Ennakko: Suomi vs. Argentiina, Davis Cup 2023

Viikonloppuna Espoon Metro Areenalla pelataan yksi isoimmista maaotteluista suomalaisessa tennishistoriassa, kun Suomi kohtaa Argentiinan Davis Cupin karsintaottelussa, jossa panoksena on lippu tenniksen MM-kisoihin, Davis Cupin finaaliturnaukseen. Tässä ennakkoa tähän kutkuttavan jännittävään kohtaamiseen!

Pelin henki on selvä. Voittaja menee syksyllä pelattavaan lopputurnaukseen, jossa pelaavat maailman 16 kovinta tennismaata. Paikka parhaiden maiden joukossa olisi valtava saavutus Suomi-tennikselle, sillä olemme kaikesta tästä ihanasta huumasta huolimatta vielä melko pieni tennismaa.

Muutamassa vuodessa on kuitenkin tultu pitkä ja hieno matka tähän pisteeseen, jossa hallit täyttyvät ja ilmassa on poikkeuksetta suuren tenniskarnevaalin tuntua. Vaikka polullamme on ollut jo vastaava mahdollisuus, elää nyt erityisen vahvana tunne siitä, että aika suurvoitolle on kypsä. Siihen uskon. Siihen uskomme. 

Ennakko: Suomi vs. Uusi-Seelanti, Davis Cup 2022

 Davis Cup palaa jälleen Suomeen ja tuttuun kotiluolaamme Espoon Metro Areenalle! Tälläkin kertaa panokset ovat kovat, sillä voittamalla tämän pääsisimme jälleen pelaamaan paikasta maailmanlohkoon eli Davis Cupin lopputurnaukseen. Tämä iso unelma oli jo viime kerralla melko lähellä Belgiaa vastaan, mutta ihan ei vielä riittänyt. Usko on kuitenkin kova, että voittamalla tämän tässä ja nyt, niin ensi vuonna tärppää jolloin Suomi etenisi ensimmäistä kertaa lopputurnaukseen. 

Mutta ensin täytyy siis hoitaa tämä.

Ennakko: Suomi vs. Belgia, Davis Cup 2022

Suomi-tenniksen isoin viikonloppu on täällä! Voitolla mennään Davis Cupin finaaliturnaukseen, mutta miten käy? Tässä ennakko!

Odotettavissa on klassisen kaunis ja perinteinen Davis Cup-kohtaaminen, jossa Suomi lienee hienoinen haastaja. Mutta sitten taas toisaalta, kotiyleisön tuella on "altavastaajana" yllätetty isompiakin nimiä, kuten Dominic Thiem muutama vuosi sitten. Asetelma on kuitenkin äärimmäisen herkullinen. Jo etukäteen vaikuttaisi siltä, että tämä kohtaaminen on ikään kuin tehty urheiludraaman ikimuistoiseksi klassikoksi.

Ennakko: Suomi vs. Intia, Davis Cup 2021

Tänään ja huomenna eletään Suomi-tenniksessä hyvin jännittäviä hetkiä, sillä Davis Cupissa Espoon Metro Areenalla vastaan astelee Intia. Joukkueet ovat molemmin puolin iskukykyisiä ja yllätysvalmiita, mutta isossa kuvassa vaaka kallistuu silti Suomelle. Selvää kuitenkin on, että lipsahduksiin Suomella ei ole varaa. 

Jälkipelit: SM-kisat, kesä 2020

Ensin muutama tunnustus:

1. Rakastan massatennistä. 
2. Rakastan livetennistä.
3. Rakastan haastajia.
4. Rakastan yllätyksiä.

Viime viikolla nämä nivoutuivat ihanasti yhteen, kun Talin Tenniskeskuksella käytiin ulkokenttien SM-kisat. Ylipäätään oli upeaa nähdä vihdoin panoksellista sekä kilpailullista tennistä ja vielä siis livenä paikan päällä. Tulipa turnausta väijyttyä välillä jopa Ruutu Urheilun kautta. 

Yritin nimittäin viime viikolla tosissani katsella myös Battle of the Brits- sekä Mouratogloun hömppäkisoja, mutta niissä on kyllä vielä niin armoton puuhastelun maku, ettei olisi voinut juurikaan vähempää kiinnostaa. Varsinkin kun tarjolla oli armotonta taistelua Suomen mestaruuksista. Ja varsinkin kun paikalle oli tullut lähes koko kärkirivistömme niin miehissä kuin naisissakin. 

Naisten puolella turnausvoitto ja mestaruus meni melko odotetusti vielä Anastasia Kulikovalle, mutta hyvää haastoa tarjoili muun muassa nuori Laura Hietaranta, joka vielä viime vuonna oli Savitaipaleen ammattilaiskisassa melkoinen vastaantulija Anastasialle. Vuodessa Hietaranta on kehittynyt rajusti muun muassa fysiikassa, joten Suomen kärki on selvästi Oona Orpanan lopettamisen jälkeen tasoittumassa ja hyvä niin. Iskukykyinen ja tasainen kärki naisten puolella on tärkeää seuraavan askeleen ottamiseksi esimerkiksi Federation Cupia ajatellen. 

Tasainen on kärki myös miesten puolella. Ainakin lukuisat yllätykset ja useiden kärkisijoitettujen kompastelut alkukierroksilla antavat syyn näin uskoa ja toivoa. Laaja kärki Emil Ruusuvuoren takana lisää lajin kotimaista mielenkiintoa ja tuo lisää tervetullutta kilpailuasetelmaa, kun seuraavan kerran on vaikkapa Davis Cup -paikat jaossa. Hienoa oli myös nähdä, että pääsarjaan ei kovin montaa "vanhaa partaa" päätynyt ja jos päätyi, niin noutaja tuli hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Nuoret ovat ottamassa estradia täysin haltuun ja hyvä niin.

Vaikka yllätyksiä siis nähtiin, niin on syytä muistaa, että massakentällä lajin lainalaisuudet jonkin verran muuttuvat ja ottelut ratkaistaan todellakin kentällä eikä suoraan sijoituksia tutkimalla. Hyvä taisteluasenne, huolellinen pelisuunnitelma, kärsivällisyys ja paikan tullen terävä hyökkääminen ovat massapelin olennainen osa, jota monen sisäkenttä- tai kovien kenttien pelaajan tulee kunnioittaa ja pitää kirkkaana mielessä. Massalla lämäily ei aina toimi, eikä toisaalta ylenpalttinen pallon pyörittäminenkään. Lyönnin teho on mielenkiintoinen yhtälö seurattavaksi erityisesti massakentällä ja livenä nämä erot hahmottuvatkin hienosti katsojan silmään.

Oma liveseuranta painottui loppuviikkoon, jolloin tuli katseltua mm. nuoren Roni Hietarannan otteluita Masi Sarpolaa, Otto Virtasta ja Santtu Leskistä vastaan sekä tietysti finaali jenkkiyliopistopelaajiemme Patrick Kaukovallan ja Leskisen välillä. 

Väittäisin, että viikon isoin yllätys oli Hietarannan voitto Virtasesta. Ottelun edetessä tuli kuitenkin tunne, että näin tässä pitikin käydä. Roni pelaa parhaimmillaan loistavaa ja painavaa massatennistä kämmenellä takoen ja rystyllä paljon slaissaten. Pelikirjanäkökulmasta Roni tuli mielestäni paljon valmiimpana otteluun, sillä Otto tarttui sittenkin ehkä liiaksi kovien kenttien pelikirjaansa, minkä toteuttaminen oli Ronia vastaan haastavaa. Vaikka Hietarannalta ehkä hieman puuttuu pelistään maksimaalinen ja suorempi "turbovaihde", niin hän sai vähintäänkin riittävästi käännettyä hyvillä kämmenkierroillaan peliä Virtasen rystypuolelle, mistä tämä ei onnistunut oikeastaan ollenkaan viemään peliä tutun (syöttö-)kämmendominoinnin tapaan. Fiksulla ja kypsällä pelaamisella Hietaranta sai pidettyä Oton lopulta yllättävän helposti aisoissa ja kun pää pysyi tiukassakin paikassa kylmänä, niin yllätys oli valmis. Hyvä voitto ja lopulta myös upea turnaus Ronille.

Seuraavalla kierroksella Hietarannalla oli yllätyksen jälkeinen vaikea matsi finaaliin edennyttä Leskistä vastaan. Mentaalisesti tankki saattoi olla vähän tyhjä "Virtasen kaatajana" ja terävästi pelannut Leskinen ei antanut mitään ilmaiseksi vaan teki oikeastaan kaiken oikein. Hän painosti hyvin muun muassa Ronin rystypuolta kick-syötöistään lähtien ja iski hyökkäyksensä syvälle ja terävästi kämmennurkkaan. Hieno voitto puolestaan Santulle, jonka peliä oli muutenkin ilo seurata. Sopivan leppoisa ja rento habitus Chicago Bulls-paitoineen sekä fair play-henkisine asenteineen oli tervetullut tuulahdus usein niin vakavaankin vääntämiseen. Mallia voi ottaa myös Santun rystylyönnistä, joka on todella vahva. Moni kotimainen pelaaja häviäisi rystypuolen krossikympit Santulle todennäköisesti hyvinkin selkein numeroin. Näyttävä, eteenpäin vievä ja tehokas rysty aiheutti julkista ihailua kentän laidalla monta kertaa.

Valitettavasti rysty ei useinkaan riitä ihan mestaruuksiin saakka. Finaalissa Patrick Kaukovallan tulisempi kämmen pääsi puhumaan liian usein, jotta Leskisen unelmaturnaus karsinnoista finaaliin olisi kruunautunut täydellisesti. Hyvätasoinen finaali ratkesi lopulta Kaukovallan parempaan ja aggressiivisempaan palautuspeliin sekä tämän voimakkaampaan lyömiseen. Leskinen jäi lopulta liian usein puolustuskannalle myös syöttönsä jälkeen, kun Kaukovalta iski painavia palautuksiaan Leskisen varpaille takarajan tuntumaan. Sen jälkeen kuristusotteen ottaminen oli usein helppoa ja kun kämmen vs. kämmen -taistelussa Kaukovalta oli vahvempi, niin tulos oli nyt tämä. 

Hieno turnaus molemmille ja onnittelut myös vasurilla.comin puolesta kaikille!

Toivottavasti tenniskisat myös maailmalla saadaan pian käyntiin, mutta niitä odotellessa suosittelen lämmöllä piipahtamista kansallisissa kisoissamme joko katsojana tai kisaajana mahdollisuuksien mukaan! 

Joulukalenteri #6: Suomitennis elää ja voi hyvin

Hyvää itsenäisyyspäivää! Päivän kunniaksi kotimaisen tenniksen hehkutusta!

Davis Cup oli Suomi-tenniksen suurta juhlaa.

Muistatteko kun Jarkko lopetti? Se oli omalla tavallaan suuren surun päivä. Oli selvää, että lopettamista seuraisi kotimaisella huipputasolla varsinkin kaksinpelin osalta suuren suuri tyhjiö, eikä siihen kovin äkkiä saataisi täydennystä. Oli myös selvää, jo silloin ja varsinkin nyt, että Jarkon saavutusten arvostus on aivan eri sfäärissä nyt kuin silloin. Muun muassa se, että Jarkolla vuoden loppuranking oli top-50:ssä yhdeksän kertaa!

Totta kai Henri Kontisen upeat otteet nelinpelissä ovat tuoneet menestystä ja lohtua, mutta nyt myös kaksinpelin osalta ajat ovat vihdoin muuttumassa. Tai ainakin ne ovat kovin lupaavat. Lupaavimmat kuin vuosiin.

Emil Ruusuvuoressa meillä on kasvamassa hyvin, hyvin potentiaalinen pelaaja, joka voi tehdä hyvinkin hurjia temppuja korkeimmalla mahdollisella tennistasolla. Hänen tilannettaan ruodittiin jo Tali Openin jälkipeleissä, joten ei aleta toistamaan samaa tarinaa, mutta sen verran voi vielä korostaa, etten näkemissäni tämän vuoden Emil-matseissa ole nähnyt oikeastaan yhtäkään ottelua, missä Emil olisi pelattu ulos tai että hän olisi ottelun altavastaaja.

Toki vastus kovenee jatkuvasti ja säännöllisemmin, mutta lienee turvallista sanoa, että rajat eivät ole tulleet vielä vastaan ja se on kerrassaan äärettömän herkullinen tilanne. Kihelmöivän kutkuttava suorastaan.

Emilin takana katseet kohdistuu Otto Virtaseen, jonka peli hakee vammojen jälkeen vielä tasaisuutta. Otteissa näkyy vielä paikoitellen tietynlainen junnumaisuus, jossa esimerkiksi kovaa pommia seuraa vielä kovempaa yritetty lyönti ja niin edelleen, mutta tulee muistaa, että tenniksessä on huomattavasti helpompi painaa jarrua kuin repiä jostain lisävoimaa. Sekin on upea merkki potentiaalista.

Heidän takanaan kasvaa puolestaan seuraavat pelaajasukupolvet niin pojissa kuin tytöissäkin, joista on toki vielä aivan liian aikaista puhua mitään, mutta on selvää, että tunnustustakin saanut suomalainen tennisjuniorityö elää ja voi hyvin juuri nyt, aavistuksen kapeasta kärjestä huolimatta.

Suurimmat merkit jostain suuremmasta nähtiin kuitenkin Espoossa Davis Cupissa sekä naisten maajoukkueen otteluissa Talin Fed Cupissa. Tunnelmat olivat erittäin upeat molemmissa tapahtumissa. Kun jäähallillinen katsojia tekee areenaa kiertäviä aaltoja suomalaisen tennispelaajan kannustamiseksi, ollaan suuren äärellä. Ajat ovat todella muuttumassa.

Joulukalenteri #24: Vuoden parhaat

Viimeinen luukku auki ja blogin palkinnot kehiin!

Vuoden paras: Novak Djokovic.
Hurja oli kauden jälkimmäinen puolisko, kun sai pelin jengoilleen. Lisää tulossa vuonna 2019?

Vuoden ottelu: Roger Federer vs. Juan Martin del Potro, Indian Wellsin finaali.
Pauketta, kauneutta ja draaman kaarta. Hienon hieno taistelu, joka toi lopulta argentiinalaiselle uran ensimmäisen Masters-voiton.

Vuoden valmentaja: Marian Vajda.
Paluu Djokovicin tiimiin ja niin, kaksi Grand Slamiä.

Vuoden comeback: Novak Djokovic.
Viidessä kuukaudessa top20:n ulkopuolelta paalulle.

Vuoden kakara: Nick Kyrgios.
Ei opi. Ei vaan opi. Juniorimaista, lapsellista kiukuttelua edelleen, vaikkei todellakaan ole enää juniori-iässä. Eikö voisi jo alkaa pelaamaan?

Vuoden senioripelaaja: Roger Federer.
Yksi Grand Slam-voitto. Tovi ranking-ykkösenä historian vanhimpana pelaajana. Ja tarina vaan jatkuu!

Vuoden eläkeläinen: Julien Benneteau.
Eläkeläispalkinto sympaattiselle ja tyylikkäälle ranskalaiselle, jolla 10 ATP-finaalia, muttei yhtäkään voittoa. Olisi varmasti ansainnut, mutta kuten aina, ei lopulta ansainnut. Siitä piti osaltaan myös Jarkko Nieminen (Sydneyn finaali 2012) huolen. No mutta, vasurilla-blogin titteli todennäköisesti lohduttaa.

Vuoden läpimurto: Stefanos Tsitsipas.
Ensimmäinen Masters-finaali ja reitillä kaatui hurjissa taisteluotteluissa mm. Djokovic, Anderson ja Zverev. Milanossa marraskuussa oli jo mies poikien joukossa ja lanasi kaikki.

Vuoden suomalainen pelaaja: Otto Virtanen.
Näin tänä vuonna Oton pariin otteeseen kentällä. Suosittelen sitä vahvasti muillekin. Käykää ihailemassa. Nautittavaa peliä!

Vuoden potilas: Andy Murray.
Kävi kokeilemassa, otti levon, kävi kokeilemassa ja otti levon, mutta ei lähtenyt. Pitkä paussi ja isot odotukset ensi vuoteen, mutta onko lopun alku jo hyvässä vauhdissa?

Vuoden pettymys: Grigor Dimitrov.
Lunasti vuosi sitten vihdoin odotuksia voittamalla mm. ATP-finaaliturnauksen, mutta sittemmin katosi lähes täysin kuvasta. Saman teki miehen kakkossyöttö.

Vuoden shokki: John Millman vs. Roger Federer, US Open, 4. kierros.
Käsi ylös kenellä tästä Millamanin voitolla Pitkäveto kiinni? Niinpä.

Vuoden kostea silmäkulma: Simona Halep ja Roland Garros-voitto.
Vihdoin! Halep ollut niin monta kertaa niin lähellä, että tämän hänelle todella soi, vaikkei tenniksessä suomisella olekaan mitään sijaa. Hieno kuitenkin nähdä, kun kova työ tuo haaveen toteen.

Vuoden turnaus: #NextGen-lopputurnaus, Milano.
Ennakkoluulottomia sääntökokeiluja, mielenkiintoisia nuoria pelaajia ja niin edelleen. Kiinnostus kasvaa vuosi vuodelta. Samalla tennis palaa pelaajien palvomisessa ja palvelemisessa hieman taaksepäin, mutta samalla mielestäni oikeaan, normaaliin suuntaan.

Vuoden fashion award: Serena Williams ja kissanaisasuste Roland Garrosilla.
Ehdottomasti jatkoon. Miksi siitä tehtiin niin iso numero? Jos ja kun sillä oli vieläpä jotain positiivista terveysvaikutusta, niin miksi ei?

Vuoden muotioikku: Blondatut hiukset.
Ööh, what? No joo. Kiitos ei. Lähinnä tähän sortuivat ranskalaiset (Monfils, Gasquet, Paire), mutta myös meidän Henri Kontinen. Miksi, oi miksi?

Vuoden överit: Serena Williams, US Open-finaali 2018. 
Yli meni. Pahasti. Piste.

***

Näin paketoitiin blogin joulukalenteri sekä tämä vuosi! Blogi palaa tammikuun alkupäivinä kausiennakon muodossa, joten kauaa emme ehdi laakereillamme lepäämään, kun jo pelataan!

Nyt on kuitenkin aika avata lahjat ja nauttia läheisten seurasta. Hyvää joulua kaikille ja kiitos tästä vuodesta!

Joulukalenteri #18: 18 and life to go!

Luukussa 18 asiaa junioreista ja siis varsinkin ensi vuonna 18 vuotta täyttävästä Otto Virtasesta!

Oton otteet ja saavutukset ovat olleet tänä vuonna kerrassaan loistavat. On Grand Slam-voittoa nelinpelistä, Orange Bowlin voittoa ja niin edelleen. Kieltämättä hyvältä ja herkulliselta näyttää!

Mutta.

Kaikista saavutuksista huolimatta, eniten minua on miellyttänyt Oton peli.

On suorastaan ihanaa katsella suomalaispelaajan isoa peliä, jossa on letkeää aggressiivisuutta ja päättäväistä aktiivisuutta. Pelissä näyttää olevan niin paljon potentiaalia, että se voisi tulevaisuudessa riittää vaikka mihin. On hurja syöttö ja aivan jumalaisen tehokas kämmenpommi. 'Syöttö plus yksi' on kuitenkin SE tapa pelata maailmanluokan tennistä tänä päivänä. Toki tapoja on muitakin, mutta jos tuosta yhdistelmästä saa tappavan, on maailman ehdottomin kärki saavutettavissa todennäköisemmin kuin palloa takarajalta sutimalla.

On kuitenkin tärkeää olla hehkuttamatta Ottoa ja muita nuoria lupauksia liikaa. Tyytyväisyyshän lienee se varmin tapa tippua kyydistä? Lisäksi takin auetessa tulee äkkiä kylmä. Nälkää pitää riittää ja näiden loisteliaiden "välietappien" tulee olla vain välietappeja. Tärkeintä on se, että duuni jatkuu ja muuttuu kaikilta osin kohti ammattimaisuutta. Yrittäjiä riittää nimittäin läjäpäin muuallakin.

Tulos on mielestäni aina sivuseuraus hyvästä ja järjestelmällisestä treenaamisesta. Otonkin kohdalla on varmasti menty eteenpäin kokonaispakettia ajoittain jopa pieteetillä rakentaen sekä juuri niitä aseita luoden ja hioen. Tuskin ovat ihan yhdessä tai kahdessa yössä ole tulleet. Nyt ne kuitenkin ovat toivottavasti maksamassa itseään takaisin. Toivottavasti vieläpä mahdollisimman isosti.

Tämä onkin erittäin tärkeää myös nuoremmilla pelaajilla ja aivan sieltä minisarjoista lähtien. Kasvatetaan pelaajiamme ennen kaikkea kohti heidän omaa maksimiaan ja tehdään niitä aseita jo nuoresta pitäen. Takakentän pallottelijoita riittää maailman joka kolkkaan, mutta viekö se muualle kuin juniorimestareiksi? Enpä usko. Lista niitä juniori-ihmeitä, joista ei tullutkaan "edes" ATP-kiertuetason pelaajia onkin yksi pisimmistä listoista ikinä.

Sydämestäni toivon, että Oton nälkä ja treeni jatkuu ja että hän näyttää koko maailmalle kuinka tennistä pelataan! Onnea matkaan Otto!