perjantai 6. syyskuuta 2019

Ennakko: Välierä Daniil Medvedev vs. Grigor Dimitrov, US Open 2019

Omien arvioideni mukaan tätä kohtaamista edeltäneissä puolivälierissä nähtiin kaksi yllätystä. Tai itse asiassa kolme, jos ja kun myös Matteo Berrettinin voitto Geal Monfilsista sellaiseksi luetaan.

En kuitenkaan millään jaksanut uskoa varsinkaan Grigor Dimitrovin voittoon Roger Federeristä enkä toisaalta myöskään Daniil Medvedevin voittoon Stan Wawrinkasta, sillä Grand Slamit ovat perinteisesti olleet hyvin vaikeita nuoremmille haastajille, kun vastaan on asettunut entisiä Grand Slam-voittajia. Näin nyt kuitenkin kävi ja semifinaaliin saatiin varsinainen yllätyspari, varsinkin jos ajatellaan tätä vielä ikään kuin turnausennakon näkökulmasta asiaa.

Daniil Medvedev vs. Grigor Dimitrov
Semifinaalipaikka on Medvedeville uran ensimmäinen ja Dimitroville uran kolmas, joten kokemus Grand Slamien semifinaaleista ei liene mikään hurja faktori perjantain illassa, toisin kuin vaikkapa yön toisessa semissä Nadal vs. Berrettini. Kokemuksesta ei tietenkään olisi mitään haittaa, sillä kulman takana odottava finaalipaikka on kokeneemmallekin pelaajalle hurja kiihoke ja sen tuomat paineet saattavat hyvinkin olla aistittavissa varsinkin tässä parissa. Dimitrov voi hiuksenhienosti olla enemmän kotonaan tästä näkökulmasta, mutta toisaalta Medvedev on hyvin kuuma pelaaja juuri nyt ja hän saattaa jatkaa mätkimistään omassa zonessaan aivan kuten tähänkin asti.

Sanoisinkin, että kokemusta ja fysiikkaa lukuun ottamatta kaikilla muilla mittareilla mitattuna suosikkina otteluun lähtee nyt venäläinen Medvedev. Syöttäminen on toiminut riskikakkosineen mahtavasti ja lyönneissä on edelleen (väsyneenäkin!) letkeyttä hurjalla pituudella ja lyöntien suoruudella ryyditettynä. Liike on vammoista huolimatta ollut hyvää ja hän onnistuu käsittämättömän hienosti pysymään pelissä mukana kovassa kiireessäkin. Siksi on vaikea nähdä, että Dimitrov, toki hyvällä vireellä liikkuva pelaaja hänkin, pystyisi tässä tasaisuudessa mukana. Pieni nukahdus on nyt joka kerta kohtalokasta ja mahdollinen etumatka on vaikea kuroa jossain mielessä jopa uhkarohkeasti sekä paineettoman tuntuisesti lätkivää Medevedeviä vastaan.

Mutta on venäläisen taivaalla tummempiakin pilviä. Lähes kiistaton ennakkosuosikin asema voi olla venäläiselle hieman jopa uusi tilanne uralla, varsinkin tällä tasolla, joten näiden paineiden vaikutus tähän mennessä nähtyihin letkeisiin otteisiin on mielenkiintoista nähdä. Esimerkiksi Staniä vastaan hän oli vielä nuoren haastajan roolissa, kun Stanillä on kuitenkin ne kolme Grand Slam-mestaruutta, jotka painoivat vaakakupissa omassakin ajatusmaailmassa aika vahvasti. Pystyykö Medvedev siis pitämään pelinsä edelleen yhtä rentona vai alkaako hän sittenkin tuntea vihdoin painetta? Puolivälierässä, mutta myös sitä edeltävissä otteluissa hän pystyi vammojensakin takia pelaamaan ikään kuin make or break-tennistä. Stania vastaan mielessä kävi kuulemma jopa luovuttaminen, jolloin onkin helppo lämäillä vapautuneesti, kun ottelu on jossain mielessä ikään kuin jo "hävitty". Jos kroppaa kestää semin, niin kestääkö siis pää? Tämä lienee se suurin kysymys Medvedevin näkökulmasta.

Dimitrovilla puolestaan on pominvarmasti hurjat näyttöhalut niin itselleen, yleisölle kuin nuoremmalle haastajalleenkin. Medvedev on hyvää vauhtia tekemässä juuri sitä lopullista läpimurtoa aivan ehdottomalle huipulle, mikä on jossain määrin jäänyt bulgarialaiselta tekemättä. Mikään ei tule tenniksessä ikinä ilmaiseksi, eikä lupaava uran alku tai loistelias junioritausta ole tae mistään. Sen on saanut Dimitrovkin huomata ja hänen kohdallaan alkaakin itse asiassa olemaan viimeisiä hetkiä lunastaa niitä odotuksia, joita hänen harteilleen vuosikymmen sitten kaikessa Baby Federer/the next one-hypessä alettiin kasaamaan. Selvästi nämä paineet ovat olleet hänelle liikaa, eikä viimeinen askel isoimpiin parrasvaloihin ole ollut helppo. Kestomenestyjää hänestä ei ole tullut.

Ensimmäinen Federer-voitto ja vieläpä Grand Slamissä oli kuitenkin hyvin suuri voitto ja todennäköisesti valtava mentaalinen loikka erityisesti hänelle itselleen. Tämän jälkeen kaikki voi ollakin yhtäkkiä paljon helpompaa. Idolinsa voittamisella hän ikään kuin todisti kuuluvansa isoihin nimiin ja tuo saattoi hyvinkin olla se sysäys, jolla syvissä vesissä loukkantumistenkin vuoksi sukeltanut Dimitrov saa pakettinsa vihdoin taas kasaan.

Hyvästä voitosta huolimatta nyt on kuitenkin aika nollata se aivan täysin ja jatkaa hyviä esityksiä vaarallista ja kuumaa nuorta pelaajaa vastaan. Peruspelin täytyy Dimitrovilla pysyä jatkuvasti korkealla tasolla, eikä notkahduksia saa juuri tulla. Medvedev on niin hurjassa iskussa myös varmuudessaan, että hänet on saatava raatamaan ja hakea sitä kautta koko ajan omia aloitteita aggressiivisella pelillä. Pallottelun varaan ei voi mitään, vaan jokaisella Dimitrovin lyönnillä tulee olla kovinkin hyökkäysperäinen tarkoitus.

Kumpikin pelaaja tykkää rytmistä, joten kovin rytmitöntä peliä tuskin nähdään. Sen sijaan näemme varmasti hurjia palloralleja, joissa kysytään fysiikkaa ja yksi tekijä isossa kuvassa voi olla juuri fysiikan kestäminen. Molemmilla on jonkin verran kuormaa alla, joten varmaan aika tasan mennään energioiden suhteen. Olosuhteet tulevat olemaan poikkeuksellisesti viileät ja on todennäköistä, että katto on sateiden vuoksi kiinni eli pelissä on hallikisan tuntua, joka sopii kyllä sekin molemmille hyvin.

Jossain mielessä siis tasaista kamppailuahan tässä on odotettavissa, mutta uskon Medvedevin tasaiseen suorittamiseen ja vireeseen enemmän, joten venäläinen ensimmäiseen finaaliinsa lukemin 3-1.

Eurosport ja Eurosport Player näyttävät ottelun. Vasurilla/Tenniskoulu Topspin ja Eurosport ovat yhteistyössä kaudella 2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti