22/11/2015

Ennakko: Novak Djokovic vs. Roger Federer, finaali ATP World Tour Finaalit 2015, Lontoo

Voihan nenä. Vesi kielellä odottamani semifinaalit latistuivat lopulta pannukakuiksi, joita toki vähän saattoi pelätä. Novak Djokovic on vain yksinkertaisesti liian kova nyky-Nadalille ja espanjalainen jäi ilman mahdollisuuksia. Stan Wawrinka puolestaan räiski menemään todella huolimattomasti ja se ei kyllä riitä mitenkään hyvällä tasolla pelaavalle Roger Federerille. Todellisia herkkupaloja näistä ei nyt oikein saanut tekemälläkään.

Harvoin tulee myönnettyä se tosiasia, että tennisviihde kärsisi murskatappion futisviihteelle. Eilen niin kuitenkin kävi ja isosti, kun Liverpool teurasti vieraissa Manchester Cityn ja Barcelona niin ikään vieraissa Real Madridin. Molemmat voitot kyllä maistuvat hyvältä. You'll never walk alone, ettäs tiedätte.

Mutta sitten asiaan. Finaali pelataan siis varsin odotettujen herrojen, Djokovic ja Federer, välillä. Tällä kertaa ennakko meni jopa minulla täysin nappiin vaikka lohkojen ykköset ja kakkoset väärinpäin papereissani olivatkin.

Lohkokakkonen (Djokovic) on kuitenkin ykkönen. Niin tämän kauden kuin turnauksenkin osalta. Siihen uskon ja niin väitän. Samat prinsiipit, jotka tuli sanottua jo turnausennakossa pätevät edelleen, eikä viikolla pelattu ottelu näitä asetelmia toisenlaiseksi hetkauttanut. 

On pomminvarmaa, että Djokovic tulee finaaliotteluun latautuneempana kuin tuohon tiistain lohko-otteluun. Yleensä tämä ei tarkoita hyvää kenellekään. Ei edes tulikuumalle Federerille, vaikka tämä pitkässä juoksussa tätä rivalryä vielä johtaakin, mutta vain ottelun verran (22-21). Puntit tasoittuivat eilen Nadalin kanssa (voitot tasan 23) ja ihmettelisin, jos ne eivät tasoittuisi nyt myös Federerin kanssa.

Djokovicin sitkeys, painava ja varma peruspeli, hyvä syöttäminen sekä kyky Federerin hyökkäysten neutralisoimiseksi satavat serbin laariin. Federer ei saa pommitettua Djokoviciä wawrinkamaisesti pressuihin, vaan hänen 10-20% kovemmat kierteet jättävät juuri sen ratkaisevan hetken ylimääräistä aikaa Djokon puolustukselle, josta se kääntyy hetkessä hyökkäykseksi. Vastaiskut, ohitukset ja edellä mainittu neutralointi vievät Federerin pelistä liikaa tehoa pois ja jossain kohtaa se alkaa näkymään virheinä, joita leimaa yliyrittäminen. Se tunne, kun mikään ei riitä, on karmea ja serbin kanssa usein läsnä. Kun pelistä katoaa rentous, jälki on Federerinkin tapauksessa rumaa.

Federerin on pärjättävä entistä paremmin takakenttäpelissä, sillä finaalissa Djokovic harvemmin ohituksiaan missaa, mikä osaltaan tuo mentaalista taakkaa Federerin hyökkäyspelaamiseen. Viimeisen päälle rakennetut hyökkäykset ovat avain, mutta myös vaikea yhtälö, kun Djokovicin painavuudella ja kulmattomuudella ei iskupaikkoja hurjasti löydy.

Henkisesti asetelma onkin jännittävä nähdä. Varmasti tiistain tappio Djokoviciin jonkinlaisen jäljen jätti, joten ei miehen lataus saa ylikään mennä. Isossa kuvassa lienee kuitenkin niin, että serbi tietää olevansa paras ja se ratkaisee aika usein tennisotteluita. 

Tietysti Federerilläkin oma saumansa tässä on. Hyvä syöttäminen ja hallissa viihtyminen ovat isossa roolissa ja hyvin pelaamalla ottelu voi tulla tilanteeseen, jossa on lopulta kyse vain muutamasta kriittisestä pisteestä. Jos Federer saa puristettua itsensä siihen, on kaikki toki mahdollista. Se vaatii kuitenkin hieman apuja Djokoviciltäkin, jolla pitää olla vaatimattomampi päivä. Tarvittaessa hän on varmasti valmis vaikka juoksemaan mestariksi. Paras kolmesta ottelussa tämä ei kuitenkaan ole niin isossa roolissa Federerin kannalta, joka klaarannee tarvittaessa kolme erää melko tuorein jaloin.

Summatakseni, mikään ei tänään todennäköisesti auta. Djokovic kruunaa supervuotensa finaalivoitolla erin 7-6, 6-4.