keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Jälkipelit: Novak Djokovic vs. Andy Murray, Australian Open 2015 finaali

Kolmatta Naista lainaten, niin sen täytyi mennä ja niin se meni. Andy Murray ei pystynyt yllätykseen ja Novak Djokovic lanasi lopulta varsin odotetusti odotetuksi mestariksi.

Ottelusta ei muodostunut mitään suurta tenniksen riemuvoittoa, joka olisi saanut samanlaista, lähes hurmoksellista, vastaanottoa vastaanottimien äärellä kuin vaikkapa viime syksyn US Open tai vuoden takainen Australian Open. Nyt kun finaalista on nyt muutama päivä aikaa, jäljelle on jäänyt fiilis, että fyysinen ja tylsä prosenttitennis elää ja voi edelleen hyvin. Valitettavasti.

Olen sanonut aiemminkin, että näiden kahden kohtaamiset ovat viihdearvoltaan kaukana Nadal-Federer-klassikoista tai tuoreempien Marin Cilicin tai Stanislas Wawrinkan voitto-Grand Slam-otteista. Sunnuntain finaalista ei tullut poikkeusta. Voitostahan näissä tietysti pelataan ja tyylipisteet jaetaan kaunoluistelussa.

Kolmannen erän seitsemänteen gameen ja siihen Murrayn murtopalloon saakka toki riitti jännitystä, mutta tuo piste summasi jotenkin koko ottelun. Andy hallitsi välillä hyvin, mutta ei riittävästi dominoidakseen. Djokovic pääsi liian usein Andyn hyökkäyksistä pois hurjalla puolustuslyönnillä ja seuraava lyönti olikin jo puhdasta hyökkäystä. Andykin toki puolusti hyvin, mutta Djokovic vielä paremmin. Kun Andyllä oli paikka ratkaista, teki hän winnerin sijaan virheen.

Djokovic oli lopulta kaikessa vähän edellä, kuten ennakossa jo vähän jo pelkäsin, eikä Andyn aggressiivisuus ollut sellaista, millä Djokovicin olisi saanut pois tolaltaan. Kun mikään ei riitä ja paikoistakin tekee virheitä, niin se syö miestä rajusti. Kun usko loppuu, kaikki on loppu.

Ottelu olikin lopulta melko tylsää lyömistä. Varsinkin Djokovicilta tuli valtava määrä palloja painavana peliin. On lähes käsittämätöntä kuinka painavana mies lyöntinsä saa, vaikka ne olisivat metrejä sivurajoista. Tiukassa paikassa Djokovicilla oli varaa luottaa ultimaattisen rautaiseen puolustukseensa ja antaa vastustajan tehdä virheet. Vasta kolmannen erän lopulta lähtien nähtiin melko vapautunutta ampumista myös Djokovicilta. Neljännen erän kosmetiikka saattoi luoda jonkinlaisen illuusion Djokovicin tulivoimasta vaikka todellisuudessa finaalin ratkaisut tapahtuivat puolustuksella.

Ottelu oli jotenkin niin tuttua peruskauraa, ettei enää jaksanut innostua manailemaan sen kummemmin edes jälleen kerran nähtyä Djokovicin ihmeparantumista hämärän rajamailta teräsmieheksi tai Andyn masentavaa olemusta. Jotenkin ne on niin nähty ja koettu.

Oli Djokovicin "uupumuksesta" ja sen urheilullisuudesta mitä mieltä tahansa, niin mies on jälleen mestari Australiassa. Piste.

Se, paljonko moisella venkoilulla saa faneja ja ymmärrystä puolelleen, on täysin toinen juttu. Voi olla, että Djokovic joutuu kerjäämään aplodejaan myös jatkossa. Aavistuksen toki huvitti, että monesti moisen "ylösnousemuksen" itsekin urallaan tehnyt Andy Murray hajotti kasettinsa lähes täysin, kun Djokovic olikin yht'äkkiä jälleen terästä.

Pelin henki loppukautta ajatellen alkaa olla selvä. Djokovic luottaa nykyisin hurjasti varmuuteensa ja pitää vastustajat pääosin poissa hyökkäyshuudeilta vahvoilla ja painavilla peruslyönneillään. Tällä omalla B-pelillään ilman sen rajumpaa hyökkäystä voittaa monen pelaajan A-pelin. Vastustajan on otettava huomattavaa riskiä hyökätäkseen voitokkaasti ja se näkyy virhemäärissä.

Erityisesti tämä korostuu tärkeissä palloissa, joissa Djokovic vaikutti luottavan yllättävänkin paljon vastustajan virheeseen. Tämän passiivisuuden mies myönsi välierän jälkeen itsekin. Kun tuo aloitevaje saadaan kuntoon Ranskaan, niin mies on pysäyttämätön myös siellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti