sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Golfkyynärpää, osa III (kivun paluu)

Golfkyynärpää teki paluun ja sopivasti juuri uuden kauden kynnyksellä.

Keväällä jo hieman paremmalta tuntunut kyynärpäävammani alkoi elokuun alkupäivinä jälleen vaivata. Pelasimme kesäkauden viimeiset neljä sarjapeliä vajaan parin viikon aikana ja se taisi olla kädelle liikaa. Kaksin- ja nelinpelit miehistövajauksen ja siis pakon edessä eivät tosiaankaan auttaneet tilannetta. Käsi saattoi kestää yhden matsin, ehkä myös nelurin, mutta seuraavina päivinä käsi todella tiesi pelanneensa.

Jo kesän ensimmäinen matsi saattoi olla liikaa, sillä pelasin lähes neljä tunnin väännön ja hävisin lopulta 76, 67, 67. Älkää kysykö harmittiko. Tennispelaajan helvetti oli nähty. Johdin toista erää muun muassa 5-2. Ai niin, sanoinko että kolmannessa erässä kolmen ja puolen tunnin kohdilla minulla oli omissa syötöissä pari matsipalloa ennen tie-breakiä? Se sitteri-volley... Ei, ei mennä siihen nyt.

Kesän lopun matsit kuitenkin voitin, vaikka käsi kipeältä tuntuikin. Buranat pelin alle ja päälle, samoin Ice Powerit. Näin käden kanssa pystyi jotenkin elämään. Fiksuahan tämä ei ole, mutta minkäs teet, kun pelaajia ei ole. Luovuttaminen on jotenkin niin last seasonia.

Matsien ja ulkokauden jälkeen otin muutaman viikon täysbreikin. Hallissakin aloitus oli varovainen: ei syöttöjä, vaan tuntuman hakemista peruslyöntien kautta pari viikkoa. Siinäkin oli ajoituksen kanssa ihan tarpeeksi tekemistä. Peruslyönneissä käsi ei siis juurikaan vaivaa, vaan ainoastaan syöttäessä.

Pikkuhiljaa syöttöjen tullessa mukaan, mutta treenimäärän pysyessä edelleen varsin maltillisena käsi alkoi ilmoitella itsestään enenevissä määrin. Ei hyvä.

Tätä kirjoittaessa eletään sisäkauden ensimmäisen ottelun jälkeistä iltaa ja käsi ei tunnu hyvältä. Ei ollenkaan. Ääriasennoissa on selkeästi ylimääräistä vastusta ja kipua. Yritin eilen kimpoilla A3-kaverin kyydissä Varistossa, mutta sain pidettyä syöttöni suhteellisen nopealla alustalla vain kahdesti. Eipä se peli nyt siihen ratkennut, sillä turpaan tuli rumasti muutenkin. Aika paljon on pelistä kuitenkin poissa, kun syötöstä jää se viimeinen terä tekemättä.

Alan pikkuhiljaa uskomaan, ettei käsi parane kuin pitkällä levolla. Olen kokeillut nyt lähes kaikkea: fysioterapiat, venytykset, jumpat, lihashuollot, lääkekuurit, rasvat, geelit, löysemmät jänteet ja niin edelleen. Vielä voisin kokeilla uusia mailoja, mutta siihen leikkiin ei juuri nyt löydy motivaatiota. Ei sitten yhtään.

Jos ainoaksi vaihtoehdoksi jää pitkä lepo, niin kärsimyksen, jonka koin kesän 76,67,67-tappiomatsissa voi siinä tapauksessa laskea nautinnoksi. Harmittaa.

Juttusarjan aiemmat osat voit lukea tästä (part one) ja tästä (part two).

15 kommenttia:

  1. Mulla on sulle golfkyynärpäähän aiemmin eräällä valmennettavallani tehonnut vinkki: hermoratavenytys. Se on sitten täysin eri asia kuin lihasvenytys, joten tätä ei pidä tehdä paljon.

    Homma menee sillä tavalla, et pistät käden kyynärpäästä suoraksi ja nostat sen sivulle 90 asteen kulmaan. Sitten ojennat sormet suoraksi kohti kattoa (ranne about 90 asteen kulmaan käsivarteen nähden) ja kierrät käsivartta niin, et sormet kiertää alaspäin. En sano suuntaa, koska toiseen suuntaan ne menee ja toiseen ei. Kokeile itte kumpaan menee. Venytys tuntuu sormen päissä snadisti tunnottomalta. Älä tee pitkään, koska hermoratoja ei pidä ärsyttää liikaa. Vinkki on alun perin peräisin Lenhon Tommilta.

    Ja sitten kun saat ton käden parempaan kuosiin, ni pistetään ne sun lyöntitekniikat kondikseen, niin pysyykin golfkyynärpää veke. Katoin joskus viereiseltä kentältä, et sulla on lyöntitekniikoissa taatusti aika kuluttava virhe.

    VastaaPoista
  2. Suo anteeksi, Vasuri. Edellisen kommenttini tarkoituksena ei siis ollut kiertää veistä haavassa, kun tiedän erilaisten vammojen olevan jo muutenkin ihan riittävän henkisesti kuluttavia. Plus et taitaisit kaivata tuon kesäisen taistelutappion jälkeen muutenkin ennemminkin sellaista perustavaa laatua olevaa kannustusta ja henkistä tukea. Kuitenkin peruslähtökohtana on se, että viimeistellyillä tekniikoilla tekee paljon sekä vammojen ehkäisyssä että hoidossa. Useimmiten vammat johtuu siitä, että elimistö joutuu johonkin sille vieraaseen asiaan joko äkillisesti (= tapaturmat) tai se pakotetaan sellaiseen pitkään ja kuluttavasti (= rasitusvammat). Suomessa tekniikka-asioita helposti väheksytään ja moni uskoo saavansa tekniikat kondikseen ilman ammattivalmentajan apua. Valitettavan usein homma menee pieleen, koska teknisellä suorittamisella on tapana palata etenkin tiukoissa paikoissa entiseen suuntaan. Tekniikoiden perusta ja oma tekeminen on tunnettava tosi hyvin, tai muussa tapauksessa kroppaa saa olla lepuuttamassa jatkuvasti :) Joka tapauksessa tsemppiä paranteluihin!

    Kaikille lukijoille sellainen ajatus pureksittavaksi, et tiedän ainakin kaksi paikkaa, joissa fysiikan lakeja ei kannata yrittää kyseenalaistaa: ne on liikenne ja tenniskenttä. Antoisaa treeniviikkoa kaikille :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ville kommenteista ja kannustuksesta!

    Se on juuri näin kuin sanoit. Hyvillä tekniikoilla estetään monet vammat. Pahaa tekee välillä katsella joidenkin harrastajien ja pelureidenkin lyöntejä, mutta oikealla ohjauksella saadaan ihmeitä aikaan. Allekirjoitan tuon täysin.

    Oman pelin ja tekniikan arvioinnissa vaikeutena on tietysti se, ettei omia lyöntejään näe itse. Paljon jää tuntuman varaan ellei ota käyttöön sinun kaltaista osaavaa valmentajaa, joka näkee heti ja videoi virheet myös talteen tutkailtavaksi.

    Omalla kohdalla epäilen vammani saaneen alkunsa monien asioiden summana, en niinkään tenniksen. Olen pelannut lähes 30 vuotta tennistä ja tämä on ensimmäinen peliä haitannut krooninen vamma koskaan, joten tekniikkani lienee jollain lailla kohdillaan, vaikka toki aina on varaa parantaa ja siihen otan kernaasti apuja vastaan. Aina.

    Ongelmana on kivun kannalta ennen kaikkea (ja oikeastaan vain) syöttäminen. Käden ojennus mailan lähtiessä "selän/pään takaa" lyöntiin tuottaa suurimman tuskan. Peruslyönneissä kipua ei tunnu, mutta luulen, että perisyntini, kämmenosuman jääminen aavistuksen taakse aiheuttaa kädelle ylimääräistä taakkaa, kun käsi ei ole saavuttanut vielä täyttä vauhtiaan. Jos saisin osuman tarpeeksi eteen paremman ajoituksen kautta, niin massaa olisi paremmin takana, eikä "vääntämiselle" jäisi juurikaan roolia. Nyt sitä esiintyy päivästä riippuen enemmän tai vähemmän. Sama ilmiö toistuu syötössä, jos yritän hakea kunnon kickiä ja/tai jos nosto jää aavistuksen taaemmas. Tällöinkin kädelle jää ikään kuin liikaa duunia tehtäväksi. Jalat, lantion ja hartioiden kierrot, niin kämmenessä kuin syötössäkin, vielä optimaalisesti mukaan niin ollaan jo pitkällä.

    Maanantaina olin kuitenkin taas treenaamassa ja hain vain rentoja vetoja hyvällä ajoituksella peruslyönneissä. En lähtenyt tempomaan yhtään liikaa ja käsi oli lyödessä jälleen täysin "kivuton". Toisin sanoen peruslyönnit eivät aiheuttaneet mitään tuskaa. Syöttää en vielä lauantain jäljiltä uskaltanut.

    VastaaPoista
  4. Kuten sanottu, pystyn nimeämään pelisi kokonaisuudesta saman tien yhden ihan keskeisen teknisen ominaisuuden, joka tuottaa kyynärpäähäsi rasitusvamman. Tosin vaatisi lähempää tutkimusta selvittää, onko sulla kropassa sellaisia juttuja (esim. niska-hartiajäykkyys), jotka aiheuttaa tekniikkavirheen lisäksi hermopinteitä tai jopa verenkiertohäiriöitä. Koska muuten viimeksi kävit hierojalla tai hoidit muuten hartiaseudun lihashuoltoa? Mikäli vastaus on jotain muuta kuin tänään, suosittelen kirjoittamaan seuraavan blogikirjoituksen siitä, miten aloitit Jarkon mainitsemat päivittäiset pilatekset.

    VastaaPoista
  5. Hiukan kiinnostavaa olisi lukea enemmän tuosta tekniikkavirheestä. Se mikä oli selvää tekniikkavirhettä eilen, onkin tänään "modernia" lyömistä. Eilisen tennisopettajan vaikein tehtävä oli kitkeä pois sulkapallo-höntsyilyn vaikutukset lyömiseen. Tämän päivän opettaja korostanee ranteen käyttöä.

    Ihmisen fysiologia on pysynyt satoja vuosia melko muuttumattomana; joidenkin senttien suuruista pituuden kasvua ei tässä kannata ottaa huomioon.

    Jokainen tennispelaaja tekee virheitä kentällä ja kentän ulkopuolellakin niitä voi tehdä. Mutta "tekniikkavirheet", mitä ne kulloinkin olisivat? Jos liian aikaisin kääntää katseensa pois pallosta "maalin" suuntaan, kyseessä lienee tekniikkavirhe. Ainoa lajissaanko?

    VastaaPoista
  6. Hienoa, että saadaan aikaan keskustelua ja kysymyksiä.

    Olen opiskellut tennistä pikkupojasta lähtien ja liikunnanohjaajatutkinnolla ja myöhemmin paljon mm. urheilufysiologiaa. Niiden kautta koin joitain vuosia sitten valtavan ahaa-elämyksen tenniksen lyöntitekniikoiden suhteen ja muutin kokonaan tekniikkaopetus- ja -valmennusmetodiikkani. Tekniikkasilmäni on hyvin harjaantunut, ja kykenen tarvittaessa tarkan perustellusti erittelemään, miksi Vasurilla ja monella muulla suomalaisella tennisharrastajalla on käsi kipeä. Yllätyksekseni olen huomannut, että ammatikseen valmennusta tekevätkin usein ymmärtävät melko vähän lyöntitekniikoiden päälle. Mikäli haluatte kuulla lisää, voin järjestää Vasurin kanssa yhteistyössä maksullisen tekniikkaseminaarin, jossa avaan videoesimerkein koko homman.

    Nopealla erittelyllä tekniikkavirheestä voidaan puhua silloin, kun se
    1) aiheuttaa vamman syntymisen
    2) aiheuttaa selvän hävikin lyöntitehossa
    3) aiheuttaa toistuvia samankaltaisia virheitä kentällä

    Vasurin kohdalla tekniikkavirhe vaikuttaa kohtiin 1 ja 3 (olen seurannut viereiseltä kentältä). Lyöntitehon hävikki ei toteudu, koska hänellä on hyvä käsi, jolla pystyy kohdan 1 rajoissa lisäämään tehoa.

    Oman tekniikkaopetukseni tavoitteena on aina tehdä lyöntitekniikasta taloudellisempi ja varmatoimisempi mahdollistaen samalla tehon lisäys ilman vammojen syntymistä. Kiinnostuitko? Hyvä! Tämä on nimittäin aivan loputtoman mielenkiintoinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ei oikein kuitenkaan valaissut sitä, kuinka "oikea lyöntitekniikka" voi niin muuttua ajan mukana vaikkei ihminen muutukaan. Toinen seikka: Nykyisin yleinen ns. läntinen kämmenlyönti avoasennosta ja varsinkin kovien kenttien suhteellisen korkeasta pompusta aiheuttaa kiistatta vammoja ainakin ranteeseen mutta ilmeisesti myös hartiaseutuun.

      Ihan maailman huiputkin joutuvat näiden loukkaantumisiensa takia pitämään ainakin pelitaukoja silloin tällöin. Alaosaston vammojakin tulee paljon, mutta ne kai johtuvat (vain) kovista kentistä.

      Jos siis "vamman syntyminen" on merkki tekniikkavirheestä (1-kohta), niin jo on tennis vaikea laji, kun maailman parhaatkin suurelta osalta ja suureksi osaksi kärsivät tekniikkavirheistä!

      Poista
  7. Lisäyksenä vielä edelliseen pieni vertaus. Mainitsemani taloudellinen, varmatoiminen ja maksimoitu teho ovat tuttuja vertailukohtana vaikka F1-autoista. Kun tekniset palaset on kohdillaan ja säädetty äärimmilleen, on enää kuskin kasetista kiinni, uskaltaako käyttää autoaan maksimaalisesti ja saada sillä tavalla aikaan huippukierrosaika tiukassa paikassa.

    Tennisvalmentaja taas on vähän kuin insinööri, joka auttaa kuskia säätämään auton tekniikan huippuunsa. Jos auto on tekniikaltaan Ladan luokkaa, niin hienosäätökin hoidetaan lekalla eikä lopputulos ole ihan optimaalinen. Siksi jokaisen harrastajan ja lukijan kannattaa miettiä, haluaako kipuilla jokamiesluokassa vai haluaako mieluummin lähteä oppimaan ja kehittymään kohti formularatoja.

    VastaaPoista
  8. Hyvä jätkät! Hyvää kirjoitusta ja keskustelua.

    Nopea reply duunipäivän lomasta.

    Anonyymille sen verran, että ranteen käyttöä en omalla toistaiseksi vaatimattomalla valmennusurallani tule ehkä koskaan korostamaan. Lyönti on ketju asioita, joissa ranne on vain (luonnollinen) osa isoa kokonaisuutta, eikä missään nimessä mikään korostamisen paikka. Lyönneissä ranteella ei tarvitse mielestäni tietoisesti "vääntää" tai lukita mihinkään suuntaan vaan sen tulee olla rentoa suoritusta, jolloin se hoitaa aika pitkälle itse omat muuvinsa.

    Ville, kutsun sinut omalle maanantaivuorolleni milloin tahansa sparraamaan ja hiomaan tekniikkaani. Tiedät ajan ja paikan. Tämä maanantai on jo sovittu. Otan ilolla ja avoimuudella kaikki tipsit vastaan. Esim. ensi viikon maanantai käy mainiosti. Miten on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarjouksesta ja loistava idea, mut istun joululomaan asti maanantai-illat taloustieteen luennoilla. Opiskelut vie nykyään muutenkin kaiken aikani ja keskittymiseni, joten ihan yksittäisen tunnin takia en kyllä hurista julkisilla toiselle puolelle Helsinkiä enkä välttämättä lähemmäskään.

      Tennisvalmennuksen kannusteet Suomessa on tänä päivänä aika heikot (esim. tenniskentän vuokra on enemmän kuin opettajan palkka), joten oon itse todennut olevan talkoohommia kannattavampaa allokoida oma aika tuottavampiin juttuihin kuin lattian alapuolella olemiseen.

      Tämän keskustelun parasta antia on minusta joka tapauksessa se, että kehittymistä haluavien harrastajapelaajien on osattava ja uskallettava vaatia valmennukseen laatua. Tai jos kehittyä haluaa, muttei halua maksaa valmennuksesta, niin omaa tekemistä on reflektoitava koko ajan. Tekniset jutut eivät ole mitään ydinfysiikkaa, mutta fysiikan lait niihin pätevät, eikä niitä kannata yrittää kumota. Itse ajoin viime vuonna fillarilla kolarin auton kanssa ja kyllä siinäkin fysiikan lait, kuten vaikka liikkeen jatkuvuuden laki, todistettavasti toimi. Fillari jäi siihen ja äijä jatkoi matkaa suoraan leikkauspöydälle.

      Palataan, Tero, asiaan myöhemmin ja katsotaan, miten näitä asioita saataisiin edistettyä.

      Poista
    2. Blogisti: "Lyönti on ketju asioita, joissa ranne on vain (luonnollinen) osa isoa kokonaisuutta,...
      sen tulee olla rentoa suoritusta, jolloin se hoitaa aika pitkälle itse omat muuvinsa."

      Jäin miettimään tuota toviksi. Eikö samalla logiikalla myös ne muidenkin nivelien vipuvarsien tekemät lyönnin osaset ole "vain osa luonnollista" kokonaisuutta, jotka suorittavat ihan itse omat "muuvinsa": jo lantio kiertyy jalkoihin nähden, hartiat lantioon nähden, edelleen olkavarsi, kyynärvarsi, ja ranteen lyhyenä vipuna on se viimeinen eli kämmenosa?

      Kaksi alinta ovat kiertoliikettä, kolme "ylintä" varsinaista lyöntiä. Eri lyönneissä näiden keskinäinen työnjako merkityseroineen vaihtelee: siis se kuinka suuri osuus mailan lyöntipinnan liikkeen nopeudesta on sillä kriittisellä osumahetkellä peräisin mistäkin lyönnin osasesta. Ei ole olemassa mitään "luonnollista" prosenttijakautumaa. Esitän vain summittaisesti jotain asian konkretisoimiseksi: lantio 5 %, hartia 25 %, olkavarsi 40 %, kyynärvarsi 10 % ja ranne 20 %. Takuuvarmasti 100 prosenttiani on jakautunut eilispäivän tenniksessä aika lailla eri tavalla!

      Noissa on siis huomattavasti variaatiota samankin pelaajan eri lyönnissä (avoas., sulj., rysty, stoppari, volley jne.), mutta tietysti myös eri pelaajien "samoissa" lyönneissä. Ja pöytätenniksessähän suhteet olisivat ihan erilaisia mattojen tamppauksesta puhumattakaan!

      Ranne on lihaksistoltaan ilman muuta ketjun heikoin ja siksi haavoittuvin ja lisäksi se joutuu ottamaan vastaan ensimmäisenä osumashokin aiheuttaman "rekyylin".

      Jos del Potron kämmenlyönti on tämänhetkisistä nopeus/tarkkuus/varmuus-yhdistelmänä paras, niin uskon sen johtuvan siitä, että hän saa mailan lavan osumahetken nopeudesta muita enemmän tuotettua vipuketjun rannetta aikaisemmilla osasilla. En tosin ole asiaa kummemmin tutkinut; vain järkeillyt. Ja siitä sitten pallo lähtee, mailaan nähden vielä paljon, paljon kovempaa!

      Poista
    3. Propsit Anonyymille hyvästä järkeilystä!

      Joo, tennistekniikoiden kehityshistoriasta sen verran, että 1970- ja -80-luvuilla Stan Smithin ja Jimmy Connorsin kaltaisten sankareiden lyönneissä paljolti astuttiin se kuuluisa ristiaskel, joka poissulki käytännössä koko lantion työn. Samaan aikaan sitten pistettiin ranne lukkoon ja palloa työnnettiin flätillä, jonka voimantuotto tehtiin paljolti painonsiirrolla etummaiselle jalalle. Kaikki kunnia Jimbolle ja hänen aikalaisilleen, mutta kuten seuraavasta pätkästä havaitaan, niin flätti on osumaltaan clean mutta samalla sekä epätaloudellinen tehdä kropalla että paljon pakottamattomia verkkolyöntejä jo ihan tavallisessa paikaltaan tehdyssä peruslyöntitreenissä tuottava.

      http://www.youtube.com/watch?v=yEFvYMpuJLI

      Tennisopetuksessa tämä tekninen oppi tunnetaan ns. van der Meerin koulukuntana kehittäjänsä Dennis van der Meerin mukaan. Tästä koulukunnasta näkee edelleen viitteitä suomalaisessa tennisopetusperinteessä, erityisesti kun katsoo iäkkäämpiä opettajia. Koulukunnalle tyypillisiä piirteitä olivat syötön opetuksessa selän harjaaminen ja peruslyönneissä mailan kärjen pitäminen connorsmaisesti ylhäällä koko lyöntisuorituksen ajan. Koulukunnan peruja on myös se, että harrastajapelaajat ja myös tennisvalmentajat painottavat tuota osuman puhtautta ja pitävät edelleen arvossaan sitä kovaa matalaa (verkkoa nuolevaa) lyöntiä, vaikka tenniksen lyöntitekniikka harjauksineen päivineen tuottaa väistämättä Connorsin aikakautta enemmän falskeja osumia.

      Ihan eka asia, josta kehotankin harrastajia luopumaan on se käsitys, että lyönnin pitää nuolla verkkonauhaa ja että lyönti on suoraan huono, jos pallo osuu pokaan. Minulle se kertoo monesti enemmän siitä, että lyönnissä on haettu kontrollia tuovaa jengaa.

      Seuraavat osat myöhemmin, ja ehkä silloin päästään jo voimantuotollisiin aiheisiin... Nyt taas kutsuvat koulukirjat! Jatkakaa pohdintaa, kaverit :)

      Poista
    4. Palaan vielä nopeasti aiheeseen. Tuolla lopun "tenniksen lyöntitekniikka harjauksineen päivineen..." -kohdalla tarkoitan toki modernia käsitystä lyöntisuorituksesta, johon kuuluu siis tuo harjaus.

      Pohdiskelit, Anonyymi, aiemmin sitä, miten "oikea" lyöntitekniikka voi muuttua vuosien saatossa, vaikka ihmiskeho kehittyy evoluution myötä ehkä vuosituhansissa. Minusta kyse ei olekaan siitä, että ihmiskeho muuttuisi ja kehittäisi tekniikkaa, vaan kyse on paljolti tekemiseen liittyvistä käsityksistä. Se mitä Connorsin aikakaudella pidettiin modernina "oikeana", on old schoolia tänään. Tieteen puolella vastaavaa tapahtuu kaiken aikaa, eli se käsitys, joka oli vallalla 1900-luvun alussa voi kuulostaa nykypäivänä huvittavalta. Joka tapauksessa kaiken aikaa kyse on oppimisesta ja kyvystä kehittyä, ja vanhat tekniset käsitykset ja niiden haastaminen luovat aina pohjan uudelle. Samalla tennis lajina kehittyy, kun tennisopettajat ja -harrastajat uskaltautuvat kyseenalaistamaan käsityksiään ja tekemistään. Itse olen edennyt pohdinnoissani niin pitkälle, että olen kyseenalaistanut koko tennistekniikoiden vallitsevan käsitteistön.

      Niemisen Jarkon huikeaa uraa lukuun ottamatta Suomessa edelleen odotellaan seuraavaa sukupolvea. Uudet lupaukset ovat jatkuvasti hajalla milloin minkäkin vamman takia, joten sen vuoksi nimenomaan tuo valmennuksen tekninen osaaminen ja päivittäinen kenttätekeminen täytyy minusta ottaa Suomessa tarkempaan syyniin.

      Poista
  9. No tennis on ilman muuta haastava peli teknisesti ja fyysisesti. Ranteen käyttö hajottaa ranteen, eli siinä suhteessa ihmisen anatomia ei ole kokenut evoluutiota 20 vuodessa. Korkeat pallot sinänsä ei hajota paikkoja, mut Vasurin mainitsema väkisin vääntö kyllä. Ammattilaiset puolestaan pelaa ja treenaa niin massiivisesti ja kovalla temmolla et se tuottaa kaikista huoltotoimista ja hiotusta tekniikasta huolimatta vammoja. Samalla logiikallahan voisi sanoa, et miten juoksijat voi kärsiä vammoista, kun juokseminen on ihmiselle luontaista. Vamman syntyyn voi aina olla monia syitä, kuten edellä mainitsen, mut tekniset asiat, lihashuollon ym. reilaan laittamalla voi itse vaikuttaa siihen, syntyyks niitä vammoja vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai siis vammojen syntymisen riskiä voi pienentää huomattavasti :)

      Poista