04/09/2019

Ennakko: Puolivälierä Gael Monfils vs. Matteo Berrettini, US Open 2019

Kolmannssa puolivälierässä pelaa todellinen yllätyspari ja tästä ennakko alkuillan otteluun!

Gael Monfils vs. Matteo Berrettini
Niin, kukapa olisi uskonut, että tämänkaltainen pari tähän kohtaan kaaviota muodostuisi. Dominic Thiemin ja Stefanos Tsitsipaksen tiputtua ensimmäisellä kierroksella tämä muutenkin ehkä turnauksen kevyin neljännes kaaviosta avautui lopulta täysin. Sekä Monfils että Berrettini kohtaavat vasta nyt ensimmäisen sijoitetun vastustajan turnauksessa.

Se ei ole tietenkään heidän vikansa ja Grand Slam-puolivälierä vaatii aina hurjaa tekemistä ja neljä perättäistä voittoa. Niin tai näin, jompikumpi tekee nyt uransa parhaan saavutuksen Grand Slam-tasolla, Monfils toki parastaan sivuten, sillä hänellä on kaksi aiempaa semifinaalipaikkaa (US Open 2016 ja Roland Garros 2009).

Tämä aiempi kokemus saattaakin olla juuri se suuri etu Monfilsille. Nuori, 23-vuotias, italialainen on nyt ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa ja panoksena oleva semifinaalipaikka voi olla mentaalisesti vielä hieman hurja kynnys ylitettäväksi.

Toki pelillisesti hänellä on kaikki edellytykset iskeä semifinaaliinkin, sillä jättikokoinen Berrettini osaa kyllä iskeä hyvin terävästi ja monipuolisesti hieman kulmikkaillakin lyönneillään. Neljännen kierroksen ottelussa hän tylsytti hyvävireisen Andrei Rublevin täysin pois zonestaan sekoittamalla tämän mestarillisesti pois rytmistään. Pelisuunnitelma oli hyvin hiottu tennisdata-analyytikko Craig O'Shannessyn opein, joka Berrettinin tiimiin US Openissa kuuluu. Monet laadukkaat rystyslicet, joiden perään saattoi tulla hyvinkin letkeä suorempi pommi toimivat erittäin hyvin. Ja kun hän paikan tullen napauttaa lyöntejään erittäin terävästi ja voimakkaasti hyvillä kulmilla, niin voidaan puhua hyvin ilkeästä ja hankalasta vastustajasta, varsinkin kun kaikkea tätä ryydittää voimakas ja tarvittaessa hurjakierteinen syöttäminen.

Monfils on kuitenkin Monfils, joka osaa kyllä itsekin rytmittömän pelaamisen niksit. Hän voi periaatteessa tehdä Berrettinille nyt berrettinit, joten ottelu voi hyvinkin saavuttaa todella korkean viihdearvon. Berrettini joutuu nyt olemaan edelliskierrosta kärsivällisempi, sillä Monfils hakee palloja hyvin peliin ja lyö niitä erittäin vaihtelevilla tempoilla, joten tämä voi olla myrkkyä nuorelle italialaiselle. Rytmittömyyttä on jossain mielessä vaikea toteuttaa kun vastustaja ei lyökään konemaisesti, vaan niin ikään rytmittömästi.

Tyttöystävänsä Elina Svitolinan tavoin Monfils menee Grand Slam-välierään erin 3-0.

Eurosport ja Eurosport Player näyttävät ottelun. Vasurilla/Tenniskoulu Topspin ja Eurosport ovat yhteistyössä kaudella 2019.