Ohhoh. Nyt voi kaataa ämpäritolkulla tervaa sekä kassillisen höyheniä niskaan ja juurikin tähän suuntaan, olkaa hyvä! Andy Murray voitti siis vihdoin jotain suurta!
Kuten pitkäaikaisimmat blogilukijat ovat jo illan aikana ehtineet henkilökohtaisesti muistuttaa (kiitos vaan), niin tätä päivää en uskonut koskaan näkeväni.
Heti perään täytyy kuitenkin sanoa, että tämä voitto oli ehkä parasta mitä tennikselle voi juuri nyt toivoa. Ainakin noin jatkoasetelmien kannalta, mutta toki se oli sitä tänään nähdyllä esityksellä myös pelillisesti. Käännänkin kelkkaani lähes 180 astetta samoin tein, sillä tämän jälkeen Andy tulee olemaan todellinen uhka kaikille kärkikolmikkoa myöten myös Grand Slameissä ja pakka onkin ihanasti levällään kun lähestytään US Openia. Andyltä noin neljä tonnia painanut apina on vihdoin poissa niskasta ja pelissä on, ainakin nurmella, sitä paljon kaipaamaani aggressiivisuutta ja ennen kaikkea aktiivisuutta. Hyvä Andy!
Toki sen verran haluan tässä kohtia myös puolustautua, että jotenkin aloin ounastelemaan tätä voittoa jo vähän ennen kisaa, kuten riveille ja rivien väliin olympiaennakossani kirjailinkin. Isommat etiäiseni sain kuitenkin vasta välierien jälkeen. Andyn voitto Djokovicistä kasvatti pahasti kuivuneen pelikassaani ohella Andyn itseluottamusta, sillä voitto isossa kisassa isosta starbasta isossa vaiheessa maistui varmasti hyvälle. Kun Federer oli tukkoillut yli neljä tuntia oudon virheherkkänä ja yllättävänkin passiivisena rystyllä slaissaten Del Potro -semissään, päätin iskeä olemattomattomista pelikassarahoistani olemattoman osan uudelleen Andyyn kiinni (kertoimella 2.32) myös finaalissa.
Odotin finaalista kuitenkin tasaisempaa vääntöä. Etukäteen moiset teurastusluvut olisivat tuntuneet melko uskomattomilta, mutta Andy pelasi kertakaikkisen kypsästi ja tasaisen varmasti. Hän löi hienosti läpi koko ottelun, onnistuen lähes kaikessa, kun taas Federer esitti parastaan vain ajottain. Valitettavasti.
Federerin oudot virheet niin kämmenellä, rystyllä (jopa sillä pomminvarmalla rystyslaissilla) ja verkkopelissä pistivät ikävästi silmään aivan liian usein. Oliko jaloissa sittenkin liikaa painoa edelliskierroksen ja historian pisimmän olympiaottelun jäljiltä? En tiedä, mutta melkoisen vaisulta mies vaikutti. Tästä kieli parhaiten Federerin löysähkö liikkuminen ja ne lähes epätoivoiset läpilyöntiyritykset pitkien pallojen päätteeksi. Jotenkin hän ei ottelussa päässyt palloihin tarpeeksi aggressiivisesti kiinni, eikä näin ollen saanut myöskään tappajapeliään missään vaiheessa kunnolla esiin. Kun yhtälöön lisätään Murrayn hurja liike, ei homma Federerin kannalta varsinaisesti helpottunut sillä pallojen tappamisissa piti yrittää ehkä normaalia enemmän, joka väkinäisti miehen lyömistä. Tämä ajoi miehen välillä jopa epätoivoisiin tilanteisiin, jolloin hän sortui joko yrittämään selvästi liikaa tai vaikkapa nousemaan aivan liian huolimattomasti verkolle. Kun tiedetään miten hyvä vastaiskijä Andy parhaimmillaan on, niin sanomattakin on selvää, että ohitukset ja vaikeat volleyt seurasivat toisiaan.
Murrayn pelissä oli sekä Wimbledonissa että olympialaisissa aiempaa enemmän juuri sitä paljon kaipaamaani aktiivisuutta joka erottaa koirat leijonista. Hän haki ratkaisuja varsin hanakasti jopa kämmenlämäilyillään, eikä sortunut pallottelemaan juuri missään vaiheessa. Hänen varsin monipuolinen lyöntipelinsä, joka parhaimmillaan liikuttaa vastustajaa kuin märkää rättiä, toimi niin Niemistä, Djokoviciä kuin Federeriäkin vastaan. Hänen lentopelinsä ei ole saanut ehkä koskaan arvoistansa huomiota, mutta kertokoon tämänpäiväinen olympiahopea sekanelinpelistä siitä kaiken olennaisen. Syötön toimiessa hänen pelinsä näyttää juuri niin helpolta kuin sen kuuluukin näyttää. Voisi jopa sanoa, että pelissä on nyt aivan eri lailla sitä voittajan karismaa tai mojoa tai ihan vaan munaa, kuin vaikkapa alkukaudesta, viime vuosista puhumattakaan. Ja mikä parasta, ne pikkupoikamaiset kiukuttelut ovat historiaa ainakin tällä hetkellä. Muutamat pakolliset "f**k offit" tulee toki edelleen, mutta niitä nyt tulee itse kullekin. Pääasia Andyn kannalta lieneekin se, että ne eivät sekoittaneet miehen peliä. Hän ei jäänyt juurikaan kieriskelemään itsesääliin vääryyttä kokiessaan, vaan siirtyi jopa suhteellisen esimerkillisesti eteenpäin seuraavaan palloon. Ei tokikaan yhtä coolisti kuin Federer, mutta tämä pieni särmä hänelle suotakoon. Nyt emme nähneet myöskään niitä valtaisia kiputiloja tai kuolemisia kesken otteluiden. Which was nice.
Murrayn lyönneistä tänään esiin nousi se miljoona kertaa nähty kämmenkrossi juoksusta hurjalla kulmalla ja painolla Federerin kämmennurkkaan, jolle Federer ei useinkaan voinut mitään sekä rystykrossi, jonka stabililius, varmuus ja paino Federerin rystyä vastaan toimi voittavasti koko ottelun ajan. Hyvin toiminut syöttö ja palautuspeli olivat voiton muita avaimia. Murray löi tänään mainiosti myös pitkin linjaa, vaikka se välillä vähän kulmikkaalta näyttääkin. Hän sai niillä kuitenkin Federeriä hyvin liikkeelle, jolloin hän pakotti Federerin ottamaan ylimääräisiä riskejä tai hän pääsi itse päättämään pisteitä murhaavilla krosseillaan ottamalla niitä ihailtavan aikaisin takarajan päältä, ellei Federer ollut jo sortunut virheeseen.
Pakka on nyt sopivasti levällään loppukautta ajatellen. Varsinkin kun Del Potro löi vielä pronssiottelussa Djokovicin ja Andyn apina loistanee jatkossa vain poissaolollaan. Jääkäämme jännityksellä odottelemaan mitä tuleman pitää. Kukaan ei nyt dominoi ja US Openin voittajaehdokkaita voisi kuvitella olevan vähintään 5-7 ja tämä siis nopeasti laskien. On tämä hienoa aikaa tennikselle! Pysykää linjoilla!
PS. Onnittelut muuten sille onnekkaalle veikkaajalle, joka ainoana blogin hurjasta kisailijamäärästä (7) tiesi Murrayn voittavan! Onnea! Kaikki muut olivatkin Federer-uskovaisia, minä mukaanlukien, jotka voivatkin nyt nuolla haavojaan tai iskeä heti takaisin ATP World Tour Draw Challengessä!
Vasurilla on nimestään huolimatta poliittisesti täysin sitoutumaton tennisblogi,
joka käsittelee tennistä niin katsojan, pelaajan, valmentajan kuin yrittäjänkin vinkkelistä.
