Sanoista tekoihin ja ennakkoa kehiin, koska Australian Open on aivan nurkan takana! Ensin käsittelyyn naiset ja heti perään miehet.
Naisissa on vain yksi suosikki. Vai onko?
Tosiaan, Aryna Sabalenka on voittanut kaksi viimeisintä Australian Openia ja kun alla on myös viimeisimmän Grand Slamin voitto US Openista, niin kovilla kentillä hän lienee nyt selvä ennakkosuosikki. Asemaa vahvistaa luonnollisesti äärimmäisen vahva ja kovalla tasolla pysyvä peruspelaaminen, jota on yksinkertaisesti hyvin vaikea murtaa.
Kun myös syöttäminen on muutamien kausien takaisten isojen ongelmien jälkeen löytänyt rytminsä, niin onhan hän ehdottomasti the woman to beat. Ehdottomasti kisan suurin suosikki.Kovaa lyövän Sabalenkan rytmin murtaminen vaikuttaisi tällä haavaa mahdottomalta, sillä kovaan lyöntiin esimerkiksi kulmien avaaminen, liikuttelu, stopparit ja verkolle nouseminen ei ole kovinkaan helppo yhtälö. Isoksi pelaajaksi liikkumisen ja kentän peittämisen hyvin hallitseva Sabalenka on kasvanut myös henkisesti melkoiseksi jättiläiseksi enkä usko hänen uskonsa voittoon pettävän kovinkaan helposti oli tilanne mikä hyvänsä. Kukaan ei voita näitä ilman luupäisen jääräpäistä uskoa.
Sabalenkan kaatamiseen vaaditaan ennen kaikkea valtava määrä taktista taitoa ja henkistä kovuutta. Eikä tämäkään välttämättä riitä. On oltava hurjaa, äärettömän fyysistä hyökkäys- ja puolustusvoimaa sekä resilienssiä roikkua pelissä jotenkin mukana ja aiheuttaa edes jonkinlaista pelillistä painetta Sabalenkan päätyyn. Rytmiä voisi ottaa pois mataliksi, mutta riittävän pitkiksi painuvilla alakierteillä, joita Sabalenka joutuisi nostelemaan takaisin peliin, jotka lyhyeksi ja ennen kaikkea korkeiksi jäädessään voisivat tarjota maukkaita hyökkäyspaikkoja. Myös aggressiivinen nouseminen verkolle voisi sekoittaa Sabalenkaa, mutta kuten aina, verkolla nouseminen ja sen rakentaminen on tänä päivänä monelle pelaajalle hvyin haastavaa. Lähestymislyönti ei saa jäädä esimerkiksi milliäkään liian korkeaksi tai pallo viuhuu armotta ohi.
Toinen vaihtoehto on tietysti vastata Sabalenkan tykittämiseen tykittämällä takaisin. Harva pelaaja on kuitenkaan tässä Sabalenkaa parempi, sillä hänen ensijaisena pyrkimyksenä on juuri kovan tempon pelaaminen ja sen maksimaalinen ylläpitäminen. Haastajina juuri näillä aseilla voisivat olla esimerkiksi Coco Gauff ja pienin varauksin myös valmentajansa sekoiluissa esiin viime päivinä noussut Elena Rybakina.
Sitten on tietysti pitkä lista niin ikään kovia haastajia etunenässä Iga Swiatek ja Qinwen Zheng, mutta jotenkin tuntuu, että ei ihan vielä näissä olosuhteissa riitä. Listan jatkona on melkein jo sarjaa mustat hevoset, joista moni voi toki pöljänä päivänä tehdä mitä vaan, kuten Karolina Muchova, Paula Badosa, Jessica Pegula, Jasmine Paolini, Emma Raducanu ja vaikkapa Australiassa kaksi kertaa voiton vienyt Naomi Osaka, mutta aikamoinen yllätys sekin tietysti olisi. Mene ja tiedä.
Naisten puolella valtakaudet ovat viime vuosina, lähinnä Serena Williamsin jälkeen, jääneet melko lyhyiksi, joten makeaa tietysti olisi, että saisimme heti kauden alkuun ison tai vähintäänkin keskisuuren yllätyksen.
Pienen, mutta hyvinkin maukkaan lisämausteen valtataisteluun tuo se detalji, että Australiassa panoksena on myös WTA:n ykkösranking, joka on tietyin ehdoin juuri Sabalenkan, mutta myös Swiatekin ja Gauffin ulottuvilla.
Miesten puolella kolmen kauppa. Piste... Vai sittenkin kahden?
Todellakin, vaikka onhan siinä tietysti pari muuttujaa heilläkin, sillä ei Jannik Sinner, Carlos Alcaraz saati Novak Djokovic mitenkään kirkossa kuulutettu voittaja vielä ole. Jokaisella heistä on omat, isommat tai pienemmät murheensa ja ristinsä kannettavana.
Vaikea sanoa, kuka kolmikosta olisi juuri nyt tiukimmin paalupaikalla, mutta aloitetaan Jannik Sinneristä. Hallitseva Australian Open -mestari jakoi viime kauden Grand Slamit yhdessä Alcarazin kanssa ja on siinä mielessä vahva ennakkosuosikki nytkin.
Mutta. Sitten on se loppukaudesta kovasti puhututtanut ja jossain määrin piiloteltu dopingkäry.
En ylipäätään ymmärrä ammattilaistenniksen dopingkäytänteitä, sillä protokollat eri käryjen suhteen tuntuvat menevän aivan miten sattuu. Tätä on jatkunut jo vuosia ja ulospäin tämä näyttää täysin järjettömältä ja tarpeettomalta sotkulta. Jätetään tämä nyt kuitenkin tähän ja jatketaan aiheesta vaikka toisessa postauksessa.
Niin tai näin, on käsittämätöntä, miten Sinner on pystynyt sulkemaan keväisen kärynsä pois mielestään ja keskittymään pelaamiseen vaikka sisällä on toki varmasti kuohunut. Täyttä totuutta asiaan ei todennäköisesti saada koskaan, mutta en jaksa uskoa, että asia olisi italialaisen mielen sopukoissa täysin unohtunut saati unohtumassa, sillä aihe pysyy sitkeäsi otsikoissa, kiitos muun muassa Nick Kyrgioksen. Aiheen seuraava virallisempi ruotiminen tapahtuu huhtikuussa, joten jossain kohtaa ajatukset kääntyvät väkisinkin takaisin käryyn.
Ilman doping gatea ja sen vaikutuksia Sinner olisi ehdottomasti kisan ylivoimainen suosikki. Hänen pelinsä yhdessä Alcarazin kanssa on viemässä tennistä jälleen aivan uudelle tasolle. Väitän, että tämä tempo ja erityisesti tässä tempossa liikkuminen, jota Sinner ja Alcaraz ovat toistuvasti esittäneet on sellaista, mitä ei olla aiemmin nähty. Väläyksittäin kyllä, mutta ei toistuvasti. Tempo on välillä aivan kuin hurjimmissa pöytätennisotteluissa.
Uuden ajan tunnusmerkkien, entistä kovemman tempon sekä hurjemman liikkumisen kääntöpuolena ja jossain määrin jopa uhkakuvana, on valitettavasti pelin monotonisuus. Kuten sanottua, kovassa tempossa kaikki muu kuin kultainen keskikaistan tulitus on käytännössä hyvin haastavaa. On olemassa vähintäänkin keskisuuri vaara, että niin taitava kuin Sinner onkin, on hänestä kasvamassa tietyllä tapaa "vain" "paranneltu painos" Djokovicistä ja tämä siis aidosti kaikella rakkaudella kaikkia kohtaan.
Alcarazin osalta tilanne on katsojan kannalta hieman lohdullisempi, sillä siinä missä Sinner tulittaa kaiken pääsääntöisesti takarajan päältä, on Alcarazilla peruspelissään sittenkin enemmän variaatiota. Hän riepottelee vastustajiaan enemmän muun muassa stoppareillaan, hän nousee hanakammin verkolle, hän käyttää hyvin monipuolisesti lyönnin eri muotoja hakien myös hurjia kulmia ja niin edelleen.
Toisaalta välillä hän sortuu omaan näppäryyteensä, sillä edelleen hänellä on ajoittainen taipumus alkaa pelata jonkinlaista highlights-tennistä, mistä sinnermäien tylyys ja tehokkuuskin olisi enemmän kuin paikallaa. Tällöin näiden tilalla nähdäänkin täysin turhia virheitä liian pienine maaleineen. Tuntuukin, että Alcaraz tarvitsee aivan tietynlaisen paineen, eräänlaisen ajurin ollakseen loistava, kun taas Sinnerin kone jauhaa tasaisen laadukkaasti ottelusta, erästä, geimistä, pisteestä ja lyönnistä toiseen.
Entä sitten Djokovic? Niinpä. Turnauksen 10-kertaisena (!!!) mestarina olisi tietysti helppoa nostaa hänet suurimmaksikin suosikiksi, mutta sanoisin, että Djokovic ei edellä mainitussa tempossa, kohta 38-vuotiaana, enää pysy. Djokovic näyttää liikkumisessaan ajoittain jo 38-vuotiaalta, varsinkin jos verkon toisella puolen on jompi kumpi nykykuninkaista. Aika saa lopulta meidät kaikki kiinni.
Totta kai kyseessä on silti 24-kertainen Grand Slam-voittaja. Viime kaudella ei mestaruuksia kuitenkaan enää tullut "kuin olympialaisissa", johon toki oli ladattu varmasti aivan kaikki paukut.
Grand Slam-turnaus on kuitenkin aina Grand Slam-turnaus. Raaka, raskas, pitkä ja armoton. Paras viidestä -systeemi ei anna armoa kenellekään, ei lopulta edes Djokovicille. Ei niitä kavereita tietysti vieläkään paljon ole, jotka Djokovicin Slamissä voittavat. mutta kaksi on. Sinner ja Alcaraz. Pöljänä päivänä mahdollisesti vielä muutama enemmän. Toki vain muutama.
Miesten puolella alkoi viimeistään viime vuonna uusi aika, joka juuri nyt vaikuttaa kaksintaistelulta, mutta toivotaan, että miestenkin puolella pakka avautuisi kunnolla ja saisimme vaikka täysin uuden mestarin.
Toki nykyistä top-10 -listaa kärkikolmikon taakse katsottaessa ei vaikuta siltä, että siitä kauhean monta Grand Slam -mestaria tulee koskaan löytymään. Niin kaukana edellä tämä kolmikko juuri nyt on. Valitettavasti.
