sunnuntai 4. elokuuta 2013

Case Roger Federer

Wimbledonin jälkeen maailman tenniskerma kokoontuu ensi kertaa ensi viikolla Montrealissa, mutta yksi on joukosta poissa.

Kermasta puuttuu Roger Federer, joka potee enemmän tai vähemmän kroonistuvaa selkävammaansa, eikä siis pääse esittelemään vielä uusia hiuksiaan, mailojaan eikä edes villaliiviään uudella mantereella. Toivottavasti näemme ne kuitenkin US Openissa.

Vakavasti ottaen, oli Federerin selkävammat miten vakavia tahansa, niin viime aikojen tappiot ovat lähes yhtä huolestuttavia. Pelitaso ei ole selvästikään edes lähellä sitä, missä se on ollut. Myös miehen valinnat hämmästyttävät.

Voi olla, että ylireagoin näihin tappioihin ja niiden signaaleihin, mutta on silti jotain mitä en tässä yhtälössä ymmärrä.

Wimbledonin mennessä täysin vihkoon shokkitappion muodossa toisella kierroksella, jäi virtaa ja nälkää varmasti hurjasti. Kun Wimbledonista kertyi myös karmea pistevaje, sitä oli sanoisinko 'epätoivoisesti' yritettävä paikata kaiken maailman kissanristiäisillä, joka sekin kertoo Federerin osalta uudesta ajanjaksosta. Aiemmin ei näitä pelejä ole pahemmin tarvittu.

Nyt valinta osui kahteen massaturnaukseen, vaikka heti Garrosin massojen jälkeen mies julisti, että hänen kautensa alkaa nyt. Ruohon jälkeen mies nähdään kuitenkin taas massoilla, mikä sinällään vaikutti oudolta, oli pisteahdistus miten hurja tahansa. Hän ei missään nimessä ole entisensä, vähiten massakentällä. Piste.

Tässä valossa myös uusien mailojen ajoitus tuntuu oudolta, kun eletään nimen omaan sitä osaa kaudesta, joka on hänelle vahvin.

Suunnitelma kuitenkin toimi osittain ja osa pistevajeesta korvaantuikin Hampurin massaturnauksen (500) semifinaalipaikalla. Mutta. Jos ja kun selkä oireili jo Saksassa, niin miksi ihmeessä mies pelasi heti seuraavalla viikolla uudessa, pistearvoltaan vieläpä pienemmässä (250), massaturnauksessa? Varsinkin, kun vaihtoehtona olisi ollut jo kovien kenttien pelejä USA:ssa, missä menestys olisi voinut tulla "helpommin" tai ainakin hänelle sopivammalla alustalla.

Tunteillen ymmärrän toki houkutuksen pelata kotikisa Gstaadissa monen vuoden tauon jälkeen, mutta järkisyin en ymmärrä ratkaisua ollenkaan. Varsinkaan selkävaivaisena. Jopa isänmaallisuuden perikuva Jarkko Nieminen on jättänyt Talin kotikisat vaivaisena väliin, vaikka kyse on kauden viimeisestä turnauksesta, jota hänen tasollaan ei olisi tarvinnut pelata enää vuosiin.

Täysin turhaa uhkapeliä ja tässä sitä nyt ollaan. Jopa yksi Federerin kauden tärkeimmistä turnauksista US Open saattaa olla vaarassa moisen takia. Ja jos puhtaasti rankingiä ajatellaan, niin viikon päästä puolustettavaksi tulevat tuhat pinnaa Cincinnatistä tekevät ikävän loven pistepussiin, jos mies ei siihen mennessä viivalle verry. Ai niin, eihän hän enää rankingista perustakaan. Toisin oli sekin vielä viime vuonna.

Oli selvää jo kauan sitten, että alamäki on alkanut, mutta tämä nykyinen vauhti ja viimeaikaiset tappiot ovat kieltämättä yllättäneet, oli siihen syynä selkä tai ei.

Pysynkin edelleen kannassani ja kehotan Rogeria vakavasti harkitsemaan uransa jatkamista tämän kauden jälkeen, jos syöksykierre jatkuu myös syksyllä hallissa, joka viime vuoteen asti oli hänen viimeinen linnakkeensa. Niin maagista kuin hänen pelinsä usein onkin, en millään haluaisi katsella mestaria rimpuilemassa ties kenenkä kanssa ja uskottelemassa itselleen "it was just decided on few points here and there, basically."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti