Kuten jo aiemmin blogissani manasin, pelisilmäni petti kevättalvella kesän Pärnun reissua varatessa. Reissu osui nimittäin täydellisesti Wimbledonin jälkimmäiselle viikolle. Ai mitä sitten? No, perhelomalla tenniksen seuraaminen ei satu olemaan kovinkaan korkealla perhepoliittisen viitekehyksen asiajärjestyksessä.
Satunnaisia tulosseurantoja ja pätkiviä livestreamejä koko jälkimmäinen viikko. Siinä kaikki ja hyvä niin. Loma on aina paikallaan, enkä vaihtaisi yhtäkään tennisottelua vaikkapa siihen riemuun, mitä muksut kokee hiekkarannalla. Toki asioita voi jatkossa aikatauluttaa paremmin.
Finaalin seuraaminen meinasi myös mennä täysin ohi, sillä paluumatka Tallinnasta Helsinkiin alkoi suurin piirtein samalla sekunnilla kuin finaalikin. Eurosportin iPhone-appsin livescorella ja -kommenteilla pärjäsi kuitenkin jotenkuten. Se kolmannen erän lähes 20-minuuttinen kuudes geimi osui välille länsisatama-pohjoinen Helsinki ja se tulikin erittäin asiantuntevalla sekä elävällä brittiselostuksella (BBC?) radiosta YleMondolta. Ottelun lopun näin vihdoin tellusta Jari Hedman-jargonin kera, mutta ei mennä siihen nyt. Highlightsit vielä illalla iltapalaksi, joten jonkinlainen käsitys ottelusta siis syntyi, muttei missään nimessä täydellinen.
Tuo massiivinen kuudes geimi kolmannessa erässä ja siinä pelatut pisteet sekä Federerin uskomattomat rajaosumat lienevät olleen ottelun lopullinen kulminaatiokohta, sillä loppupeli näytti jälleen siltä, että Federer voitti olemalla Roger Federer. Hyvää syöttämistä, kämmentä, paljon ikävää alakierrerystyä, johon ainakin Andyn oli vaikea tehdä mitään ja bonuksena vielä nippu aivan uskomattomia suorituksia mm. lentopelillä ja tietenkin myös kämmenillä. Kun siihen lisätään johtoasema, jossa Federer on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta pelannut aina kuin kylmän viileä ja veren haistava murhamies, alkoi peli olla aika lailla selvä.
Varmasti häntä auttoi katon vetäminen stadionin ylle ja niin edelleen, mutta kyllähän nyt nähtiin aika lailla parasta Federeriä vuosikausiin. Aika vaikeaa hänen voittaminen olisi ollut kenelle tahansa. 'Kuninkaan paluu' lienee jossain määrin oikea ilmaisu, vaikka vuosien takaista dominointia ei tullakaan jatkossa enää näkemään. Onnittelut kuitenkin Sveitsiin! Niin ja Hiekkaharjuun, josta shamppanjapullojen poksahtelu kuului tänne saakka!
Lienee vihdoin aika avata sanainen arkku Andy Murrayn suhteen. Taannoinhan lupasin olla puhumatta hänestä mitään, ennen kuin hän esittää taas jotain merkittävää. Tämä olkoon se hetki, vaikkei peliesityksissä, eikä loppuitkuissa, mitään uutta juuri ollutkaan. Murraylle on kuitenkin syytä antaa glooriaa. Hän taisteli hienosti ja esitti ajoittain varsin hienojakin otteita. Saavutuksena ja ennen kaikkea kokemuksena finaali kotiturnauksessa Wimbledonissa on varmasti kertakaikkisen hieno ja täysin ainutlaatuinen.
Hänelle todellakin soisi jo onnistumisen, vaikkei pelityyli ja tuittuilu aina miellyttäisikään. Kävihän tässä häntä lopulta jopa sääliksi. Hän haluaa voittaa niin hurjasti. Hän rakastaa lajia niin hurjasti. Joskus se vaan ei riitä. Melkein jo toivon, että se riittäisi. Edes kerran.
Tennis on kuitenkin raaka laji.
PS. Hienosti oli taas lukijat kärryillä voittajan suhteen: 55% teistä ennusti Federerin voittoa. Tunnetta vai järkeä? Toivottavasti molempia. Onnittelut!
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
