tiistai 31. heinäkuuta 2012

Jälkipelit: Jarkko Nieminen vs. Andy Murray, Olympialaiset 2012

Eipä oikeastaan mitään uutta englantilaisen sateen alla. Keskuskentän kattokin alkaa olemaan jo vanha juttu.

Jarkolta jälleen kerran surkeaa syöttämistä sekä pelonsekaisen arkaa ja epävarmaa pallon läpsyttelyä noin tunnin verran. Näistä on puhuttu jo niin monta kertaa, jopa blogissani (siellä sun täällä), ettei oikein jaksaisi sanoa enää mitään. Ei yhtään mitään.

Mutta jotain kuitenkin. 

Siitä alkaa olla jo niin pitkä aika, kun olen viimeksi nähnyt yhtäaikaa aloitteellisen, järkevän, taistelevan ja aggressiivisen Niemisen tenniskentällä, etten tahdo sitä enää edes muistaa. Valitettavasti. Jotenkin tuntuu, että Jarkko saa draivinsa päälle vasta kun selkä on jo niin pahasti seinää vasten, että seuraavaksi kaatuu seinä ja mies sen mukana. 

Kuten tänäänkin. Viimeiset puolitoista geimiä oli jo täynnä hyvää villelångmaista asennetta ja lähes uunoturhapuromaista yritystä, jota olisi mielellään katsellut koko ottelun ajan. Mutta miksi tätä nähtiin vasta sitten, kun peli oli jo ohi? Miksi näimme taas lähes lammasmaisen esityksen?

Tuntuu siltä, kuin mies ei saisi parastaan itsestään irti, ei sitten millään. Haluja varmasti on, muta jotenkin ne eivät kanavoidu peliin saakka. Lyönnit ovat lepsuja vailla kunnon painoa ja liikekin vaikuttaa jotenkin kulmikkaalta. 

Valitettava totuus on se, että kun ikää tulee lisää (kyllä kyllä, Jarkollekin), liikkeestä katoavat ne pienet räjähtävyydet, joiden mukana pallolle liikkuminen hidastuu. Lyönteihin ei tulekaan enää sitä samaa painoa kuin aiemmin, vaan niitä lyödään huonoista asennoista ja lisääntyneellä kurottelulla, jolloin lyönnit menevät helposti tuuppaamiseksi tai, kuten usein Jarkon kohdalla käy, järjettömäksi riskiräiskimiseksi. Mielen ja ennen kaikkea fysiikan piiputtaessa tämä vaan kertautuu kuuluisan lumipallon tavoin ja johtaa jo sen luokan ongelmiin, joista ei nousta edes hurmiolla. Tämä piirre on valitettavasti lisääntynyt Jarkon peleissä huolestuttavissa määrin viime aikoina. 

Kun tämä peruspelin taso liikkeen aavistuksenkinomaisen hiipumisen myötä laskee, vaaditaan täysosumapäivään jo suotuisaa taivaankappaleidenkin asentoa, jotta jalat olisivat terävyydessään edes auttavasti huippuvuosien tasolla. 

Tätä olisi tänäänkin ehdottomasti ja vähintäänkin vaadittu, sillä niin stabiilia ja karua tennistä Murray esitti. Ei mitään yliluonnollista, mutta peruspeliä, jossa Jarkko joutui aloitekyvyttömyydessään lähes poikkeuksetta takaa-ajajaksi. Sekä pelillisesti että tuloksellisesti. Eikä siinä olisi tänään parempi liikekään auttanut. Ikävä velvollisuuteni on olla nyt rehellinen. Perustekemisessä, aina syötöstä kämmenlyöntiin, on tällä hetkellä niin paljon petrattavaa, ettei näiden tennisässien kaataminen ole kuin märkää päiväunta.

Katseet siis kohti Amerikkaa! Ei siinä muu auta. Amerikan kiertueen jälkeinen hallikausi määrittelee tänäkin vuonna hyvin pitkälti Jarkon uran suuntaa. Jos onnistumiset antavat odottaa itseään myös silloin, on oikeasti tullut aika huolestua ja siinä vaiheessa jo toden teolla.

PS. Erityiskiitokset YLElle! Matsihan tuli jo suorana ja selostajakin oli parantunut! Mahtavuutta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti