan näkökulmasta kirjasta saa paljon irti. Kirjaa lukiessani peilasin ajatuksiani usein molempiin näkökulmiin, sillä valmentamisen ohella pelaan edelleen suhteellisen säännöllisesti.

Jaoin kirjan pääteemat kahteen isompaan kokonaisuuteen, joista seuraavissa kappaleissa pääpointit ja –ajatukset.

Tenniksen opettamisesta
Ihmiset oppivat kovin eri tavoin, mutta taitojen oppimisessa yleisin ja kenties paras tapa lienee kokeilemalla ja kokemalla itse. Alkuun pääsemiseksi esimerkiksi apinointi tarjoaa hyvän ponnahduslaudan iästä riippumatta ja erityisen hyvin tämä toimiikin lapsilla.

Kirjassa vähäteltiin jonkin verran sanallista opettamista, mutta pääasia lienee kai se, että oppilaan päässä tapahtuisi oivalluksia asioiden suhteen, joten siinä mielessä on kai aivan sama, tapahtuuko se sanojen vai tekemisen kautta. Jos esimerkiksi jonkinlaiset avainsanat auttavat pelaajaa ymmärtämään lyömistä, ei opetustavassa voi olla mitään vikaa. Kukin siis tavallaan.

Valmentajan on minimoitava oppimisen esteet ja siinä mielessä liika puhuminen saattaa sekoittaa oppijaa sekä hänen luonnollista oppimistaan. Useinhan liikunnallinen oppiminen perustuukin omien aistien voimaan.

"Näe, koe, tunne, tiedosta ja oivalla!" onkin yksi oman valmentamiseni perusajatuksista. Onkin hyvä antaa oppilaan aina kokeilla ensin rauhassa itse esimerkin voimalla ja alkaa vasta sitten neuvoa, jos ja kun tarvetta on. Esimerkin voima on kuitenkin valtava. Jos et itse valmentajana osaa näyttää tai jos vaikka liikut laiskasti, niin suuri on se vaara, että se tarttuu valmennettavaankin.

Tennislyönnit noudattavat fysiikan lakeja siinä missä muutkin ihmiskunnan tekemiset, joten lyönnin pääprinsiipit kuten esimerkiksi kineettiset ketjut, osumakohdat, vipuvarret, mailan vauhti ja erityisesti niiden merkitys lyönnin voimaan on hyvä perustella jo alkuvaiheessa. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää pienestä pitäen, miksi esimerkiksi osuma kannattaa pitää edessä joka kerta tai miksi kättä ei kannata pitää koukussa kyljessä kiinni ja niin edelleen.

En siis täysin allekirjoita, että mielikuvat olisivat aina parempi kuin sanat tai liian monta ohjetta olisi huonompi kuin ei yhtään ohjetta, mutta usein varmasti voi olla näinkin. Keskustelu ja kommunikointi oppilaan kanssa edellyttää kuitenkin puhetta. Tärkeintä on saada oppilas itse oivaltamaan ja valmentajan tehtävä on auttaa tässä maksimaalisesti.

Oppilaan oivaltamisen onnistumiseksi on myös tärkeää, että hän tuntee miltä hyvä lyönti tuntuu. On tärkeää painaa mieleen niitä onnistuneen lyönnin tuntemuksia ja pyrkiä tavoittelemaan niitä. Sisäisestä oppimisesta ulkoiseen oppimiseen ja suoritukseen. Sen takia kentältä kuuluu usein valmentajan kommentti: "hyvä!", koska se mikä näyttää hyvältä (ja oikealta), varmasti myös tuntuu hyvältä ja tätä tunnetta on mielestäni valmentajan vahvistettava.

Mikään opetustapa ei kuitenkaan pelasta, jos oppilaan oma motivaatio oppimista kohtaan ei ole kohdillaan. Oppilaan onkin ymmärrettävä hyvin nopeasti (ja nuorena), että työ on tehtävä lopulta aina itsensä kanssa. Valmentaja on toki auttamassa, mutta oivallukset ja työ täytyy tehdä itse.

Henkisestä puolesta
Kirjan kantava ajatus on kahden minän jatkuva ”taistelu”. Minä-ykkönen määrää, käskee, tiuskii, arvioi ja analysoi, kun taas minä-kakkonen vetää ikään kuin tunteella ajattelematta liikoja ja yrittää nöyrästi pitää ykkösen tyytyväisenä tai ainakin hiljaisena.

Kirjassa oli monia esimerkkejä näiden kahden minän toimintatavoista, mutta eniten kolahti juuri se, miten vähän peliä ajattelee kun se kulkee. Ei välttämättä olekaan mitään syytä miettiä tai analysoida peliä tai lyöntejä, kun kulkee. Antaa vaan mennä ikään kuin reikäpäisesti kohti flow’ta ja tämä siis minä-kakkosen ehdoilla. Lyönnit ovat lopulta vain työkaluja itse pelin toteuttamiseksi, aivan samoin kuin remonttimiehellä remontin tekemiseksi. Tuskinpa remonttimieskään vasaraotettaan epäröi.

Jotta minä-kakkonen voisi toimia rauhassa, on ykkönen vaiennetteva kaikesta arvostelusta ja kritisoinnista. Yksi konkreettinen keino on työllistää minä-ykköstä eri tavoin, esimerkiksi keskittymällä pallon lentoon tai vaikkapa pallon saumoihin. Itse olen kokenut erinomaiseksi tavaksi lyöntiin keskittymisessä ja sen rytmittämisessä tapaa, jossa mielessäni hoen ”pomppu" pallon pompatessa ja "osuma” palloa lyödessä, jolloin minä-kakkonen saa ikään kuin rauhassa tuottaa niitä luonnollisia lyöntejään.

Tenniksen eri tilanteissa tulee olla mahdollisimman hyvin läsnä. Tässä ja nyt. Hyviä keinoja tämän harjoitteluun ovat monipuoliset harjoitteet, joissa monenlaiset tilanteet tulevat tutuksi tai joissa harjoitus vedetään överiksi esimerkiksi älyttömän tempon muodossa, jolloin lyömisen ajatteluun ei välttämättä ole edes aikaa. Tekeminen lähtee tällöin "selkärangasta". Pelitilanteissa nämä usein maksavatkin itsensä takaisin, kun tilanteet ovat tuttuja ja/tai aika on puolellasi.

Ikiaikojen paras ja mystisin fraasi positiivinen ajattelu nousee esiin tässäkin kirjassa, mutta joskus se vaan on tenniskentällä niin kovin vaikeaa, joten en itse anna sille paljonkaan painoarvoa. Sen sijaan mielen tyhjentäminen luopumalla arvostelusta, niin hyvästä kuin pahasta, kuulostaa jo realistisemmalta vaihtoehdolta, mutta toki edelleen erittäin vaikealta keinolta sekin. Juuri siksi sitä on syytä harjoitellakin, sillä arvostelu aiheuttaa jännittyneisyyttä, joka puolestaan vähentää rentoutta. Huonotkin hetket on ymmärrettävä osaksi tätä prosessia.

Erittäin tärkeä tekijä tenniksen sisäisessä pelissä on rentoutuneen keskittymisen taito, toisin sanoen luottaminen minä-kakkoseen. On tärkeää TUNTEA lyönnit ja antaa niiden tapahtua, sillä minä-kakkonen osaa ja oppii kyllä. Itseluottamuksen ja hyvän tuntuman avulla ns. flow-tila ja huippusuoritukset ovat entistä lähempänä.

Ulkoinen voittaminen tapahtuu usein sisäisen voiton jälkeen. Ajattelemalla voiton yrittämistä voittamisen sijaan pääsee jo pitkälle. Maksimiyrittäminen on asioiden tapahtumisen antamista, ei yliyrittämistä.

Voita siis itsesi, voita vastustajasi ja nimenomaan tässä järjestyksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti