09/06/2024

Ennakko: Carlos Alcaraz vs. Alexander Zverev, Roland Garros 2024 (finaali)

Long time no see, I know. I know.

Pahoittelut, että blogin kirjoittaminen on jäänyt kaiken muun toiminnan jalkoihin, mutta tämän iltapäivän herkkuottelua ei voi enää blogissakaan ohittaa. Ilmassa on suuren ottelun tuntua, kun Roland Garrosille saadaan vihdoin uusi mestari joko Carlos Alcarazin tai Alexander Zverevin toimesta. Lähtökohdat ottelulle ovat tosiaan hyvin, hyvin herkulliset.

Olosuhteet

Sää Pariisissa tulee olemaan puolipilvinen ja noin 20 astetta, joten olosuhteiden puolesta puntit menevät kutakuinkin tasan. Kuuma keli olisi pelannut jossain määrin Alcarazin puolesta, kun taas kylmä, kostea tai halliolosuhde olisi kääntänyt vaakaa aavistuksen Zverevin suuntaan. Näissä melko neutraaleissa olosuhteissa sekä voima- että kierrepeli, mutta ennen kaikkea niiden yhdistelmä on valttia ja pelaajista molemmat taitavat nämä pienin vivahde-eroin.

Keskinäiset ottelut

Pelaajien keskinäinen rekordi on kutkuttavasti 5-4 Zvereville, mutta massalla Alcaraz on ollut parempi voitoin 2-1, joskin Zverevin voitto on tullut nimenomaan Garrosilta kaksi vuotta sitten. En kuitenkaan usko, että tämä näyttelee isoa roolia. Esimerkiksi Alcaraz on kaksinkertaisena Grand Slam-voittajana mentaliteetiltään jokseenkin eri pelaaja kuin kaksi vuotta siten. Voisi sanoa, että molemmat tietävät mahdollisuutensa nyt hyviksi ja uskovat täysin perustellusti niihin. Vanhoja painolasteja ei juuri ole tai jos on, niitä on molemmilla.

Vire ja asetelmat

Selvää on, että Grand Slam-finalisteina molempien peli on väkisinkin lähellä parastaan, mutta olisiko silti niin, että ihan hurjinta versiota ei ole kummastakaan vielä nähty? Alcarazin terveystilanne oli pieni kysymysmerkki varsinkin ennen turnausta ja Zverevilläkin oli omat huolensa kentän ulkopuolisten tapahtumien kanssa.

Garrosilla molemmilla on ollut jo melko hyviä testejä matkan varrella ja kenttäaikaakin on kertynyt jo vähintäänkin kohtuullisesti, joskin Zverev on urakoinut vielä kolme tuntia pidempään kuin espanjalainen eli lähes 20 tuntia. Finaalissa on odotettavissa armotonta taistelua, joten mitä pidemmälle ottelu etenee voi olla, että Zverevin lyöntien paino alkaa hiipua ensimmäisenä. Toisaalta hänen  lyöntiensä voimantuotto on letkeämpää ja tietyllä tavalla vaivattomampaa kuin Alcarazin. Se on kuitenkin selvää, että fysiikkaa tämänpäiväinen ottelu tulee vaatimaan rajusti.

Yksi asetelmiin vaikuttava tekijä voi ainakin marginaalisesti olla se, että Alcaraz on jo Grand Slam-voittaja, Zverev ei. Saksalainen, jolla povattiin olevan poikkeuksellisen loistava tulevaisuus Djokovicin, Nadalin ja Federerin manttelinperijänä hakee vieläkin ensimmäistään. Zverev on toki ollut tuskallisen lähellä Grand Slam-voittoa, mutta ei ole sitä vielä siis voittanut ja juuri siitä tässä on tänäänkin kyse, voittamisesta. Zverevin aika alkaa olla nyt, sillä häntä selvästi nuorempien Alcarazin ja Sinnerin aikakaudella näitä ei lähivuosinakaan ole kovin helpolla tulossa. Se voi tuoda pientä mentaalista taakkaa varsinkin ottelun alkuun, mutta toisaalta myös ratkaisupaikkoihin. Alcaraz on pelaajista ehdottomasti kovapäisempi ja se voi olla jopa ratkaisevaa. Hänellä on isoja onnistumisia, eikä toisaalta vielä kovinkaan paljon suuria tappioita.

Ottelun kuva

Luonnollisesti molemmat haluavat pelata omilla aseillaan ja omin ehdoin. Ottelu tulee isossa kuvassa ratkeamaan siihen kumpi tätä pystyy toteuttamaan paremmin. Jos kumpikin pelaaja pääsee parhaimpaansa ja siis vastaamaan ainakin jossain määrin toisen parhaaseen peliin, niin tämä tulee olemaan yksi hurjimmista tennisilotulituksista.

Zverevillä on ollut viime vuosina omat haasteensa aggressiivisen pelin ylläpitämisessä. Hän on ajoittain vetäytynyt liian usein liian kauas takarajan taakse ja operoinut sieltä, mutta tänään tuohon ei ole varaa. Hänen on oltava ja pysyttävä hyvissä asemissa takarajan tuntumassa läpi ottelun. On pyrittävä paukuttamaan palloa niin, että Alcaraz joutuu lyömään paljon kiireestä ja/tai huonosta balanssista. Tämä vaatii sen, että kaikki lyöntisuunnat molemmin puolin ovat äärimmäisen kovassa iskussa. Erityisesti korostuvat lyönnit pitkin linjaa, joilla saa usein suoraa tuhoa. Näiden päälle on aivan pakko "syödä kenttää" kohti verkkoa ja nakutettava helpot volleyt pois kuljeksimasta. Tehtävä ei ole helppo, sillä vastassa on tourin nopein ja paras liikkuja. Alcaraz saa painoa lyöntiensä taakse hämmästyttävällä tavalla. Tavalla, jota emme ole aiemmin nähneet.

Isoin erottava pelillinen tekijä pelaajien välillä voi olla syötön tehokkuus. Zverev saa syötöillään useampia "ilmaisia" pisteitä per geimi, joten siinä mielessä se tuo peliin kovasti tiettyä turvaa ja luottoa. Sitä ehdottomasti vaaditaan, koska parhaimmillaan se luo kovaa painetta espanjalaiselle. Alcaraz joutuu taistelemaan syötöissään enemmän hyvänäkin syöttöpäivänä, vaikka toki hänen syöttöjensä painavuus brutaalin kick-syötön myötä hakee välillä vertaistaan. Espanjalainen avaa kentän mestarillisesti syötöillään, minkä päälle hurja lyöntimylly rakentuu.

Yhtä lailla myös Alcaraz pyrkii olemaan aggressiivinen ja iskemään oikeastaan aina kun on paikka. Hänen pelinsä on parhaimmmillaan äärimmäisen viihdyttävää ja monipuolista. Ei ole osa-aluetta, jolla Alcaraz olisi heikko tai edes keskinkertainen. Hän osaa liikuttaa vastustajaansa lyöntiarsenaalillaan mestarillisesti ja Zverevin on kyettävä vastaamaan tähän myllyyn esimerkiksi brutaalilla voimallaan. 

Välillä Alcarazilla on kuitenkin taipumus ampua aggressiivisuudessaan vähän jopa yli tai hakea turhan hienoa ratkaisua, jolloin peli saattaa toviksi notkahtaa. Mutta vain hetkeksi, joten näissä ja niitä seuraavissa hetkissä Zverevin on oltava tarkkana. Kylmä paikan hyödyntäminen ja oman fokuksen säilyttäminen sen jatkoksi, niin ratkaisevia eroja voi tulla. Ottelu tulee todennäköisesti olemaan näistä pienistä hetkistä kiinni, joten yksikin heikko hetki per erä voi olla tuhoisaa.

Ennuste

Tiukkaa on, mutta kyllä tämä Alcarazille taitaa lopulta kääntyä. Nuo pienet erot per erä ratkaisevat paljon. Kaikkein ihaninta kuitenkin on, että tulemme näkemään hienon ja monipuolisen hyökkäyspelin värittämän tennisottelun, jossa molemmilla on primääristi tappaminen mielessä. Alcaraz vie erin 3-1.