28/04/2023

Ennakko: Emil Ruusuvuori vs. Carlos Alcaraz, Madrid Masters 2023

 Torstaina pelataan suomalaisittain yksi vuoden tennisotteluita tähän mennessä, kun Emil Ruusuvuori pääsee haastamaan alkuvuoden kuuminta pelaajaa Carlos Alcarazia. Espanjalainen vaikuttaa juuri nyt jopa maailman parhaalta pelaajalta, sillä esimerkiksi jo pelkän massakauden pelilliset näytöt alkavat tältä vuodelta olla melkoisen hurija. 

Ottelun kannalta relevantein kysymys kuuluukin, "miten haastaa maailman paras?" ja vieläpä tämän kotikentällään.

Illan ottelun isoimmat teesit ovat mielestäni olosuhteet, peruspelaaminen, syöttäminen ja ottelun sekä pelaajien pään sisällä käytävä henkinen kamppailu, joka on varsinkin Emilille äärimmäisen kriittistä. 

Olosuhteet

Aloitetaan olosuhteista. Lähtökohtaisesti massalla aika moni espanjalaispelaaja on suomalaista, hallissa kasvanutta pelaajaa vastaan suosikki. Siitä ei yksinkertaisesti pääse mihinkään. Nyt kun vastassa on tällä erää maailman paras, vaaka kääntyy vielä enemmän Alcarazille, jolle kaikki tekeminen näissä olosuhteissa tulee lähes automaattisesti. Ehkä pieni lohtu tulee Emilille siitä, että Madridin hyvin nopeat olosuhteet muistuttavat jossain mielessä hallitennistä, mutta massa-alusta on silti massa-alusta vaikka pallo nopeasti lentääkin.

Peruspelaaminen

Alcarazin peliäly yhdistettynä kliinisiin toteutuksiin on kenties hurjin kombinaatio mitä tenniksen historiassa on nähty. Hänen päätöksensä ja ratkaisunsa ovat poikkeuksetta oikeita eikä juniorimaista höntyilyä tai ylipelaamista ole nähty enää pitkiin aikoihin. Kun tähän lisätään kylmän viileät lyöntien toteutukset, niin Alcarazin pelaaminen on yksinkertaisesti tappavaa. Alcarazin kasvu ja kypsyminen pelaajana onkin ollut todella nopeaa. 

Kun Alcarazin ratkaisut lähtevät myös massalla selkärangasta, on Emilin juuri tällä alustalla hieman ikään kuin käskettävä itseään toimimaan. Tulee reagoida nopeasti puolittaisiinkin paikkoihin, eikä nyt voi jäädä ihmettelemään tai odottelemaan parempaa paikkaa, jota ei välttämättä tule koskaan. Paikat on siis käytettävä. 

Alcarazin työkalupakki on varsinkin massalle hyvin laaja. On monipuolisia lyönnin muotoja, niin kierteiden, pituuksien, pelin korkeuden ja kulmien käytön osalta, kun taas Emilin peruslyönti on suorempaa ja monotonisempaa. Tämä tarkoittaa ikävä kyllä myös sitä, että marginaalia on vähemmän. Tällä pelillä voi kuitenkin vahingoittaa pommittamalla, mutta viimeistään siinä kohtaa Alcarazin taitavuus pallon käsittelijänä astuu kuvaan isosti. Hänellä on kyky avata kenttää rajusti kierteillä riepotellen, eikä hänen hyvin peitetyt stopparinsa erityisesti kämmenpuolelta jätä ketään rauhaan oikeastaan missään vaiheessa. Stoppaririski on koko ajan läsnä. 

Emilin tulee tässäkin mielessä pyrkiä pitämään takarajasta tiukasti kiinni, mutta ennen kaikkea siitä on pidettävä kiinni siksi, ettei hän kauempaa pääse ottamaan Alcarazilta aikaa pois, eikä lyönneissä ole kauempaa samaa tehoa. Takarajan päältä Emilin ilahduttavasti lisääntynyt verkkopeli on myös helpompaa toteuttaa. Nyt näiden nousujen tulee kuitenkin olla äärimmäisen hyvin rakennettuja, sillä pallo tulee hyvin usein hyvin ilkeänä takaisin.

Emilin kenttäpositio takarajan päällä avaa myös jonkin verran kulmia, mutta niiden kanssa tulee olla nyt varoivainen. Ensinnäkin Emilin luontainen kova ja suorahko lyönti ei mahdollista jyrkkiä kulmia ilman älytöntä riski ja toisekseen kulmien avaaminen saattaa aiheuttaa itselle vielä hurjempia kulmia. Paljon voisi yrittää ns. keskikaista lyömistä ja hakea tämän kilpaa lyömisen kautta paikkojen avautumisia.

Syöttäminen

Ikuisuusaihe jokaiseen tennisotteluun, mutta jälleen kerran erityisesti Emilin on onnistuttava syöttämisessään maksimaalisesti. Kakkossyöttöjen varaan jääminen tietää suuria vaikeuksia, joten ykkössyötön prosentti on pidettävä korkealla. Kunnon kick-syötöillä Alcaraz on työnnettävissä palautuksissa melko kauaskin takarajasta, mikä pitäisi ottelun ja pisteet tasaisina mahdollisimman pitkään. Jos taas Alcaraz pääsee riehumaan Emilin syötön päälle, niin ottelu on äkkiä ns. yhtä päätyä. Alcarazin hurjiin kick- ja sivuyläkierresyöttöihin palauttaminen on myös valtava haaste. Emilin tulisi pyrkiä lyömään palautuksia Alcarazin jaloille lähelle takarajaa, joka neutralisoisi pistettä mahdollisimman paljon aikaisessa vaiheessa. Syötöt ulos ja kämmen toiseen kulmaan lienee tänäänkin yksi peruskuvio Alcarazille pisteiden aloittamiseksi ja sitä on saatava horjutettua heti palautuksesta.

Henkinen kamppailu

Ja lopuksi yksi tärkeimmistä ellei tärkein osa-alue. Jo tekstin alussa nostin kysymyksen "miten haastaa maailman paras?" on lähtökohtaisesti ladattu isolla uskomuksella. Jos tietää olevansa isompi tai pienempi altavastaaja, on selvää, että lähtökohtaisesti haastajan tulee keksiä jotain. 

Sen "jonkin" toteuttaminen on iso asia. Tässä asetelmassa peli menee usein joko pahasti yli tai jää yksinkertaisesti vajaaksi. Emilin kohdalla on erinomaista, että hänellä on olemassa riittävän tulivoimaiset lyönnit Alcarazin haavoittamiseksi, mutta varsinaiseen kaatoon on siitä tietysti vielä raju matka.

On uskottava ja luotettava omiin lyönteihin aivan sokeasti ja tehtävä paljon työtä niin fyysisesti kuin psyykkisesti sen eteen, että ne toimivat ekan vartin, ekan tunnin, toisen tunnin tai kolmannenkin tunnin ajan. Yleensä peli menee yliyrittämisen myötä tennislotoksi tai räiskimiseksi. Tämä tapahtuu usein, kun fysiikka alkaa piiputtamaan, mutta kun vastassa on "parempi" pelaaja, niin se voi mennä lottoamiseksi pelkästään psyykkisen paineen vuoksi. Siksi pään on pysyttävä nyt kylmänä ja fokuksen tiukasti kiinni niissä asioissa, jotka tuovat hallinnan tunnetta. On pysyttävä vain ja ainoastaan tässä hetkessä.

Lisäksi tenniksessä on täysin eri asia lähteä tekemään kivoja numeroita kuin hakemaan voittoa. Jälkimmäinen vaatii vankkumatonta luottoa ja uskoa omiin kykyihin, joten oma usko ei saa horjua missään vaiheessa ottelua, vaikka välillä ei olisikaan mitään perustetta uskoa voittoon. Jälleen kerran, kun paikka tulee, on tärkeää, että on sinut tilanteen kanssa. On uskallettava voittaa, on uskallettava ottaa ohjat, on uskallettava laittaa painetta menemättä itse överiksi. Näissä pisteissä tai lyönneissä oma "onni" on usein tehtävä ja ansaittava itse. Lotolla tai toivomalla se ei tapahdu.

Miten tässä siis käy? Vaikka tätä katsoisi miten päin tahansa, niin on selvää, että Alcaraz on ottelussa suuri suosikki ja kotiyleisön edessä varmasti elementissään, mutta suomalainen sisu on myös kova. Ensimmäinen erä ratkaisee paljon. Jos Emil saa pidettyä erän tiukkana kalkkiviivoille saakka tässä voi olla pieni mahdollisuus, mutta vähän pelottaa, että Alcaraz pelaa itsensä ottelun alussa itsensä niin hyvin otteluun sisään, että hän karkaa viimeistään toisessa erässä karkuun. Sanotaan siis, että Alcaraz jatkoon 7-5, 6-3.