keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Jälkipelit: Rafael Nadal vs. Novak Djokovic, US Open finaali 2013

No niin, elämässä alkaa olla taas rytmiä reissun ja finaalivalvomisen jäljiltä. Palataanpa kuitenkin vielä toissa yön tapahtumiin.

Matsi on pureksittu varmasti jo monella forumilla, joten otetaan vain lyhyt kertaus siitä, mitä tässä hurjassa ottelussa tapahtui. 

Nadal aloitti melko jäätävästi jatkaen edellisten otteluiden tyyliin, joskin merkkejä siitä, ettei syöttö ollut yhtä hyvässä iskussa kuin turnauksessa aiemmin liikkui ilmassa jo ensimmäisessä erässä. Djokovicin epävarma peli toi kuitenkin erän melko helposti Nadalille.

Toisen erän alku jatkui hetken aikaa samaa rataa. Nadal oli lähellä murtoa erän alussa, mutta Djokovic kesti ja sai kuin taikaiskusta juuri sen tennisjumalavaihteen päälle, jota olen odotellut tapahtuvaksi jo pitkään. Sitä moodia kesti kolmannen erän puolivälin tienoille. Ajallisesti reilun tunnin verran. 

Tuossa ajassa hän ehti voittaa siis toisen erän ja johti ottelun pelillisesti parasta kolmattakin erää jo murrolla, kunnes Nadalin roikkuminen tuotti tulosta ja hän mursi takaisin ja sai erän tasoihin 3-3:een. Jos erä oli ollut hurjaa vääntöä siihen saakka niin 54 lyönnin pallorallista huolimatta parempaa oli tulossa. 

Draaman kaari eli melkoisesti vielä loppuerän aikana ja kun Djokovic ei onnistunut kolmesta perättäisestä murtopallosta huolimatta murtamaan 5-4:ään, niin ottelu näytti pelillisesti jälleen tasoittuneen.

Nadal sai jotenkin, lähinnä Djokovicin kämmenen uudelleen pätkiessä, siihen paikkaan vieläpä murron ja vei siis lopulta erän, jonka piti olla kaiken järjen mukaan Djokovicin. Moni puhui ja suuri osa puhuisi erän "varastamisesta" ja jos tuolle termille haettaisiin esimerkkiä, olisi tuo erä paras esimerkki. 

Neljäs erä oli jokseenkin muodollisuus. Djokovic oli virheineen vain varjo siitä, mitä hän oli ollut tuntia aikaisemmin. Virheitä tuli taas paljon. Kun Nadal uskalsi ja pystyi pelaamaan jälleen jalka kaasulla, niin erä oli oikeastaan yhteen maaliin pelaamista. Erä ja ottelu siis Nadalille.

***

Matsin aikana kävi mielessä monta eri asiaa.

*

Ensinnäkin se, kuinka vaikeaa voi pisteen voittaminen tenniksessä olla. Tuntui, että vähintään sata palloa voitettiin tai hävittiin useita kertoja ennen lopullista ratkaisua ja siis yhden pisteen tähden. Onhan ne kieltämättä hurjia ja näyttäviä palloja, kun kaverit tempovat täysillä kymmeniä kertoja, mutta kyllähän tämä melko brutaaliksi lajiksi on menossa. Niin lyömisessä kuin fysiikassa.

*

Toisekseen olen edelleen sitä mieltä, että parasta Djokovicia ei voita kukaan. Se reilu tunti, mitä häntä finaalissa nähtiin, oli kerta kaikkiaan jäätävää. Kysymys onkin siitä, kuinka pitkään häntä ottelussa nähdään. Toiseksi paras Djokovickin osaa vielä laittaa Nadalin A-peliä jollain tapaa solmuun, mutta kolmanneksi paras ottaa sitten jo tässä parissa nokkaansa.

Djokovicillä on kuitenkin ilmiömäinen kyky saada Nadal passiiviseksi ja samalla myös melko aseettomaksi. Hän osaa iskeä tarpeeksi kovaa Nadalin kämmenpuolelle, mutta hän osaa myös pitää peliä pitkiä aikoja Nadalin rystypuolella pakottaen tämän samalla jatkuvaan slicen käyttöön, jolloin hän pääsee edelleen dominoimaan peliä. Noina hetkinä korostuu myös Nadalin kyvyttömyys tehdä rystyllään mitään hokkuspokkuksia. Nadal on rystyllään joskus yllättävänkin yksipuolinen, eikä rohkeus riitä yrittämään iskua.

*

Myös Nadalin itseluottamus niin hyvässä kuin pahassa jaksaa ihmetyttää. Se heijastelee mielestäni suoraan hänen peliinsä ja hän passivoituu hurjasti itseluottamuksen hakiessa itseään. Jopa kämmenestä tulee ison, aivan liian ison, marginaalin lyönti. Niinä hetkinä ei voi kuin ihmetellä puolestaan sitä Nadalia, jota nähtiin ensimmäisessä ja neljännessä erässä, joka syö vähänkin haavoittuneen uhrin elävältä. Luonnollistahan tämä on kaikkinensa, mutta siitä huolimatta noinkin suuri kontrasti on aina yllätys.

*

Niin tappava kuin Djokovic pelipäällään onkin, niin miksi hänen smashinsä on edelleen kaikkea muuta. En käsitä. Nytkin tuli muutama lapsusvirhe.

*

Isossa kuvassa Nadalin aggressiivisuus teki comebackinsä vasta näillä syksyn kovilla kentillä. Keväällä näimme toki hurjaa kämmenmyllyä, mutta pelipositio oli taaempana. Syksyn otteiden perusteella tuntuu kuin hän olisi keväällä ollut vasta pelaamassa itseään lajiin sisään. Voittoja toki tuli, mutta ne tulivat melko lailla tasaisella puurtamisella, kun nyt pelissä on nähtävissä selkeää ja aitoa aggressiivisuutta. Tätähän ehdin jo jopa voittoisan Roland Garrosin jälkeen kaivatakin. Nyt ne pari askelta on otettu ja taivaan tummat pilvet ovat tällä erää väistyneet.

*

Kaikki kunnia siis Nadalille, joka ei finaalissa mielestäni pelannut, paljolti kylläkin Djokovicin ansiosta, täysin ominta saati parasta peliään kuin kaksi erää, mutta voitti silti. Se, jos mikä on hieno osoitus peräänantamattomuudesta ja voitontahdosta.

*

Niin ja ottelun katsottuani oli ja on melko selvää, että juuri nämä herrat ratkovat ensi vuoden Grand Slamien kohtalot.

*

Ottelun huippuhetket vielä täältä.

3 kommenttia:

  1. Blogistin mielestä tennis on menossa melko BRUTAALIKSI lajiksi. Ainakin sovellettaessa Veijo Meren Sanojen syntyä (Gummerus, Jyväskylä, v. 2002) laji olisi menossa joko tunteettomaksi, jäykäksi tai raskaskäänteiseksi. Brutus oli historian ensimmäinen brutaali ihminen, ja hänen brutaaliutensa koitui Caesarin kohtaloksi.

    Ainakin Nadalin kasvoilla nähtävä tunteiden kirjo on kaukana brutaalista. Onko blogistilla joku oma määritelmä brutaaliudelle?

    VastaaPoista
  2. Ei ole. www.suomisanakirja.fi (raaka, julma, karkea, häikäilemätön) saa riittää. Toivottavasti kielikuva aukeaisi nyt myös sinulle, hyvä Anonyymi.

    Viittasin brutaaliudella mielestäni suhteellisen ymmärrettävästi fysiikkaan ja pallon lyömiseen. En ymmärrä miksi nostat Nadalin kasvojen tunteiden kirjon esimerkiksi?

    Aavistuksen turhauttava ja terminologiabriljeeraukseen sortuva kommentti ja vieläpä munattomasti anonyymisti. Tenniksen kannalta myös hiton kaukana rakentavasta kommentoinnista, joten jätän tämän nyt osaltani tähän.

    Puhun ja kommentoin mielelläni lajiin liittyvistä asioista. Yritän tehdä sen myös jatkossa mahdollisimman selkeästi ja saada pointtini selväksi.

    VastaaPoista
  3. Niin onnistumisen riemu kuin tappiotilanteen ahdistuskin ovat molemmat luettavissa Nadalin kasvoilta ja muustakin käyttäytymisestä. Se on kaukana brutaalista niin kuin minä sanan ymmärrän.

    Blogisteilla on tietysti aina eräänlainen taiteilijan vapaus. Meidän ymmällä olevien kohtalona taitaa olla esim. tämä briljeeraaminen.

    Sekavien käsitteiden välttäminen tuo kuitenkin jatkossakin ne pointit selvemmin ja uskottavammin esille.

    Munattomuudesta sen verran, että vielä on olemassa -ihan totta- joitakin ihmisiä, jotka eivät todellakaan kaipaa hakukonekuuluisuutta!

    VastaaPoista