Joulukalenteri #2: Kaksi uutta Grand Slam-voittajaa!

Kausi oli monella tapaa hieno eikä vähiten siksi, että uusia Grand Slam -voittajia saatiin kaksi! Stanislas Wawrinka tykitti kaikki kumoon Australiassa ja Marin Cilic toisti tempun New Yorkissa.

Tapa, jolla nämä projektit toteutettiin oli juuri sitä, mitä tennis eniten kaipasi. Winnereitä, lämäreitä, pelin aktiivista viemistä fysiikkakilpailun, hurjan puolustamisen, prosenttitenniksen tai kyttäilyn sijaan.

Ihanaa! Tervetuloa tennisvuosi 2015!

Jos videot eivät näy selaimessasi, näet ne tästä ja tästä.

Joulukalenteri #24: And the winner is...

Jouluaaton kunniaksi listataan vuoden parhaat!

Vuoden paras
Vaikka tämä paljastuikin jo luukusta yksi, sanotaan se nyt vielä eli vuoden pelaaja oli Rafael Nadal.

Vuoden comeback
Jatketaan samaan tapaan. Rafael Nadal. Kahdeksan kuukautta poissa ja käsittämätön paluu. Kruununa ja isoimpana yllätyksenä US Openin voitto.

Vuoden ottelu
Novak Djokovic vs. Stanislas Wawrinka, Australian Open. Hieno, hieno ottelu, joka olisi voinut mennä toisinkin. Ei mennyt ja Djoko jatkoi mestaruuteen saakka. Se pieni ero.

Vuoden geimi
Wimbledon-finaalin viimeinen geimi. Murray syöttää mestaruudesta. 40-0. Tasan. Djokovicin kolme breikkipalloa. Neljäs ottelupallo. Voitto. Vihdoinkin 77 vuoden odotus oli päättynyt. Draamaa parhaimmillaan.

Vuoden lyönti
Miesten sarja: Rafael Nadal, US Open. Kun smashiin vastataan smashilla, on se aina kaunista.
Naisten sarja: Angienszka Radwanska, Sony Open. Ööh, hetkinen...

Vuoden raivarit
Mikhail Youzhny. Roland Garros, vastassa Tommy Haas. Mailaa päreiksi (perheen pienimmillä silmät hetkeksi kiinni) ja itkun tirautukset päälle. Onneksi ei satuttanut tällä kertaa itseään. Sekin on nähty.

Vuoden potilas
Andy Murray. Selkä petti vähän jo massalla, mutta remonttiin se meni vasta US Openin jälkeen. Mielenkiintoista nähdä, miten tulee takaisin.

Vuoden sykähdyttävin hetki
Andy Murrayn finaalivoitto Wimbledonissa. Sai kieltämättä herkistymään. Murrayn voittopaineita voi vain kuvitella ja mikä helpotus se hänelle olikaan.

Vuoden "luu käteen"
Roger Federer pelasi aiempaan tasoonsa suhteutettuna vaatimattoman vuoden. Romahduksen taso yllätti kaikki.

Vuoden shokki
Roger Federerin tappio Wimbledonin toisella kierroksella Sergiy Stakhovskylle.

Vuoden munaus
Novak Djokovicin verkkokosketus Roland Garrosin semifinaalissa Nadalia vastaan. Mitä ihmettä?!? Kaatuiko Garros-voitto juuri tuohon lyöntiin?

Anti-fashion Awards:
Radek Stepanekillä jälleen vahvoja näyttöjä ja tasaisesti läpi kauden. Kunniamaininta: Lleyton Hewitt US Openissa. Mistä ihmeestä nämä jätkät löytävät paitansa? 90-luvulta?

Jälkipelit: Rafael Nadal vs. Novak Djokovic, US Open finaali 2013

No niin, elämässä alkaa olla taas rytmiä reissun ja finaalivalvomisen jäljiltä. Palataanpa kuitenkin vielä toissa yön tapahtumiin.

Matsi on pureksittu varmasti jo monella forumilla, joten otetaan vain lyhyt kertaus siitä, mitä tässä hurjassa ottelussa tapahtui. 

Nadal aloitti melko jäätävästi jatkaen edellisten otteluiden tyyliin, joskin merkkejä siitä, ettei syöttö ollut yhtä hyvässä iskussa kuin turnauksessa aiemmin liikkui ilmassa jo ensimmäisessä erässä. Djokovicin epävarma peli toi kuitenkin erän melko helposti Nadalille.

Toisen erän alku jatkui hetken aikaa samaa rataa. Nadal oli lähellä murtoa erän alussa, mutta Djokovic kesti ja sai kuin taikaiskusta juuri sen tennisjumalavaihteen päälle, jota olen odotellut tapahtuvaksi jo pitkään. Sitä moodia kesti kolmannen erän puolivälin tienoille. Ajallisesti reilun tunnin verran. 

Tuossa ajassa hän ehti voittaa siis toisen erän ja johti ottelun pelillisesti parasta kolmattakin erää jo murrolla, kunnes Nadalin roikkuminen tuotti tulosta ja hän mursi takaisin ja sai erän tasoihin 3-3:een. Jos erä oli ollut hurjaa vääntöä siihen saakka niin 54 lyönnin pallorallista huolimatta parempaa oli tulossa. 

Draaman kaari eli melkoisesti vielä loppuerän aikana ja kun Djokovic ei onnistunut kolmesta perättäisestä murtopallosta huolimatta murtamaan 5-4:ään, niin ottelu näytti pelillisesti jälleen tasoittuneen.

Nadal sai jotenkin, lähinnä Djokovicin kämmenen uudelleen pätkiessä, siihen paikkaan vieläpä murron ja vei siis lopulta erän, jonka piti olla kaiken järjen mukaan Djokovicin. Moni puhui ja suuri osa puhuisi erän "varastamisesta" ja jos tuolle termille haettaisiin esimerkkiä, olisi tuo erä paras esimerkki. 

Neljäs erä oli jokseenkin muodollisuus. Djokovic oli virheineen vain varjo siitä, mitä hän oli ollut tuntia aikaisemmin. Virheitä tuli taas paljon. Kun Nadal uskalsi ja pystyi pelaamaan jälleen jalka kaasulla, niin erä oli oikeastaan yhteen maaliin pelaamista. Erä ja ottelu siis Nadalille.

***

Matsin aikana kävi mielessä monta eri asiaa.

*

Ensinnäkin se, kuinka vaikeaa voi pisteen voittaminen tenniksessä olla. Tuntui, että vähintään sata palloa voitettiin tai hävittiin useita kertoja ennen lopullista ratkaisua ja siis yhden pisteen tähden. Onhan ne kieltämättä hurjia ja näyttäviä palloja, kun kaverit tempovat täysillä kymmeniä kertoja, mutta kyllähän tämä melko brutaaliksi lajiksi on menossa. Niin lyömisessä kuin fysiikassa.

*

Toisekseen olen edelleen sitä mieltä, että parasta Djokovicia ei voita kukaan. Se reilu tunti, mitä häntä finaalissa nähtiin, oli kerta kaikkiaan jäätävää. Kysymys onkin siitä, kuinka pitkään häntä ottelussa nähdään. Toiseksi paras Djokovickin osaa vielä laittaa Nadalin A-peliä jollain tapaa solmuun, mutta kolmanneksi paras ottaa sitten jo tässä parissa nokkaansa.

Djokovicillä on kuitenkin ilmiömäinen kyky saada Nadal passiiviseksi ja samalla myös melko aseettomaksi. Hän osaa iskeä tarpeeksi kovaa Nadalin kämmenpuolelle, mutta hän osaa myös pitää peliä pitkiä aikoja Nadalin rystypuolella pakottaen tämän samalla jatkuvaan slicen käyttöön, jolloin hän pääsee edelleen dominoimaan peliä. Noina hetkinä korostuu myös Nadalin kyvyttömyys tehdä rystyllään mitään hokkuspokkuksia. Nadal on rystyllään joskus yllättävänkin yksipuolinen, eikä rohkeus riitä yrittämään iskua.

*

Myös Nadalin itseluottamus niin hyvässä kuin pahassa jaksaa ihmetyttää. Se heijastelee mielestäni suoraan hänen peliinsä ja hän passivoituu hurjasti itseluottamuksen hakiessa itseään. Jopa kämmenestä tulee ison, aivan liian ison, marginaalin lyönti. Niinä hetkinä ei voi kuin ihmetellä puolestaan sitä Nadalia, jota nähtiin ensimmäisessä ja neljännessä erässä, joka syö vähänkin haavoittuneen uhrin elävältä. Luonnollistahan tämä on kaikkinensa, mutta siitä huolimatta noinkin suuri kontrasti on aina yllätys.

*

Niin tappava kuin Djokovic pelipäällään onkin, niin miksi hänen smashinsä on edelleen kaikkea muuta. En käsitä. Nytkin tuli muutama lapsusvirhe.

*

Isossa kuvassa Nadalin aggressiivisuus teki comebackinsä vasta näillä syksyn kovilla kentillä. Keväällä näimme toki hurjaa kämmenmyllyä, mutta pelipositio oli taaempana. Syksyn otteiden perusteella tuntuu kuin hän olisi keväällä ollut vasta pelaamassa itseään lajiin sisään. Voittoja toki tuli, mutta ne tulivat melko lailla tasaisella puurtamisella, kun nyt pelissä on nähtävissä selkeää ja aitoa aggressiivisuutta. Tätähän ehdin jo jopa voittoisan Roland Garrosin jälkeen kaivatakin. Nyt ne pari askelta on otettu ja taivaan tummat pilvet ovat tällä erää väistyneet.

*

Kaikki kunnia siis Nadalille, joka ei finaalissa mielestäni pelannut, paljolti kylläkin Djokovicin ansiosta, täysin ominta saati parasta peliään kuin kaksi erää, mutta voitti silti. Se, jos mikä on hieno osoitus peräänantamattomuudesta ja voitontahdosta.

*

Niin ja ottelun katsottuani oli ja on melko selvää, että juuri nämä herrat ratkovat ensi vuoden Grand Slamien kohtalot.

*

Ottelun huippuhetket vielä täältä.

Urheiluhengestä

Joku muukin saattoi nähdä viime viikolla hieman epätavallisia pisteitä.

Case #1:

Milos Raonicin ja Juan Martin del Potron välisessä ottelussa kummastusta herätti tilanne, jossa Raonic pääsi tykittämään verkolta tyhjiin, mutta vastaan tullessaan ja jarruttaessaan hän liukastui niin, että hänen toinen jalkansa osui verkkoon. Pallo oli periaatteessa vielä pelissä, sillä toinen pomppu ei ehtinyt ennen verkkokosketusta tulemaan. Ei auta, vaikka del Potrokin oli jo toisessa kulmassa, kaukana pallosta.

Säännöthän ovat selkeät. Niin kauan kuin pallo on pelissä, verkkoon ei saa koskea. Piste.

Lähes vastaavanlainen tilannehan tapahtui Ranskan avoimissa Djokovicin ja Nadalin välierässä, kun Djokovic hölmöili verkolla. Piste automaattisesti Nadalin hyväksi, vaikka Djokoviciltä selkeä winneri noin muutoin tulikin.

Raonicin tapauksessa isoin haloo nousi lopulta hänen käytöksestään. Miksei mies voinut myöntää virhettään urheiluhengen mukaisesti? Ymmärrän toki, että tilanne oli tiukka ja ottelu kuuma. Hetki tekee helposti varkaan, mutta moukkamaistahan tuo on. Hetkinen, saimme juuri korviimme tiedon, että Raonic on pyytänyt käyttäytymistään julkisesti anteeksi.

Virheistä suurimman teki kuitenkin tuomari. Miksi hän ei antanut pistettä del Potrolle? Varsinkin kun hän näki tilanteen sekä livenä että jättiscreeneiltä, kuten koko muukin katsomo?

Näitä tuomioita jaksan usein ihmetellä. Kuuluu vähän samaan sarjaan niiden nopeiden, ellei peräti automaattisten, hawk-eye-tuomioiden kanssa. Jos tieto on heti käytettävissä, miksei sitä käytetä?

Case #2:

Montrealin välierässä nähtiin myös ikävä tilanne, jossa Rafael Nadal lyö pallon päin Novak Djokoviciä. Pallo osuu Djokoviciä pään seudulle, joten sinällään varsin ilkeä tapaus.

Näitähän sattuu aina silloin tällöin. Blogissakin on otettu moiseen jo kertaalleen kantaa. Edelleen, vastustajaa päin lyöminen on sallittua, mutta siitä onko se koskaan urheiluhengen mukaista voi olla montaa mieltä. Sanoisin, että nelinpelissä ehkä joskus pakotettuna, kaksinpelissä tuskin koskaan.

En jaksa millään uskoa, että tässäkään Nadal yrittäisi tarkoituksella Djokoviciä tähdätä, varsinkaan päähän. Jää aina arvailujen varaan mitä tekee stopparin marjaksi jättänyt pelaaja. Lähteekö hän aavistamaan jompaan kumpaan suuntaan vai jääkö hän paikoilleen? Todennäköisyys päätyä samaan ratkaisuun on yksi kolmesta. Nyt se tapahtui ja tulos oli tämä.

Tilannetta vaikeuttaa se, että Djokovic tekee pienen ja nopean hämäysliikkeen keskelle ja takaisin juuri ennen Nadalin lyöntiä, jonka tämä mahdollisesti noteeraa. Mailan saatosta päätellen hän yrittänee jyrkempää krossia, mutta en tiedä osuuko pallo huonosti mailaan vai hämääntyykö hän Djokon hämäyksestä, jolloin pallo lähteekin suoraan päätyen serbiä kasvoihin.

Niin tai näin, jyrkälle krossille olisi ollut enemmänkin tilaa, joten sikäli koko episodi olisi ollut vältettävissä. Pallo krossina kenttään ja that's it. Ei siis selittelyitä. Ruma temppu.

Tämäkin tilanne oli tietysti yhtä kuuma kuin iltakin ja pelin tuoksinassa tapahtuu kaikenlaista. En myöskään ymmärrä Djokovicin teatraalista anteeksiantamattomuuttakaan. Tilanteessa on toki ok olla vihainen, mutta jos kaveri vaikuttaa olevan aidosti pahoillaan ja pyytää tilannetta välittömästi anteeksi, niin itse ainakin harkitsisin anteeksiantoa, enkä niinkään lapsellista selän kääntämistä. Vaikka sitten hammasta purren, lisäaggrea hakien.

Että näin. Eteenpäin.

Viikon video, viikot 24, 25 ja 26

Myönnän. Roland Garrosin jälkeen tuli totaalinen ähky teeveen tennikseen. Garrosin jälkeiset nurmitenniksetkään eivät jaksaneet sen enempää kiinnostaa, vaikka alustasta johtuen peli jonkin verran muuttuikin ja vaihtelun pitäisi virkistää.

Mutta ei auta. Kun parhaat eivät ole mukana samassa kisassa, niin katsojan turnauskestävyys on todella koetuksella kaiken maailman kissanristiäisten kanssa, erityisesti heti ison kisan jälkeen.

Wimbledonin lähestyessä touhu alkaa taas kuitenkin kummasti kiinnostaa ja muistelinkin juhannusviikolla mieleenpainuvimpia Wimbledon-muistojani. Niistä muodostuu samalla parin viime ja tämän viikon 'viikon videot'.

Wimbledon muistot TOP3, tässä olkaa hyvä!

Numero 1: Vuosi 2001. Finaali. Goran Ivanisevic vs Pat Rafter. 

Ivanisevicin viimeinen tilaisuus. Koko maailma tiesi, mistä tässä ottelussa oli kyse. Ikuinen luuseri vai unohtumaton sankari? Alla oli jo kolme hävittyä finaalia paikassa, josta joskus piti tulla jossain määrin hänenkin olohuoneensa. Tällä kertaa mukaan pääsemiseksi oli tarvittu vieläpä järjestäjien villiä korttia. Ja olkapäätä, joka veteli auttamattomasti viimeisiään. Ja niin edelleen ja niin edelleen...

Ottelu pelattiin säistä johtuen kolmannen viikon maanantaina. Muistan edelleen kuinka pitkiä minuutit olivat ensimmäisen duunipaikkani ratikkapysäkillä odottaessani 7A:ta, kun olin hetkeä aikaisemmin uhmannut työpaikan liukumankäyttösääntöä. Ehdin kuitenkin ajoissa kotiin katsomaan ottelua silloisesta ehkä noin 15-tuumaisesta matkatelevisiostani. Mikään ei olisi voinut keskeyttää tämän ottelun seuraamista.

Sitten tuli se viimeinen geimi. Ja ne matsipallot. Ja ne kaksoisvirheet. Se tunne, jännitys ja Ivanisevicin kipsaus. "Joko taas?", kysyi varmasti moni. Minä mukaan lukien.

Tässä oli sitä kaikkea ja se kaikki tuli television läpi luihin ja ytimiin iskien kuin metrin halko. Silmäni kostuvat edelleen aavistuksen näitä pätkiä katsellessa.

Edes Nadalin ja Federerin hienot kohtaamiset eivät ole koskaan saaneet aikaan mitään vastaavaa. Ei edes SE Wimbledon vuonna 2008, vaikka se listalleni pääseekin.

Tämä oli hieno hetki tennikselle. Kun joku voittaa pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen vihdoin jotain todella suurta ja saavuttaa unelmansa, en usko, että kovinkaan moni on lopulta harmissaan toisen (Rafterin) tappiosta, oli kysymyksessä kuinka hieno pelaaja tahansa. Ivanisevicin ollessa kuitenkin jonkin sortin suosikkipelaajani, tai ainakin pelaaja jonka pelejä vasurina aina erityisellä mielenkiinnolla seurasin, oli tunne kieltämättä hieno.

[1] [2]

Omalta kohdaltani tuo viikko jatkui hienosti. Paria päivää myöhemmin täytin vuosia ja myöhemmin samalla viikolla tapasin tulevan vaimoni. Myös Ivanisevicille tuo viikko oli varmasti mieleenpainuva, sillä Wimbledon jäi samalla hänen viimeiseksi turnausvoitokseen.

Numero 2: Vuosi 2008. Finaali. Rafael Nadal vs. Roger Federer.

Vaikkei tämä nousekaan “kuin” kakkossijalle, niin olihan tämäkin järjetön matsi. Ottelun build-up kesti periaatteessa vuosia, kun kaksi suurinta taistelivat vuosi vuodelta ensin Garrosin ja muutamia viikkoja myöhemmin myös Wimbledonin finaaleissa.

Vaikka vaa'at ennen tätä ottelua olivat jollain tapaa kääntymässä Nadalin suuntaan, en millään jaksanut uskoa hänen voittoonsa Wimbledonissa, varsinkaan sen viidesti peräkkäin voittaneen Federerin kustannuksella. Nadal oli kuitenkin kyykyttänyt Federeriä Garrosilla vuosi vuodelta rumemmin ja saavuttanut tätä myös Wimbledonissa, joten merkit olivat periaatteessa nähtävissä. Jo edellisvuonna (2007) Nadal oli ollut lähempänä Wimbledon-voittoa kuin Federer Garrosin voittoa.

Federerillä oli kentälle tullessaan suoria housuja ja viisinappista neuletta (nappi per Wimbledon-voitto) ynnä muuta starbahabitusta, jota ainakin itse aloin siinä vaiheessa hieman karsastamaan hienoista lyönneistä ja kauniista pelistä huolimatta. Nadalin peräänantamaton taistelija-asenne ja altavastaajan asema maistui jotenkin paremmalta ja maanläheisemmältä. Kyllä kyllä, siitä hihattomasta (Mallorca-)paidasta ja puolipitkistä capreista huolimatta.

Urheilun suurinta suolaa eivät mielestäni ole koskaan olleet ylivoimaiset voittajat ja voitot, vaan ennemminkin ne, jotka laittavat näille ylivertaisille voittajille kapuloita rattaisiin ja lopulta syöksevät heidät vallasta. Yhtä lailla odotan sitä pelaajaa, joka tiputtaa Nadalin Ranskan valtaistuimelta. Suurella mielenkiinnolla seuraan myös sitä miten hän sen tekee, toivoen samalla, ettei se 'joku' olisi aika.

Takaisin kuitenkin otteluun, joka oli tasoltaan varmasti yksi hienoimmista, ellei peräti hienoin, mitä olen koskaan nähnyt. Myös draaman kaari oli järjetön.

Nadalin kahden erän johto ja varsinkin toisen erän voittaminen tilanteesta 1-4 toivat luonnollisesti jonkinlaista ratkaisun makua, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun Federer selvitti neljännessä erässä matsipallon rystyohituksellaan ja voitti kyseisen erän tie-breakin, alkoi olla selvää, että meillä oli käsissämme klassikko.

Viides erä ja muutamia breikkipalloja siellä täällä ennen jatkogeimejä toi hillitöntä jännitystä. Ottelun kaksi viimeistä geimiä pelattiin jo alkuillan hämärässä, mutta taso oli silti mieletön. Nautitaan tästä vielä kerran.

[3]

Numero 3: Vuosi 2012. Toinen kierros. Lukas Rosol vs. Rafael Nadal.

Tästä ottelusta on puhuttu jo ennenkin, mutta on silti pakko nostaa se vielä kerran framille. Lukasrosol-hetki ja täystyrmäys. Ottelun viides erä oli sellaista tykitystä etten ole nähnyt vastaavaa ikinä. Nadal vaikutti täysin noviisilta Rosolin käsittelyssä, enkä usko, että hän olisi terveenäkään siitä tulituksesta selvinnyt.

[4]

Nämä siis ne kolme päälimmäisintä Wimbledon-muistoa. Kommentteja? Omia muistoja?

Viikon video, viikko 23

Viime viikon video on tällä kertaa selviö. Ranskan avointen voittajan Rafael Nadalin kunniaksi kisojen odotetuimman ottelun viides erä, joka tarjosi melko lailla tarkkaan kaiken mitä tenniksellä on tarjota. Ei julisteta ottelua vielä vuoden otteluksi, mutta vuoden erä palkinnosta videolla oleva ratkaisuerä ottaa tukevan otteen tässä vaiheessa kautta.

Hienoa draamaa, upeita lyöntejä, huikeaa taistelua. Mitä muuta voisi toivoa? En tiedä.

John McEnroen tweettiä lainatakseni "A tweener lob! You cannot be serious!" Kas tässä.

Viikon video, viikko 22

Päivän myöhässä. Sorry.

Näistä oli hajaheitoissa puhe:

Gael Monfils...

ja Sergiy Stakhovsky sekä parin tonnin ($) penaltti...

Viikon video, viikko 20 ja 21

Tuplanumero, koska viime viikonloppu meni kuten meni.

Viime viikolla pelattiin siis Rooman Masters. Nadal pelasi tyylilleen uskollisesti jalka kaasulla ja kun Djokovic tukkoili itsensä ulos ottelussa Tomas Berdychiä vastaan, ei voittajaa tarvinnut kaukaa hakea.

Mutta. Latvian Ernests Gulbis antoi hurjan myrskyvaroituksen kolmannella kierroksella. Jos keli Garrosilla on jonain päivänä koleahko ja/tai kostea ja Nadal saa vastaansa Gulbisin kaltaisen moukaroijan, on yllätysmomentti olemassa. Betsaajat siis tarkkana sään kanssa.

Toki se vaatii haastajalta vielä ainakin yhden faktorin. Pään.

Seuraavassa tulee kaksi videota pelaajista, jotka hävisivät Nadalille ikuisessa kaupungissa. Niitä katsoessa voi miettiä kumpi pelaajista yllättää joskus Nadalin massalla? Tai on ainakin lähempänä sitä?

Molemmilla on parhaimmillaan hyvin samantyyppinen moukarointipeli, mutta ei mennä siihen, vaan kavereiden asenteeseen. 

Ilman Gulbisin kaltaista uskoa omaan tekemiseen ei kaadeta kovinkaan montaa kärkinimeä heidän "kotikentillään". Toki Gulbisilla on tuossa jopa arroganttikin asenne, mutta itsevarmuuden ja arroganttiuden raja on joskus varsin häilyvä, varsinkin urheilussa. Eihän tuolla olla hymypoikapatsaita hakemassa vaan voittoja. Kaiken uhon keskelläkin Gulbisinkin on kuitenkin syytä muistaa, että parempi voittaa aina.

Silti, Gulbisilla on mielestäni pään puolesta mahdollisuus järkyttää tennismaailman lähes betonisia rakenteita milloin tahansa, varsinkin yksittäisissä otteluissa. Pelissä on kuitenkin vielä sen verran epätasaisuutta, jotta hän voittaisi tarpeeksi usein myös heikoimpina päivinään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suurkisojen voittamiseen on vielä matkaa. 

Berdychin juna on pään osalta mennyt jo kauan sitten, kuten aiemminkin on jo tullut kirjoitettua. Berdych jääneekin tenniksen historiaan yhtenä niistä lukuisista pelaajista, josta olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta josta ei koskaan tullut suurkisavoittajaa. 

Viikon video, viikko 19

Äitienpäivän kunniaksi viimeisin äiti, joka on voittanut Grand Slam -turnauksen. Tai kuten tässä tapauksessa, turnauksia. 

Kim Clijsters. Sympaattinen belgialainen, joka pelasi uransa parhaat vuodet äitinä ollessaan. Rennompana kuin koskaan. 

Viikon video, viikko 17

Squash. Hyvä esimerkki lajista, joka on jäänyt täysin jonkin toisen samansukuisen lajin varjoon niin meillä kuin maailmalla.

Ehkä ihan syystä, ehkä ei. Nimittäin, jos nurkissa kyykkiminen olisi useammin tällaista, niin minäkin olisin useammin squash-katsomossa.

James Willstrop, olkaa hyvä!

Viikon video, viikko 16

Tämän viikon videosta ei ole pienintäkään epäselvyyttä. Hyvät naiset ja herrat, Jarkko Nieminen, olkaa hyvä!

Vaikka juuri tämä ottelu jäi minulta työesteen takia näkemättä, kaikkia kaiken maailman koosteita lukuun ottamatta, on täysin selvää kuka oli mielestäni tämän viikon suomalaisurheilija. 

Jarkon juoksu Monte Carlossa lämmitti sydäntä niin paljon, että meinasin itkeä. Kolmannen erän tie-break-voitto Raonicista sai minut lähestulkoon halkeamaan onnesta. Kysykää vaikkapa työpaikan vierustovereiltani. Del Potro-voitto sai jo toivomaan. Ihmettä. 

Sitä ei koskaan tullut. Silti Jarkko on täysin omassa liigassaan. Suomalaisurheilija numero yksi. Edelleen.

Jälkipelit: Monte Carlo finaali 2013, Djokovic vs. Nadal

Monte Carlo ja Nadalin yhdeksäs mestaruus näytti alkuviikosta vielä melko selvältä, mutta sitten iskikin loukkaantunut mies ja korjasi potin.

Ennen syvempää analyysiä, on pakko nostaa yksi asia ihmeteltäväksi. Jos pelaaja empii turnausviikon tiistaihin asti osallistumistaan koko turnaukseen loukkaantumisen takia ja lopulta voittaa sen, niin miten paha loukkaantuminen voi olla? Se näytti kieltämättä pahalta (okei, tässä vihdoin ja viimein se linkki), mutta on nämä ihmeäijiä myös vammoista toipumisessa, en voi muuta sanoa. 

Sitten analyysiin. Jotenkin näin tämän päivän finaalin isoihin teemoihin palasteltuna seuraavasti. Näistä voi olla rahallista hyötyä esim. Roland Garrosin aikoihin. Tai sitten ei.

1) Olosuhteet

Tuntuu hullulta sanoa, mutta keli näyttelee yllättävänkin suurta osaa tässä parivaljakossa jos molemmat pelaavat omalla parhaalla tasollaan. Niin tasaista tämä todellakin voi joskus olla.

Jos keli on, kuten nyt ottelun alussa, hieman viileä, on tässä parivaljakossa niskan päällä melko varmasti Djokovic. Pallot ovat "elottomammat" ja Nadalin kierre ei pomppaa niin korkealle kuin normaalisti. Myös kostea keli, joka tekee helposti palloista raskaammat, toimii Djokovicin eduksi, kuten viime vuoden RG-finaalista muistamme. Hurjakaan yläjenga ei ammu normisti, kun pallo on aavistuksenkin kostea.

Vastaavasti, jos keli on kuuma ja kuiva, Nadalin jenga yleensä toimii ampuen armottomasti ylös- ja eteenpäin. Jos huomasitte, niin tänään Nadal ja hänen pelinsä alkoi purra samaan aikaan, kun aurinko alkoi kunnolla paistaa. Muistisääntönä siis: mitä kuumempi keli, sitä kuumempi Nadal. Soveltakaa tätä varsinkin live-vedoissanne. Tsekatkaa säät!

2) Pelipositio

Varsinkin ottelun alussa oli nähtävissä, että Djokovic oli tullut teloittamaan Nadalia kaikki aseet paukkuen. Pelipositio oli lähes poikkeuksetta takarajan päällä tai sen välittömässä läheisyydessä, josta Djokovic otti palloja todella aikaisin noususta. Tämä on tietysti Nadalin kaatamisen perusedellytys numero yksi, kuten jo ennakossani kirjoitin. Nadalilta täytyy vaan saada aika pois. Piste. 

Johtuen Djokovicin pelipositiosta, aavistuksen myös kelistä, hän löi myös ensimmäisessä erässä palloja reilut 20 cm alempaa kuin muut tämän viikon vastustajat (lähde: kuvaruudun tilasto). On eri asia mätkiä menemään lantion kuin hartialinjan korkeudelta. Kannattaa kokeilla. 

Nadal sen sijaan lanasi 1-1.5 metriä takarajan takana koko ottelun ajan, eikä hän missään vaiheessa nostanut aggre-tasoaan tulemalla vastaan, vaikka siihen olisi ajoittain ollut jopa mahdollisuus. Ei Djokovickikaan koko aikaa raskasta tykistöään käyttänyt. 

3) Lyönnit ja lyöntisuunnat

No niin, sitten päästään vasurien, tai ainakin minun yhteen, lempiaiheeseen. Monia kertoja esimerkiksi Nadalin ja Federerin (plus monen monen muun oikurin) ottelut ratkeavat siihen, että Nadal kääntää pelin tavalla tai toisella kämmenpuolelleen, josta alkaa järjetön yläkierrehelvetti oikurin rystypuolelle, joka riittää usein voittoon asti. Federerin tapauksessa aletaan lähes poikkeuksetta odottelemaan vain sitä, milloin se rysty hajoaa.

Djokovicin tapauksessa tätä vaaraa ei vaan ole. Hänen rystynsä on monipuolisin mitä tenniksen historiasta löytyy. On hurjat pommit sekä linjaan, että krossina, kuten myös stabiilit ja painavat perusvedot taakse. Lisäksi tatsia löytyy myös stoppareihin sekä melko painava slice, vaikkei se mikään kaunotar olekaan. Ja sitten on tietysti vielä se selkä verkolle päin liu'usta vedetty "puolustuslyönti", jolla voi vetää mitä tahansa edellä mainituista. Usein vielä sen käsittämättömän vastahyökkäyksen.

Kun Djokovic pystyy rystyllään tekemään mitä tahansa ja ajamaan muun muassa Nadalin rystynurkkaansa lyömään rystyä, eikä kiertokämmentään, on meillä käsissä täysin uusi tennispeli. Mitä tekee Nadal? Yrittää joko luupata rysty-yläjengan takaisin linjaan Djokovicin rystylle, josta tämä lämää pelin poikki tai sitten Nadal tyytyy lyömään rystyään krossina, jolloin Djokovic jää periaatteessa jää odottelemaan Nadalin a) lyhyttä rystynamua tai b) rystyn hajoamista. 

Nadalin rysty on lopulta liian yksipuolinen, eikä riitä Djokovicille tällaisena. "Pelotteena" ei ole välttämättä edes viiltävää voimaslicea, vaan jopa aavistuksen leijamainen liitäjä, jota Djokovic ei joudu kaivamaan, vaan hän pystyy pistämään jopa vauhtia. Veikkaankin, että ennen pitkää Nadalille tulee käymään täsmälleen samoin kuin Federerille. Molemmat kaatuvat lopulta rystyihinsä. Enemmän tai vähemmän.

Sitten vielä yksi pointti tämän päivän lyömisestä. Monta kertaa on tullut sanottua Djokovicin monotonista (seinä)peliä hivenen tylsäksi, mutta Djokon puolustukseksi on sanottava, että tänään esimerkiksi kaikki stopparit löi juuri Djokovic. En ymmärtänyt Nadalin lyöntivalintoja täysin tässäkään mielessä. Voi olla, että Mr. Mallorca on pelinsä kanssa vielä prosessissa, mutta jotenkin hänen pelistään kuvastuu välillä ikään kuin hölmö jääräpäisyys, jossa yritetään mennä väkisin läpi sen sysimustan kiven (nimeltä Djokovic), koska aina muulloinkin on menty. Tai ainakin joskus.

Mielenkiinnolla odotan tässäkin mielessä Garrosia. Vedonlyöjien kannattanee tutkailla matkan varrella Nadalin lyömistä, varsinkin rystypuolelta. Älkää antako alkukierrosten kämmendominanssin hämätä.

4) Mentaalinen kovuus

En olisi muutamia vuosia sitten Nadalin murenevan missään tilanteessa, mutta on selvää, että Djokovic on pelannnut itsensä erittäin hyvin Nadalin päähän. Tämä näkyy erityisesti kahdessa asiassa. Kun Djokovic pelaa kuten seinä, Nadalin joutuu yrittämään aivan maksimin tienoilla, minkä hän todennäköisesti tiedostaa jo liiankin hyvin. Jos ja kun oma peli ei ota heti tuulta alleen tai se vähän sakkaa, niin virheiden määrä on lähes käsittämätön ja duunista tulee väkinäistä, ajoittain jopa yliyrittämistä. Toisekseen, Nadal tekee varmoissa namupalloissa, joissa hän tiedostaa tilanteen tärkeyden, niin outoja virheitä esimerkiksi verkolta, että välillä hirvittää. Itseluottamuksen rakoilu näkyy mailien päähän. 

Djokovic puolestaan näyttää lähes poikkeuksetta sementiltä, eikä hänen habitustaan heilauta tällä hetkellä varmaankaan mikään. Ja vaikka hän olisi miten köysissä tahansa, hän on ehkä historian huonoin häviämään, jos vaan aika ja paikka on tarpeeksi tärkeä.

5) Syöttö

Jos kakkossyötön voittoprosentti on 32% (Nadal), niin voisi tulla mieleen tehdä jotain. Tuossa jonkin verran hämää se huono ensimmäinen erä, jossa prosentti oli ainoastaan 20%. Ykkössyötön voittoprosentti 55% ei myöskään mairittele. Voi olla, että kyse oli vain huonosta päivästä, mutta "ilmaisia pisteitä" ei juuri syötöllä tule ja toisaalta Djokovic on sanalla sanoen erinomaisen varma palauttaja.

Siinä se. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Tällä erää näyttäisi kuitenkin edelleen vahvasti siltä, että Garrosista tulee kahden hevosen kisa, mutta paljon voi tietysti vielä tapahtua ennen sitä.

Viikon video, viikko 15

Tähän aikaan vuodesta moni pelaaja miettii, miten voittaa Rafael Nadal. Massakentillä Nadalin voittaminen lienee yksi urheiluhistorian vaikeimmista tehtävistä. Tänään alkaneen Monte Carlon ja Euroopan massakiertueen kunniaksi video muutaman vuoden takaa, jossa hyvää pohdintaa, miten Nadal pysähtyy massalla (lähinnä Novak Djokoviciin).

Kas tässä: How to beat Nadal on clay?

(Jostain syystä blogger ei anna upottaa juuri tätä YouTube-videota postaukseeni. Lisäksi edellisten viikkojen videot eivät jostain syystä näy kaikissa mobiililaitteissa. Raivostuttavaa. Vasurilla-blogi pohtiikin parhaillaan vakavasti uutta kotipesää, myös muista syistä johtuen, joista lisää sitten joskus myöhemmin).

Onko Nadal sitten pysäytettävissä tämän vuoden massoilla? Väittäisin, että on. Vaikeaa se toki on, kuten aina ennenkin, mutta voittihan mm. Horacio Zeballos miehen reilu kuukausi sitten. Olkoonkin, että kyseessä oli Nadalin paluuturnaus, voitto tuli finaalissa, joten Nadalinkin voidaan sanoa olleen jo turnauksessa "sisällä".

Tuo voitto perustui ennen kaikkea sille, ettei Zeballos antanut Nadalille hetkenkään rauhaa vaan paiskoi menemään juuri niin ennakkoluulottomasti kuin tuohon hommaan pitääkin lähteä. Zeballokselle sattui niin sanottu pöljä päivä ja kun häneen ei vasurina tehonnut Nadalin peruskuvio kämmen(hullun)mylly oikeakätisen rystylle, niin Nadal oli jotenkin haavoittuvainen ja neuvoton. Voisiko jopa sanoa, että aseeton.

Ottamalla Nadalilta ennakkoluulottomasti ja letkeästi ajan pois iskien aggressiivisesti takarajan päältä/sisäpuolelta on siis ehkä tärkein avain tässä tehtävässä. Toinen on mahdollisimman suorat, kovat ja matalaksi jäävät hyökkäyslyönnit erityisesti Nadalin kämmennurkkaan, josta Nadalin on niitä vaikea peliin enää kaivaa. Mikäli Nadalin rysty jää lyhyeksi, kuten noihin videon teon aikoihin keväällä 2011, on siihen iskettävä välittömästi kiinni ja luotava jyrkkiä kulmia em. hyökkäys- ja tappolyönneille. Sama koskee niitä hetkiä, jolloin Nadal on aavistuksen passiivinen, myös silloin on iskun paikka. Niitä ei ole paljon, mutta ne hetket ovat vuosien saatossa lisääntyneet. On oltava todella hereillä ja hyödynnettävä ne.

Lisäksi peli olisi pyrittävä pitämään Nadalin rystypuolella, mutta se ei ole helppoa, sillä Nadalin kämmenen "kenttäpeitto" (court coverage) lienee parhaimmillaan jossain 80-90% korvilla. Lisäksi Nadal on mestarillinen kääntämään peliä hänen kannaltaan mieluisaksi lyömällä rystyltä loistavasti pitkin linjaa oikeakätisten rystypuolelle, josta peli kääntyy kuin varkain hänen kämmenelleen. Tämä onnistuu erinomaisesti jopa Roger Federeriä vastaan, joka on toinen hyvä esimerkki laajasta kämmenen "kenttäpeittäjästä". (Ziisus, mitä sanoja. Pahoittelut. Pakko lopettaa tämä tähän, ennen kuin karkaa lapasesta.)

Eli, nautitaanpa taas massatenniksestä, kun sen aika on taas koittanut. Ehkä mekin pääsemme jo heinäkuussa kentille. Vamos!

Viikon video, viikko 14

John McEnroe. Vasuri. Legenda. Pelimies. Mutta myös varsinainen sanaseppo ja kuumakalle. Valitettavasti liian moni meistä muistaakin hänet vain jälkimmäisistä ansioista.

Mutta toisaalta, ovathan näytöt sillä saralla kieltämättä hurjia. Olisi itse asiassa erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä tapahtuisi, jos joku iskisi tänä päivänä sanan säilällä tai mailalla (kukkapuskaa) yhtä kovaa kuin Mac.

Oli miten oli, jos joku tietää legendaarisemman tennisfraasin kuin "You cannot be serious!!!" (ajassa 1:20), niin antakaa kuulua!

Kyseinen huuto tuli mieleeni itse asiassa eilen. Tavallaan vieläpä tennikseen liittyen. Pitkä tarina, mutta liittyy erääseen lehtikioskiapplikaatioon tai niin sanottuun "palveluun", josta tilasin itselleni Tennis Magazinen iPadiin. Kyseessä ei ole kuitenkaan Applen oma lehtikioski, sillä sieltä en taannoin löytänyt koko lehteä.

Saagani palveluntarjoajan kanssa ei ole vielä ohi, joten en avaudu siitä varmaankaan koskaan tämän enempää. Sanottakoon kuitenkin sen verran, että umpisurkeaa nolompi asiakaspalvelukokemus saa karvani aina pystyyn. En valita pienistä, mutta eilen uskoni loppuessa ja mitan täyttyessä tuli ns. McEnroe-hetki, joten heitin asianmukaiset lainaukset kehiin. Hävettää, mutta vain heidän puolestaan. They cannot be serious!

Saatuani purkautumistani seuraavan viestin vaikutti jo siltä, että he ovat niin sanotusti ymmärtämässä yskääni.

Thanks Mac!

PS. Jos olet Twitterissä, suosittelen lämpimästi ottamaan Macin seurantaan (@McEnroeTweets).

Viikon video, viikot 12&13

Lomaviikko sotki bloggaamisen, joten tällä viikolla on videoissa tuplanumero (sisältäen viime viikon).

Aloitetaan kuitenkin videolla tältä viikolta ja naisten tenniksellä. Seuraava lyönti osoittaa kaiken olennaisen naistennispelaajien koordinaatiosta, taidosta, reaktiokyvystä, tatsista ja ties miestä. Ottakaa mukava asento ja katsokaa oheinen piste. Ainakin kolmesti. Vuoden lyönti on nyt nähty. Ladies and gentlemen, Angienszka Radwanska, olkaa hyvä!

Palataan "viime viikon" videossa (itse asiassa videoissa, sillä laitan hyvityksenä tuplanäytteen) vielä Indian Wellsin voittaneeseen Rafael Nadaliin. Keskitytään tällä kertaa miehen sijasta kuitenkin vasurin rystyyn. Lyöntiin, jota olen myös itse yrittänyt omassa pelaamisessani kovasti kehittää. Ehkä lyönnissäni on mentykin eteenpäin, mene ja tiedä, mutta videot ovat olleet suureksi avuksi oppimisprosessissani.

Ensin hieman taustaa, miksi lyönti on vasureillekin usein se heikompi puoli. Voisiko sanoa, että jopa korostetusti? En tiedä, mutta usein tyydytään puhumaan vain siitä, että vasureilla on etua siitä ja tästä oikeakätisiä pelaajia vastaan. Varmasti näin onkin, mutta jos joltain on unohtunut, niin käsittääkseni samat edut ovat voimassa pelilikuvana myös toiseen suuntaan. Korjatkaa ihmeessä, jos olen väärässä. 

Oli miten oli, vasurin rystyä on vastassa lähes aina "oikurin" kämmenlyönti, joka myös oikeakätisillä lienee se parempi puoli. Tästä johtuen vasureiden rysty joutuu melkoisen tulituksen alle, jos oikeakätinen pääsee peliä kämmenellään viemään. Vasurien vahvuus rystypuolelta on usein nimenomaan juuri puolustuspelaaminen ja vasureilla onkin lähes poikkeuksetta hyvä alakierrerysty. Sillä ei kuitenkaan otteluita ratkota, joten yläkierrekin on löydyttävä ja ohessa Nadal näyttää hyvää materialia siitä, miten rysty-yläjengaa lyödään normipalloon (ensimmäinen pätkä) sekä matalaan palloon (toinen pätkä). 

Puhuin rystyn (ja periaatteessa ihan minkä tahansa lyönnin) tekniikasta ja sen opettamisesta tällä viikolla myös Vierumäellä Heikki Sirkan kanssa ja hän totesi hyvin kuinka lyöntien opettamisessa keskitytään yhtä paljon mailan taaksevientiin ja saattoon kuin niiden väliin jäävään vaiheeseen eli muun muassa osumahetkeen, joka on kuitenkin se lyönnin tärkein vaihe. Se, mistä lyönnin voima tulee, ratkeaa taakseviennin ja saaton välissä, ei niiden aikana.

Omat muistiinpanoni itselleni tärkeistä pointeista rystylyönnin osalta jaan joskus myöhemmin, sillä nyt on aika tutkia Nadalin tekemistä.

Ensimmäisessä videossa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten hienosti lyönti kulkee ns. läpi. Osumahetkellä maila, jalat, kädet, hartia- ja vartalonkierto ovat ihanteellisessa liikeketjussa ja pallo saa todella kyytiä. Kaikki lähtee tietenkin hyvästä balanssista ja jalkatyöstä, josta lyönti soljuu upeasti eteenpäin, kas näin.

Toisessa videossa on hidastuskuvaa, kuinka Nadal treenaa rysty-yläkierrettään matalaan ja kovaan palloon. Video on täynnä pieniä, mutta hurjan hienoja pointteja itse suorituksesta ja toisaalta myös siitä, kuinka hienosti valmentajaa voidaan käyttää eräänlaiseen täsmävalmennukseen. Koutsi pistää kentän puolesta välistä nopealla tahdilla matalia ja suoria palloja Nadalin rystykulmaan. Ei siis aina tarvitse välttämättä käyttää koko kenttää tämänkään lyönnin harjoitteluun. Toistoja tulee hurja määrä ja tempo säilyy hyvänä. Kun lyönnit annetaan puolesta välistä kenttää, ovat ne paremmin myös hallittavissa ja tuloksena tulee juuri sellaista palloa kuin Nadal on tilannut. Tämä siis vain sivuhuomautuksena.

Itse suorituksessa on ihailtava ennen kaikkea Nadalin jalkatyötä. Hän menee jaloistaan todella alas ja kaivaa lyönnin hyvällä asenteella kerta toisensa jälkeen. Laiskottelua ei esiinny myöskään siinä, missä sinä, minä ja miljoona muuta on aikanaan jossain vaiheessa lintsannut eli lyönnin jälkeisessä paluussa takaisin keskelle. Tämä toki korostuu vielä paremmin ensimmäisessä rystyvideossa. 

Lyönnin osalta on hyvä huomata myös se, miten Nadalin vasen jalka positioituu. Ensinnäkin se ottaa aina viimeisen askeleensa eteenpäin, eikä esimerkiksi suoraan sivulle ja lyöntiä tehdään näin luonnollisesti eteenpäin. Lisäksi jalkaterän asento on ennemmin linjassa sivu- kuin takarajan kanssa, jolloin lyönnin kineettinen ketju ei katkea "suljettuun asentoon" vaan jatkuu ihanteellisena loppuun saakka. Oikea käsi tuo lyöntiin voiman ja vasen käsi ohjaa liikettä oikeaan suuntaan. Kun tähän lisätään vielä melko kiva hartiakierto, alkaa tässäkin suhteellisen vaikeassa lyönnissä olemaan hurjasti terävyyttä ja kierrettä.

En tiedä teistä, mutta jotenkin tuo lyönti muistuttaa paljon salibandyn laukaisua. Ainkin itselleni tätä matalaa rystylyöntiä lyödessä muisto salibandyvedoista palaa väkisinkin mieleeni.

Hyvää pääsiäisenjatkoa kaikille!

Viikon video, viikko 11 ja jälkipelit: Rafael Nadal vs. Juan Martin del Potro, Indian Wells 2013

Viikon video viime viikolta tulee vasta nyt. Pahoitteluni. Tähän on kuitenkin syynsä, sillä Rafael Nadalin ja Roger Federerin matsin jälkeen alkoi näyttämään vahvasti siltä, että Nadal pelaa Indian Wellsin finaalissa. Jäin enemmän tai vähemmän odottelemaan Nadalin ja Novak Djokovicin välistä finaalia, josta olisi saatu hienoa materiaa pelin mentaalisista asetelmista, mutta...

Tapahtuikin jotain ihan muuta. Djokovic otti välierissä kuokkaan Juan Martin del Potrolta ja finaalissa Nadal löi del Potron. Viikon videona siis herkkupalat Indian Wellsin finaalista.

Ja mikä matsi se olikaan! Momentum kääntyi käytännössä kämmenten mukana. Nadal riepotteli hidasta aloittajaa del Potroa ottelun alussa ja oli jo pisteen päässä tuplamurrosta (4-0), mutta sitä ei koskaan tullut.

Sen sijaan del Potron "fearhand" aloitti pommituksensa, joka toimi voittavana lyöntinä noin puolitoista erää aina siihen asti, kun Nadal pääsi eroon "turhista" kämmenvirheistään ja aloitti myllynsä. Kolmannen erän alussa Delpo oli käytännössä yhtä poikki kuin blogistin pelitili Nadalin ja Federerin puolivälierän jälkeen, joten paisti alkoi olla kypsä.

Viimeinen naula arkkuun taisi olla se del Potron kolmannen erän ensimmäinen syöttövuorö, joka kesti lähes 11 minuuttia, vaikkakin hän onnistui sen vielä jotenkin pitämään. Nadal hoiti seuraavan oman syöttövuoronsa puolessatoista minuutissa, jonka jälkeen tullut murto ei ollut enää minkään sortin yllätys. Loppu oli melko lailla kosmetiikkaa, eikä voittajasta ollut epäselvyyttä.

Eipä tässä voi kuin ihmetellä Nadalin pelitasoa. Oli luonnollisesti itsestään selvää, ettei hän palaisi kentälle puolikuntoisena, mutta on silti aikamoinen temppu voittaa kovilla kentillä ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen näin pian paluun jälkeen. Ja tässä seurassa.

Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu kun Nadal kohtaa seuraavan kerran Djokovicin, sillä jotenkin tuntuu, että Nadalilla on henkinen yliote niin Federeristä kuin del Potrostakin. Tomas Berdychistä puhumattakaan. Näille herroille riittää vain todellinen täysosumapeli, jotta he pystyisivät voimiensa tunnossa olevan Nadalin voittamaan. Valitettavasti he taitavat tietää tämän itsekin ja sen täytyy olla karmea tunne. Toisaalta, sama tunne lienee siellä jossain Nadalillakin. Djokon parin vuoden takaiset riepotukset eivät varmastikaan niin vain unohdu.

Oli miten oli, kun Nadal saa kämmenensä toimimaan, hän uhkuu sellaista voitontahtoa, että kotisohvallakin hirvittää. Tuo asenne, liike, voima ja peli tulee televisiostakin iholle. Pakkohan tämä olisi jossain vaiheessa livenäkin nähdä.

Loppuun on annettava vielä ansaittu tunnustus del Potrollekin. Mies tiputti edelliskierroksilla ensin Andy Murrayn ja heti perään Djokovicin. Finaalissa jalka painoi jo liikaa, eikä kolmas kolmieräinen perättäisinä päivinä voi olla tuntumatta. Tämä voi hyvinkin olla vuosi, jolloin del Potro iskee isosti jälleen Grand Slam -tasolla.

Viikon video, viikko 10/2013

Jatketaan kevyemmällä linjalla. Maanantaina, maailman tennispäivänä, pelattiin New Yorkissa näytösottelu Juan Martin Del Potron ja Rafael Nadalin välillä. Kuten kunnon näytösotteluun kuuluu, haalitaan ottelun aikana kehiin a) joku kuuluisuus ja/tai b) joku verkkotolpan mittainen juniori. Nyt saatiin molemmat. Nadal nappasi koomikko Ben Stillerin, Del Potro ilmeisen lupaavan tyttöjuniorin. Kertakaikkisen mainio overhead, vai mitä sanotte?

Stiller se jaksaa naurattaa. Jopa silloin kun ei varsinaisesti tee mitään. Jotenkin varsin humoristinen hahmo. Siitäkin huolimatta, että on vieläpä vasuri. Parasta antia on kuitenkin tuo "You are going down." reippaalle juniorille. Aika perus ja odotettu, mutta taas toimii.

Jos ensi viikolla päästäisiin taas videoissakin asiaan.

Viikon video, viikko 9/2013

Juhlakuvaa ja tennisbiletystä Dubaista. Lupaan, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun nostan esiin Gangnam Stylen. Teen sen vain, koska on lauantai-ilta, enkä juuri nyt keksinyt muuta. En todellakaan. Pahoitteluni. Menen nyt nukkumaan.

Viikon video, viikko 8/2013

Hurjaa vauhtia lähestyvän tennisohjaajakoulutuksen kunniaksi, avataan tämän viikon videossa youtuben ihanuutta myös valmennuksen saralta. Palveluhan pullistelee pätkiä minkä tahansa aiheen parista, eikä tennisdrillit ja -tipsit ole poikkeus. Hyvä niin, sillä uusia ideoita harjoitteiden ja tuntien rikastamiseksi tarvitaan jatkuvasti, erityisesti lasten kanssa treenaamiseen.

Oheisessa videossa kiteytyy jotenkin nerokkaasti se, miten joitain asioita ihminen, tässä tapauksessa pikkulapsi, voi oppia ikään kuin huomaamatta ja vieläpä leikin kautta.

Videon ensimmäinen drilli on erinomainen esimerkki tästä. Pallon vierityksestä päästään muutamassa minuutissa lähes tulkoon pallotteluun saakka. Merkillepantavaa on myös se, ettei ohjaaja neuvo sanallakaan miten tytön pitäisi palloa lyödä, vaan hän antaa tytön tehdä lyönnin niin kuin se luonnollisimmalta tuntuu.

Kun tuntia vielä höystetään lukuisin ylävitosin, oltaneen mielestäni erittäin otollisessa ja kannustavassa oppimistilanteessa ja -ympäristössä.

Kukaan ei estä meitä pyrkimästä samaan.

Viikon video, viikko 7/2013

Viikon videossa lyönti, johon ratkeaa tänään Rotterdamin finaali. Juan Martin Del Potron kämmenlyönti, olkaa hyvä!

Ei välttämättä maailman kaunein veto, mutta tämän hetken tappavin. Ja onhan lyönnin järjetön nopeus aina jotenkin kaunista. Kämmen on paukkunut tällä viikolla Rotterdamissa useaan otteeseen samaan malliin kuin tässä US Openin finaalissa (2009) Federeriä vastaan.

Voi lyönnistä monella tapaa ottaa toki malliakin. Huolellinen ja rauhallinen valmistelu, jossa kaikenlainen höntyily loistaa poissaolollaan. Paino on sataprosenttisesti lyönnin takana. Osuma on kliinisen puhdas. Hartioidenkierto on suorastaan loistava.

Kaboom.