Golfkyynärpää, osa IV (alles gut?)

Voi olla vielä liian aikaista julistaa yhtään mitään. Olenkin odottanut tämän tarinan julkistamista jo viikkoja, mutta nyt ei enää pysty.

Eli... Viimeisimmätkin oireilut golfkyynärpään osalta ovat kadonneet alkusyksyn aikana täysin. Olen pelannut käytännössä lähes kolme kuukautta ilman minkäänlaisia kipuja kädessäni. Muita vaivoja on toki ollut, mutta käsi on nyt kivuton.

Viimeisen vuoden ajan käsi on ollut parempi tai huonompi päivästä riippuen, mutta se kädelle ongelmallinen syöttäminen on vähintäänkin tuntunut joka kerta. Viimeistään peliä seurannut päivä on ollut käden osalta kivulias.

Fiilis on toki edelleen odottava, mutta samalla myös varovaisen optimistinen ja innostunut. Olisiko kahden vuoden piina vihdoin ohi?

En ole muuttanut tekemisissäni tai tekemättömyyksissäni oikeastaan mitään, varsinkaan viime aikoina. Soitan normimäärät jälleen kitaraa ynnä muuta ja myös pelaamisen suhteen treenimäärä on pysynyt samana. Ainut merkittävä muutos, jonka olen tehnyt, ovat uudet mailat, joista jo ehdinkin tarinoimaan.

Mailoissa muuttui kolme asiaa.

1. Maila on aavistuksen löysempi kuin entinen sekä myös "teknologia" on uudempaa. Malli on kuitenkin sama. Stiffness rate on nyt 66, kun se ennen oli 67.
2. Grip size muuttui kakkosesta (2#) kolmen vuoden tauon jälkeen takaisin kolmoseksi (3#).
3. Jännetiheys harvempi kuin entisessä, 18x20 muuttui 16x19.

Siinäkö siis salaisuus golkyynärpään lopulliseen parantumiseen? Voiko tämä olla näin yksinkertaista?

En tiedä, mutta suosittelen kaikille tästä viheliäisestä kivusta kärsiville kokeilemaan jotain tai kaikkia edellisistä. Voi olla, että jo grippikoon muutos tuo helpotuksen ennen pitkää.

Niin tai näin, on tuntunut järjettömän hienolta pystyä vihdoin syöttämään ilman kipua. Kick- ja slicesyötöt tuntuvat suorastaan nautinnollisilta nyt kun kipua ei enää ole. Harmi vain, että näiden mahdollistamat syöttösuunnat on pitänyt opetella uudelleen, mutta se on pieni hinta kivuttomuudesta. Kipu pääsi kahden vuoden aikana niin pahasti korvieni väliin, että varon näitä syöttöjä alitajuisesti edelleen, mutta toiveissa on, että pääsen siitä pian yli.

Kyllähän pelistä nauttii ihan eri tavalla nyt, kun ei satu. En myöskään laita vastaan, ettei enää ihan joka kerta tarvitse teipata rannetta tai hieroa IcePoweria kyynärpäähän ennen ja jälkeen treenin.

Elän siis toivossa, että tämä olisi tämän saagan viimeinen postaus. Aiemmat vuodatukset voit lukea seuraavista linkeistä. Osa I Osa II Osa III

Mielelläni kuulisin myös muita parantumistarinoita! Sana on vapaa!

Selänteen teesit

Tällä viikolla onni potkaisi tosissaan, kun työnantajani yhteistyökumppaneihin kuuluva Teemu Selänne piipahti toimistollamme kertomassa kuulumisistaan sekä kirjaprojektistaan. Niiden ja näiden kuuleminen oli toki antoisaa ja mukavaa sekin, mutta todelliset helmet kuultiin tarinoiden sivupoluilla.

Selänne. Kasi.

Sivutoimisena valmentajana sekä ikuisena valmentamisen ja tenniksen opiskelijana muutamat jutut jäivät erityisesti mieleen.

1) Ilon kautta
Treenaminen on ollut Teemulle aina hauskaa, eikä totista tervanjuontia. Hän myönsi olevansa edelleen kuin "iso lapsi", jolle oikean työn käsitys on vieras. Ikään kuin harrastuspohjalta voisi vetää myös suhteellisen rohean NHL-uran. Toki tämä kuvaa vain sitä asennetta treenaamista kohtaan, sillä tuskin Teemukaan on mitään saanut ilmaiseksi, vaan duunia on tietenkin tehty aina rajusti.

Mikään ei kai kuitenkaan kiellä sitä, etteikö harjoittelu voisi olla hauskaa. Aina. Joka kerta.
 

2) Valmentajan merkitys
Hyvä ja ennen kaikkea innostava valmentaja on ollut Selänteellekin aina tärkeä. Varsinkin murrosiän kohdalla valmentajan merkitys oli ollut lähes kaikki kaikessa. Kun muilla kavereilla hoki vaihtui mopoihin ja tyttöihin, niin Teemun kohdalla nämä tulivat "sitten vähän myöhemmin". Ilon ja innostamisen kautta mennään tässäkin. 

3) Rakkaudesta lajiin
Intohimo, rakkaus lajia kohtaan ja halu tehdä juuri sitä mitä tekee. Nämä ovat tietysti kaikessa tekemisessä hiton tärkeitä juttuja oli laji tai duuni mikä tahansa. Myös Teemusta nämä paistoivat läpi.

4) Mielikuvaharjoittelun merkitys
Jos jotain olen Selänteen pelissä aina ihaillut, niin se on ehdottomasti maalinteko. Suomi on ollut vuosia täynnä nöyriä jerelehtisiä lajissa kuin lajissa. Heitäkin toki tarvitaan, mutta niin tarvitaan niitä "itsekkäitä" maalintekijöitäkin.

Mikään ei turhauta lätkässä eikä tenniksessäkään niin paljon kuin sen tappavan kuoliniskun munaaminen. Ei katsomossa eikä kentän puolella. Teemu korosti treenaamisen merkitystä monipuolisin harjottein, mutta myös mielikuvaharjoittelua. Onnistumisten ja epäonnistumisten läpikäynti ja analyysi aina pelin jälkeen. Tulokset näkyvät varmasti myöhemmin tulevissa tilanteissa. Toiminee myös tenniksessä.

Yhteiskuva. Olihan se pakko.

Yhteiskuvan yhteydessä kysäisin mahdollisesta paluusta tenniskentille miehen taannoiset polvivaivat tietäen. Vastaukseksi tuli yllättävänkin innokkaasti "Oikeesti, vitsi neljä vuotta taukoa ja nyt on taas niiiin siistiä pelata tennistä pitkästä aikaa, niinku tietsä kunnolla!"

Kyllähän mä tiedän. Ja niin tiedät säkin.