Yllätyksistä huolimatta miesten puolelle saatiin kuin saatiinkin etukäteen ajateltuna melko todennäköinen finaali. Samat herrat punnitsivat toisiaan jo tämän vuoden Australian Open finaalissa, joten voitaneen alkaa puhumaan jo todellisesta rivalrystä. Here we go, Djokovic vs Murray, episode #19 !
Vaikka tämä kaksikko ei maagisuudessaan yllä, ainakaan vielä, vaikkapa Nadal vs Federer -tasolle, on tämäkin varsin mielenkiintoinen taistelupari. Pelaajilla on käytännössä hyvin samantyyppiset pelit, lyönnit ja vahvuudet. Kummatkin ovat lisäksi erittäin fyysisiä pelaajia.
On vaikea sanoa, mihin nämä herrat toistensa suhteen iskevät, toisin kuin vaikkapa kaksikon Nadal&Federer kohdalla. Ottelu tuleekin ratkeamaan melko varmasti pään kestävyyteen, eikä niinkään tiettyihin pelillisiin lyöntikaavoihin.
Se, miten Andy käsittelee kotiyleisön ja aiemmat finaalitappiopaineet voi näytellä jonkinlaista osaa tai olla näyttelemättä. Vain se on varmaa, että Andyllä on hurja nälkä juuri tämän Grand Slamin voittamiseen. Toivottavasti nälkä ei ole liian suuri, ettei tekeminen puuroudu pakkomielteen mukana, kuten miehen mentorille taisi juuri tämän turnauksen kanssa käydä. Väliin jätettyjä Ranskan avoimia, oman takapihan nurmikenttiä ja niin edelleen.
Jotenkin näkisin, että Djokovicin onkin henkisesti helpompaa lähteä tähän otteluun. Alla on hyviä voittoja edellisiltä kierroksilta ja muistissa on varmasti myös tuo tammikuinen Australian Open -finaali sekä tietysti aiemmat voitetut Grand Slam-voitot, myös Wimbledonista. Ja kun on jo niin paljon voittanut, ei ole ikään kuin "pakko" voittaa, mikä saattaa tietyllä tapaa helpottaa pelaamista tai ainakin otteluun valmistautumista. Toisaalta se saattaa myös syödä aavistuksen motivaatiota ja nälkää, mutta Djokovicin kohdalla moisesta ei kannata tällä kertaa puhua. Nälkä (tai hulluus) on ollut nähtävissä hänen voittotuuletuskatseissa liiankin selvästi.
Haukotus, eikö Djokovickin voisi olla joskus vain liikuttunut tai iloinen voiton jälkeen...
Pelillistä kontrastia veijareiden välille on vaikea löytää. Semifinaalien perusteella voi kuitenkin olla, että Djokovic pyrkisi hieman enemmän painottamaan Murray'n kämmenpuolta, kun taas Murrayn voisi kuvitella painottavan enemmän Djokovicin rystyä. Syötön ja palautusten osalta arvioni mennee kutakuinkin tasan, ehkä syötöstä johtuen kuitenkin 55-45 Djokovicille, kun taas pelin monipuolisuudessa näkisin tilanteen samassa suhteessa Murray'n eduksi. Aikamoista nyanssien hakemistahan tämä näin ajatellen on.
Fysiikkaankaan tämä ottelu ei ratkea, vaan molemmat jaksavat painaa tämän kanssa vaikka viikon.
Voisi melkein lyödä muuten vetoa, että tänään pelataan historian pisin Wimbledon-finaali tietämättä (ja tarkistamatta) sen paremmin, kenellä se ennätys on.
Vaikka kyseessä on loppuottelu, väittäisin että semifinaaleihin verrattuna molempien pelaaminen helpottuu siinä mielessä, että molemmat saavat pelata enemmän omannäköistään peliä. Ihan del Potron tai Janowiczin kaltaista pommitusvaaraa ja/tai rytmittömyyttä ei nyt siis ole. Pelaamisessa onkin nyt selvästi enemmän rytmiä ja sen tuomaa "helppoutta", joka puristaa molemmista varmasti kaiken briljanssin ja ennen kaikkea atleettisuuden ulos. Pitkiä palloja ja hurjia hakuja nähdään siis paljon. Nopeimmasta alustasta huolimatta.
Moni uskoo varmasti jo nyt, että jälleen nähdään "epic final, man!" Itse pelkään Lontoon maratonia. Toisin sanoen juoksukisaa, jossa magiikka jää brutaalin fyysikan alle 100-0.
Summatakseni, Djokovic vie 3-2 ja itkettää Murray'tä brittien silmien alla jälleen kerran katkerasti: 7-5, 4-6, 6-3, 6-7, 9-7. Parempi pää ratkaisee.
Päätänkin tällä kertaa The Verven osuviin sanoihin: cause it's a bittersweet symphony this life...