03/02/2023

Ennakko: Suomi vs. Argentiina, Davis Cup 2023

Viikonloppuna Espoon Metro Areenalla pelataan yksi isoimmista maaotteluista suomalaisessa tennishistoriassa, kun Suomi kohtaa Argentiinan Davis Cupin karsintaottelussa, jossa panoksena on lippu tenniksen MM-kisoihin, Davis Cupin finaaliturnaukseen. Tässä ennakkoa tähän kutkuttavan jännittävään kohtaamiseen!

Pelin henki on selvä. Voittaja menee syksyllä pelattavaan lopputurnaukseen, jossa pelaavat maailman 16 kovinta tennismaata. Paikka parhaiden maiden joukossa olisi valtava saavutus Suomi-tennikselle, sillä olemme kaikesta tästä ihanasta huumasta huolimatta vielä melko pieni tennismaa.

Muutamassa vuodessa on kuitenkin tultu pitkä ja hieno matka tähän pisteeseen, jossa hallit täyttyvät ja ilmassa on poikkeuksetta suuren tenniskarnevaalin tuntua. Vaikka polullamme on ollut jo vastaava mahdollisuus, elää nyt erityisen vahvana tunne siitä, että aika suurvoitolle on kypsä. Siihen uskon. Siihen uskomme. 

Argentiinan voittaminen vaatii luonnollisesti äärimmäistä onnistumista äärimmäisen kovassa paikassa, mutta sellaista se on. Tällä tasolla ei yksinkertaisesti tule enää helppoa ottelua.

Emme ole suosikkeja tässä, sillä tasaisen vahvalla Argentiinalla on laittaa kovia pelureita niin kaksin- kuin nelinpeliinkin, joten hienoinen ennakkosuosikki Argentiina tässä ainakin paperilla on. Toisaalta se suurin nimi, eräänlainen ehdoton ykköstähti, heidän joukkueestaan puuttuu, eikä tämä kokoonpano ole missään nimessä vielä kovin kokenut Davis Cup-joukkue. Me alamme sitä olla. 

Tämä lisääkin mahdollisuuksiamme, sillä kotiyleisön edessä esimerkiksi meidän ykköspelaajamme, Emil Ruusuvuori, on äärimmäisen vaikea voitettava. Tätä voi tiedustella muun muassa Itävallan Dominic Thiemiltä, joka kaatui Emilin käsittelyssä samalla areenalla vuoden 2019 Davis Cupissa.

Tasaisuus on toki Davis Cup-joukkueessakin valttia, mutta usein isot voitot ovat vaatineet sen takuuvarman ykköstähden, joka hoitaa molemmat kaksinpelinsä voitokkaasti. Onpa Davis Cup voitettu viime vuosina periaatteessa yhden ison nimen toimesta, kun mm. Andy Murray voitti Davis Cupin Iso-Britannialle "lähes yksin" vuonna 2015 muiden napsiessa voiton siellä toisen täällä.

Isossa kuvassa näkisin, että voiton ottamiseksi juuri Emilin tulee meidän ykkösenä hoitaa molemmat ottelunsa, minkä jälkeen meillä olisi ikään kuin kolme ottelupalloa Harri Heliövaaran johdolla nelurissa ja Otto Virtasen pelaamissa kakkospelaajan singeleissä. Ilman Emilin voittoja urakka voi käydä vaikeaksi. Ei mahdottomaksi, mutta vaikeaksi.

Kulminaatio-otteluksi voi hyvinkin muodostua jälleen kerran nelinpeli, jonka paikka kolmantena ottelu avaa sunnuntaipäivän. 

Jos tilanne on tuossa kohtaa tasan 1-1, tulee nelipeliparimme valinnasta jännittävä: otetaanko riskillä Emilistä Harrin kaverina kaikki irti ottaen huomioon, että Emil pelaisi nelinpelin jälkeen vielä oman kaksinpelinsä Argentiinan ykköstä Fransisco Cerundoloa vastaan vai otetaanko nelinpeliuraan keskittyvä Patrik Niklas-Salminen tai Eero Vasa Harrin kaveriksi? 

Jos tilanne olisi puolestaan 2-0 Suomelle, antaisi se tietysti hieman erilaista vapautta eri mahdollisuuksien kanssa. Argentiinan nelinpelipari on kova, mutta ei mahdoton. Nelinpelissä on usein äärimmäisen pienet marginaalit ja sitä ne ovat todennäköisesti myös sunnuntaina. Upea on kuitenkin nähdä Harri, nelinpelin ATP-10, kotiyleisön edessä ja todennäköisesti täysin liekeissä. Jos joku pelaaja sytyttää sunnuntain iltapäivässä kotiyleisön, niin se on Harri Heliövaara.

Koska Suomi on kotijoukkueena saanut valita ottelun alustan, niin voidaan olla varmoja, että hieman nopeampi kenttä pelaa meidän päätyyn. Pelaajamme ovat kasvaneet vikkelissä sisähalleissa, kun taas Argentiinassa on palloa hakattu hitailla massakentillä. Voi siis olla, että olemme lopulta enemmän kotonamme, ja nyt siis kirjaimellisesti, Espoon Metro Areenan alustalla.

Emilin ja Oton suoremmat lyönnit, joskus jopa luodit, ovat varmasti myrkkyä, jos he vain pääsevät riittävästi tahtia määräämään. Jos argentiinalaiset joutuvat nostamaan enemmän palloa, voivat suomalaiset nojata ja ajaa palloa hyvällä tempolla kenttään ja tulla hyvin valmistellen luottavaisina hyökkäyksiin. Tarkkana ja kärsivällisenä pitää kuitenkin olla, sillä varsinkin Cerundolo on pelaaja, joka osaa tällä hetkellä voittaa tennisotteluita. Viime kausi oli upea nousun vuosi ja tämäkin kausi alkoi kohtalaisen mukavasti hänen selviytyessään kolmannelle kierrokselle Australian Openissa. Takakentän myllyihin meidän ei kannata liiaksi jäädä, sillä se voi koitua kuolemaksi. Nyt on oltava maltillisen aggressiivinen ja iskettävä laadukkaasti paikan tullen.

Selvää on, että pelaajistamme varsinkin Oton pitää yltää aivan parhaaseensa. Onneksemme nyt pelataan tosiaan hallissa, jossa Otto on vahvimmillaan. Loppuvuodesta Otolle tuli erinomaisia tuloksia hallista ja nyt kotiyleisön tuella Oton tulitus saanee lisävirtaa. Toki on äärimmäisen tärkeää, että pää pysyy kylmänä, eikä peli lähde liiaksi laukalle. Kroppa on tuore, mutta myös ajatuksen tulee olla sitä läpi viikonlopun. Se tärkein ottelu voi olla jopa ratkaiseva kakkospelaajien kohtaaminen sunnuntaina ja siinä pitää olla valmis kaikkeen. Lauantaina otteluvoitto Argentiinan ykköstä vastaan olisi jättimäinen superbonus, mutta sunnuntain tappio kakkosta vastaan puolestaan katastrofi.

Mielenkiintoista siis on. Mikä tahansa viikonlopun matseista voi kääntyä kumpaan tahansa suuntaan ja juuri se tekee tästä äärimmäisen niin kutkuttavan kohtaamisen. Toki myös se, että voitolla menisimme MM-kisoihin on melkoista herkkua juuri nyt!

Paineita on varmasti jokaisella pelaajalla kummassakin joukkueessa, mutta uskon vahvasti Suomen venymiseen, sisuun ja voittoon. Suomi vie 3-1. Usko sinäkin!

Joukkueet ovat:

Argentiina:
Francisco Cerundolo (ATP-31)
Pedro Cachin (ATP-68)
Facundo Bagnis (ATP-88)
Maximo Gonzalez (4p: ATP-45)
Andres Molteni (4p: ATP-36)

Suomi:
Emil Ruusuvuori (ATP-43)
Otto Virtanen (ATP-181)
Harri Heliövaara (4p: ATP-10)
Patrik Niklas-Salminen (4p: ATP-129)
Eero Vasa (4p: ATP-348).

PS. Nähdään hallilla ja hei, nyt saa kannustaa, nyt pitää kannustaa! Ajetaan sitä palloa!

The place to be this weekend!
The place to be this weekend.