keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Ennakko: Pariisi Masters 2020

Muutama viikko Roland Garrosista ja kiertue palasi uudelleen Pariisiin, kun vuorossa on tämän vuoden hallikauden ainoa Masters-turnaus, johon tuttuun tapaan ennakkoa tässä ja nyt. Koska turnaus on jo hyvän matkaa käynnissä, niin ennakoidaan pelurit tällä kertaa semifinaaleista eteenpäin.

Kuten todettua, on kausi 2020 ollut hyvin rikkonainen. Omalta kohdalta täytyy myöntää, että jotenkin jopa Grand Slamit mukaan lukien kiertueella on ollut hieman keinotekoinen maku, vaikka pelit ovatkin tarjonneet kovasti kaivattua kilpatennistä. Toisaalta turha tässä on valitella, sillä karavaani kulkee.

Viimeistään Roland Garrosin jälkeen tämän tynkäkauden olisi mielestäni voinut kylläkin paketoida, varsinkin kun koronatilanne Euroopassa on karkaamassa jälleen käsistä. Toki tenniskuplat eri turnauksissa ovat kesän jälkeen pitäneet jopa yllättävän hyvin, joten turnauksia on voitu järjestää syksyn osalta jossain määrin suunnitellun mukaisesti. Toivotaan, että toimenpiteet koronan välttämiseksi tennispelaajien keskuudessa toimivat myös Pariisissa. jossa kuitenkin siis pelataan taas (ja jo). 

Osa pelaajista on pelannut hallikisoja jo viime viikkoina, mutta esimerkiksi Rafael Nadalin paluu halliin nähdään vasta nyt ja samalla se onkin ehkä mielenkiintoisinta seurattavaa tällä viikolla, sillä nyt siirrytään espanjalaisen parhaalta alustalta ehdottomasti hänen hankalimmalle alustalleen. 

Novak Djokovic varmisteli kauden päätösrankingin ykkössijaansa viime viikolla Wienissä ja kun se käytännössä varmistui, hanskat tippuivat jopa niin karusti, että tuloksena oli kauden ja kenties viime vuosien hurjin tappio. Pariisissa häntä ei myöskään nähdä, vaan viimeiset paukut ladataan Lontoon finaaleihin, joita ollaan ainakin tällä tietoa vielä pelaamassa. Saman muuvin tekee Dominic Thiem, joka parantelee jalkavammaansa tämän viikon. 

Haastajia kuitenkin riittää Nadalillekin. 

Tämän kauden tittelikuningas Andrei Rublevin peli on toiminut erityisen hyvin myös hallissa. Viime viikon voitto Wienistä oli jo kauden viides pokaali, joten erittäin mielenkiintoista nähdä, miten peli toimii nyt Masters-tason turnauksissa, kun vastaan tulee väkisinkin aivan kärkinimiä kierroksesta toiseen. Lontoon finaalipaikka on hänellekin jo varma, joten voi tietysti olla väliviikon paikka, kun alla on täysi viikko Wienissä.

Toinen nuori haastaja on tietysti Alexander Zverev, jonka tasapainoa kuitenkin horjuttaa eniten ehkä siviilipuolen haasteet. Ex-tyttöystävä ilmoitti pahoinpitelystä ja tuorein exä puolestaan raskaudestaan juurikin Zvereville. Tämä voi sekoittaa hieman nuoren miehen ajatuksia. Toki tennis voi toisaalta tarjota juuri sellaisen "pakopaikan", joka tulisi nyt tarpeeseen. 

Daniil Medvedevin kausi on ollut viime kauteen verrattuna ja odotuksiin nähden vaisu, mutta toisaalta iskun paikka tulla nyt hallissa. Stan Wawrinka voisi nousta myös vielä taistelemaan Masters-tason voitosta, varsinkin kun suurinta haastetta Djokovicia (tai Roger Federeriä) ei kaaviosta löydy. 

Mennäänpä tällä kertaa näillä valinnoilla:

Semifinaalit:

Nadal vs. Wawrinka
Medvedev vs. Raonic

Finaali:

Nadal vs. Medvedev

Voittaja: Nadal.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti