US Open huipentuu sunnuntai-iltana, kun Carl(it)os Alcaraz ja Casper Ruud kohtaavat miesten finaalissa, jossa turnausvoiton ja siis jomman kumman ensimmäisen Grand Slam -mestaruuden lisäksi pelissä on myös ykkösranking ATP-rankingissä.
Nämä panokset tekevät ottelusta jo äärimmäisen mielenkiintoisen, mutta totta kai tässä haetaan nyt myös niitä asetelmia uuteen aikaan, jossa Rafael Nadal, ja Novak Djokovic eivät enää jaa Grand Slam -mestaruuksia kaksistaan. Juuri US Open on tarjoillut viime vuosina uusia Grand Slam -mestareita, mutta nyt ilmassa on todella merkkejä siitä, että muutoksesta olisi vihdoin tulossa pysyvämpää. Tämän turnauksen voittaminen oikeastaan kumman tahansa toimesta poikii pomminvarmasti isoja asioita jo lähitulevaisuudessa voittajalle, mutta aivan yhtä varmasti myös hopeamitalistille. Ajat ovat muuttumassa tässä ja nyt. Tätä nuoruuden intensiteettiä vastaan vanha monarkia ei yksinkertaisesti pysty enää pitkään taistelemaan.
Mutta sitten jo itse finaaliin.
Isoin kysymys on tietysti se, että pystyykö Alcaraz yltämään fyysisesti samalle tasolle kuin aiemmilla kierroksilla. Alla on jo peräti kolme perättäistä viisieräistä kamppailua ja yksistään näiden kolmen ottelun (neljännesvälierästä välierään) kuorma on yhteensä noin 14 tuntia. Tämä ei voi olla näkymättä, mikäli ottelu alkaa venyä.
Ja kuten aina, kun fysiikka alkaa piiputtamaan, alkaa myös mentaalinen kovuus rapistua. Siihen Alcarazilla ei ole nyt varaa. Pienemmällä kuormalla ja hyvin tasaisella etenemisellä finaaliin edennyt Ruud tulee pomminvarmasti testaamaan heti ottelun alkupuolella Alcarazin fyysisiä voimavaroja. Välierässään hän sai Karen Khachanovin fyysisesti pois tolaltaan ensimmäisen erän 55 lyönnin eräpallossa, jonka jälkeen toinen erä ja seuraavat 30 minuuttia menivät venäläiseltä täysin ohi. Tätä fyysistä testaamista tullaan siis näkemään paljon. Ruud voi tehdä tästä puhtaasti fysiikkataistelun niin halutessaan.
Jos sen sijaan Alcaraz jaksaa kuten välierässään Frances Tiafoeta vastaan, tullaan näkemään aivan varmasti yksi hurjimpia otteluita tähän vuoteen, koska motivaatiotaso ja nälkä on kummallakin pelaajalla tällä hetkellä varmasti aivan huipussa. Näitä "vuoden matseja" Alcaraz on pelannut käytännössä jo kaksi peräkkäin (Jannik Sinner ja Tiafoe), joten ei kahta ilman kolmatta vai kuinka?
Pelin kuvan kannalta kummatkin haluavat viedä ottelua omin asein ja nimenomaan vahvoilla peruslyönneillä ensisijaisesti hyökäten tai hyökkäystä pohjustaen. Paljon nähdään kämmenkiertoja rystynurkasta, mistä palloa tulitetaan ympäri kenttää kaikkiin suuntiin. Isoon rooliin voivat nousta lyönnit pitkin linjaa, varsinkin jos ja kun näitä kiertoja paljon tapahtuu.
Ruud voi olla pelaajista aavistuksen "passiivisempi", mutta hänen lyöntinsä paino tulee pituuden ja kierteen kautta käytännössä silmille myös kotisohvilla, joten mitenkään puolustavaksi häntä ei todellakaan voi kutsua, vaikkei lyönnit kaikkein seksikkäimpiä aina olisikaan. Lyönnin pituutta kannattaa kuitenkin pitää silmällä, sillä parhaimmillaan se on käsittämätöntä. Sellaiseen on paha keksiä mitään taikatemppua.
Alcaraz on pelaajista räjähtävämpi ja juuri tätä yleisöön menevämpää aggrea tarvitaan finaalissa nyt rajusti ja heti ensi hetkistä lähtien. Pelin henki on tehtävä Ruudille selväksi. 'Aikaa ei ole ja täältä pesee' -tyyppinen lähestymistapa ei ole huono. Vaikka myös Alcaraz osaa painavan ja laadukkaan takakenttäpelin erinomaisesti, niin nyt on aivan turha uuvuttaa itseään seinämäistä norjalaista vastaan, jolta tulee kovia vastaiskuja ja lopulta myös karua kämmendominointia, jos siihen paikkaa tarjotaan. Espanjalaisen on oltava koko ajan aktiivisempi ja otettava Ruudilta aikaa pois liikutellen tätä taitavasti ja tehokkaasti ympäri Arthur Ashe -stadionia. Monipuoliset lyöntisuunnat, stoppari ja verkollenousut ovat kaikki niitä äärettömän tärkeitä työkaluja, joilla norjalaista on koko ajan pidettävä varpaillaan.
Molemmat ovat ketteriä ja erinomaisia liikkujia, joten puolustuspelaaminen on molemmilla hyvin hallussa, joskin pidän Alcarazia urheilullisuutensa puolesta vieläkin parempana puolustajana, jos hän vain jaksaa sitä riittävästi ja riittävän nöyrästi tehdä. Räiskimiseen ei ole varaa.
Myös pelaamisen monipuolisuudessa vaaka kallistuu siis taitavammalle espanjalaiselle. Ruud on välillä aavistuksen monotoninen ja jossain määrin jopa ennakoitava pelaaja, kun pelissä on selkeä rytmi. Toki hänkin on aggressiivinen esimerkiksi verkon suuntaan, mutta peruspelin identiteetiltään hän ei ole yhtä hanakasti ratkaisuja hakeva pelaaja kuin Alcaraz.
Tämä voi näyttäytyä hyvässä ja pahassa. Passiivisena hän tuskin saanee yleisöä taakseen, mutta tuloksen kannalta se voi olla fiksu muuvi, varsinkin jos Alcaraz on kovin väsynyt. Toisaalta kova hyökkääminen tuottaa hänellekin välillä virheitä. Kovan puolustuksen edessä hän joutuu lisäämään riskitasoaan ja tämän veren tai pelon haistaessaan Alcaraz voi hyvinkin iskeä ja alkaa rakentamaan jotain suurta näissä tilanteissa. Momentumin saatuaan kumpikin pelaajista on tietysti äärimmäisen tyly.
Henkisesti ottelu on isojen panosten vuoksi kova paikka luonnollisesti kummallekin. Alcaraz on kasvanut hyvinkin pienessä ajassa todelliseksi mentaalijätiksi. Hän on kehittynyt ottelu ottelulta nyt siis jo Grand Slam -tason tekijäksi, joten vaikka vauhti on välillä jo hirvittänyt, niin hyvin hän on tilanteen hoitanut.
En ole aivan varma, onko Ruud mentaalisesti vielä aivan samaa kaliiberia, sillä alla on esimerkiksi melko kesy esitys Roland Garrosin finaalista Rafael Nadalia vastaan, jonka hän on avoimesti myöntänyt hirvittäneen heti siinä tilanteessa kun hän käveli Philipp Chatrier -areenalle finaaliin. Nämä voivat olla merkkejä siitä, että askeleita on vielä muutama liikaa Grand Slam -voittoa ajatellen. Alcaraz onkin pelaajista ennakkoluulottomampi ja uskon, että hän ei ihan vähästä ala finaalissakaan epäilemään itseään.
Merkittävä seikka otteluun on myös keskinäiset ottelut (2 kpl), joista Alcaraz on voittanut molemmat. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui viime vuonna massalla Marbellassa, ja tuolloin Ruudista oli jo tovi puhuttu seuraavana massaprinssinä tai -kuninkaana. Se, mitä tuossa kohtaamisessa tapahtui oli kuitenkin aivan täydellinen ylikävely Alcarazin toimesta. Muistan katsoneeni ottelun ja muistan edelleen kirkkaasti sen, kun Ruudilla ei ollut palaakaan tuossa ottelussa, vaan Alacaraz laittoi Ruudin täysin takataskuunsa. Toinenkin kohtaaminen tämän vuoden Miamin Masters -finaalissa ja siis kovilla kentillä päättyi Alcarazin voittoon suoraan kahdessa (toki tiukassa) erässä. Nämä ovat seikkoja, jotka pelaavat enemmän Alcarazin päätyyn. Hän tietää kuinka Ruud voitetaan, joten norjalainen on pelaajista se, jonka täytyy keksiä nyt jotain uutta kulmaa.
Jos siis Alcaraz jaksaa vielä yhden ottelun, niin hän vie tämän erin 3-1. Jos taas espanjalaisen kone sakkaa, on norjalainen tasaisuus sopivalla aggretasolla liian kova paikka nyt ja Ruud vie Alcarazin väsystä riippuen joko 3-0 tai 3-1.
