07/10/2013

Ennakko: Shanghai 2013

Mastersit jatkuvat Kiinassa. Tässä Shanghain ennakko, olkaa hyvä.

Kuten jo edellisessä postauksessa tuli hehkutettua, on Novak Djokovic "the man to beat". Pekingin finaali Rafael Nadalia vastaan oli lähestulkoon sitä samaa vuoden 2011 totaalitennistä, jolla kaatui kaikki. Nadalin pieni epävarmuus sekä kevyehkö syöttäminen ja espanjalainen oli koko takaa-ajajana Djokovicin myllyssä.

Shanghaissa Djokovicin tie finaaliin kaaviota tutkaillessa melko helpon tuntuinen. Vaaran paikkoja ei juuri ole ennen finaalia ellei sellaiseksi lasketa mahdollista Roger Federer -kohtaamista puolivälierissä. Se tosin riippuu täysin Federeristä, sillä viime aikojen näytöt eivät juuri ole vakuuttaneet ja mies saattaa hyvinkin tippua jo ennen kvartseja. Kuka tahansa hänen kaaviokohdastaan saattaa olla pöljänä päivänä kiinni "yllätyksessä".

Välierissä vastaan tulee joku kisan heikoimmasta neljänneksestä, jossa kärkisijoitetut ovat David Ferrer sekä Jo-Wilfried Tsonga. Jotenkin heidänkin otteissaan on tovin ollut jo sellaista lopun alun meininkiä ja semifinaalipaikka lienee tiukassa. Nyt olisikin hyvä paikka esimerkiksi Grigor Dimitroville tai vaikkapa Kei Nishikorille ottaa iso askel Masters-tasolla.

Toinen puoli kaaviota on hurjan paljon mielenkiintoisempi. Nadalilla todellinen Masters-kaavio ja vaaroja riittää ehkä ensimmäistä ottelua (Aleksandr Dolgopolov) lukuun ottamatta. Sen jälkeen pahimmassa tapauksessa John Isner, Stanislas Wawrinka tai Milos Raonic, Juan Martin del Potro tai Tomas Berdych. Ja finaalissa vielä Djokovic. Auts. Povaan finaalipaikkaa, mutta en ylläty, jos mies tippuisi jo aiemmin. Vain Berdych taipunee varmasti, mutta muilla on aseita ja päätä Nadalin voittamiseksi.

Mahdolliseen unelmafinaaliin palaan perusteluineen tarkemmin.

Eli näin.

Puolivälierät:
Djokovic vs. Gasquet
Ferrer vs. Dimitrov
del Potro vs. Berdych
Nadal vs. Wawrinka

Semifinaalit:
Djokovic vs. Dimitrov
del Potro vs. Nadal

Finaali:
Djokovic vs. Nadal

Voittaja:
Djokovic