Tylsä ensimmäinen viikko?

Niin innoissaan kuin sitä Grand Slamien alla onkin, on ensimmäisellä viikolla usein odottava fiilis. Etukäteen ajatellen todellisia herkkuja on tarjolla todella vähän.

Lisäjännitystä näihin matseihin ei löydy ihan helpolla myöskään vedonlyönnistä, sillä suosikkien kertoimet liikkuvat noin 1.01:n ja 1.15:n välimaastossa. Overit, erä- ja geimitasoitukset tarjoavat toki jotain pelattavaa, mutta mutta... Äh, ei oikein jaksa.

Tilannekyttäilyksi ja yllätysten toivomiseksi siis menee.

Tänäänkin hain US Openin ohjelmasta kiinnostavia otteluita, mutta rehellisesti sanoen en löytänyt kuin yhden ja senkin vain sen takia, että siinä pelasi suomalainen. Ruotsalaiset tennisfanit katsoivat tänään varmasti Solsidania. Koko illan. Deeveedeeltä.

Miksi tilanne sitten on tämä? Suurin syy on tietysti sijoitettujen suuri määrä. Jopa 32 parasta pelaajaa sijoitetetaan kaavioon niin, että he alkavat kohdata toisiaan aikaisintaan kierroksella kolme. Muutama yllätys ja sijoitettu pelaaja saattaa kohta toisen vasta puolivälierissä. Viidennessä ottelussa! Ei näin.

On ehdottomasti palattava vanhaan 16 parhaan sijoitetun käytäntöön. Itse en pitäisi pahana kahdeksan sijoitetun systeemiäkään.

Niin tai näin, vähentämällä sijoitettujen määrää saataisiin pomminvarmaa säpinää joka kierrokselle ja päivälle. Kisat alkaisivat heti ensimmäisestä kierroksesta myös kärjen osalta. Jokainen kärkinimi saisi jännittää kaavio-onneaan aivan eri tavalla kuin nyt, kun jännitetään lähinnä vain sitä, kenen puoliskoon kolmonen tai joku yksittäinen musta hevonen arvotaan.

Ymmärrän toki ajattelumallin saavutetuista eduista ja niiden luopumisen vaikeudesta, mutta pahimmassa tapauksessa tämä sijoitettujen "holhous" tekee turnausten ensimmäisestä viikosta liian tylsän liian monelle katsojalle.

Itsekin katsoin tänään mieluummin sen Solsidanin.

Case Roger Federer

Wimbledonin jälkeen maailman tenniskerma kokoontuu ensi kertaa ensi viikolla Montrealissa, mutta yksi on joukosta poissa.

Kermasta puuttuu Roger Federer, joka potee enemmän tai vähemmän kroonistuvaa selkävammaansa, eikä siis pääse esittelemään vielä uusia hiuksiaan, mailojaan eikä edes villaliiviään uudella mantereella. Toivottavasti näemme ne kuitenkin US Openissa.

Vakavasti ottaen, oli Federerin selkävammat miten vakavia tahansa, niin viime aikojen tappiot ovat lähes yhtä huolestuttavia. Pelitaso ei ole selvästikään edes lähellä sitä, missä se on ollut. Myös miehen valinnat hämmästyttävät.

Voi olla, että ylireagoin näihin tappioihin ja niiden signaaleihin, mutta on silti jotain mitä en tässä yhtälössä ymmärrä.

Wimbledonin mennessä täysin vihkoon shokkitappion muodossa toisella kierroksella, jäi virtaa ja nälkää varmasti hurjasti. Kun Wimbledonista kertyi myös karmea pistevaje, sitä oli sanoisinko 'epätoivoisesti' yritettävä paikata kaiken maailman kissanristiäisillä, joka sekin kertoo Federerin osalta uudesta ajanjaksosta. Aiemmin ei näitä pelejä ole pahemmin tarvittu.

Nyt valinta osui kahteen massaturnaukseen, vaikka heti Garrosin massojen jälkeen mies julisti, että hänen kautensa alkaa nyt. Ruohon jälkeen mies nähdään kuitenkin taas massoilla, mikä sinällään vaikutti oudolta, oli pisteahdistus miten hurja tahansa. Hän ei missään nimessä ole entisensä, vähiten massakentällä. Piste.

Tässä valossa myös uusien mailojen ajoitus tuntuu oudolta, kun eletään nimen omaan sitä osaa kaudesta, joka on hänelle vahvin.

Suunnitelma kuitenkin toimi osittain ja osa pistevajeesta korvaantuikin Hampurin massaturnauksen (500) semifinaalipaikalla. Mutta. Jos ja kun selkä oireili jo Saksassa, niin miksi ihmeessä mies pelasi heti seuraavalla viikolla uudessa, pistearvoltaan vieläpä pienemmässä (250), massaturnauksessa? Varsinkin, kun vaihtoehtona olisi ollut jo kovien kenttien pelejä USA:ssa, missä menestys olisi voinut tulla "helpommin" tai ainakin hänelle sopivammalla alustalla.

Tunteillen ymmärrän toki houkutuksen pelata kotikisa Gstaadissa monen vuoden tauon jälkeen, mutta järkisyin en ymmärrä ratkaisua ollenkaan. Varsinkaan selkävaivaisena. Jopa isänmaallisuuden perikuva Jarkko Nieminen on jättänyt Talin kotikisat vaivaisena väliin, vaikka kyse on kauden viimeisestä turnauksesta, jota hänen tasollaan ei olisi tarvinnut pelata enää vuosiin.

Täysin turhaa uhkapeliä ja tässä sitä nyt ollaan. Jopa yksi Federerin kauden tärkeimmistä turnauksista US Open saattaa olla vaarassa moisen takia. Ja jos puhtaasti rankingiä ajatellaan, niin viikon päästä puolustettavaksi tulevat tuhat pinnaa Cincinnatistä tekevät ikävän loven pistepussiin, jos mies ei siihen mennessä viivalle verry. Ai niin, eihän hän enää rankingista perustakaan. Toisin oli sekin vielä viime vuonna.

Oli selvää jo kauan sitten, että alamäki on alkanut, mutta tämä nykyinen vauhti ja viimeaikaiset tappiot ovat kieltämättä yllättäneet, oli siihen syynä selkä tai ei.

Pysynkin edelleen kannassani ja kehotan Rogeria vakavasti harkitsemaan uransa jatkamista tämän kauden jälkeen, jos syöksykierre jatkuu myös syksyllä hallissa, joka viime vuoteen asti oli hänen viimeinen linnakkeensa. Niin maagista kuin hänen pelinsä usein onkin, en millään haluaisi katsella mestaria rimpuilemassa ties kenenkä kanssa ja uskottelemassa itselleen "it was just decided on few points here and there, basically."

Hajaheittoja: Roland Garros 2013 (ensimmäinen viikko)

Heti kärkeen täytyy myöntää, että aavistuksen vähiin jäi ensimmäisen viikon seuraaminen, vaikka esimerkiksi Eurosportin playerkin tuli juuri Garrosia varten hankittua. Kätevä ja suositeltava applikaatio joka tapauksessa. Kuvaa tulee pääkanavien lisäksi kaikilta muilta kamerakentiltä ja tarvittaessa myös ilman selostusta. Joissakin tapauksissa ne eivät tunnu antavan lähetykselle minkään sortin lisäarvoa, joten on kivempi katsella ilman kuin tuskastua sen tasoon. Valitettavasti.

***

Ensimmäisestä viikosta Grand Slam-kisoissa tekee usein tylsän muun muassa sijoitettujen määrä, joita on siis tälläkin kertaa 32. Hurja määrä "kovimpia" nimiä, jotka eivät siis voi kohdata toisiaan alkukierroksilla, vaikka yleisen mielenkiinnon vuoksi syytä olisi. Ensimmäisten kierrosten yllätykset ovat tätä nykyä melko tiukassa ja yhdynkin takavuosien sveitsiläistähden Marc Rosset'n näkemykseen, jossa sijoitettuja tulisi GS-tasolla olla korkeintaan 16 ja Masterseissa vain 8.

Jos ollaan ihan rehellisiä, niin ensimmäiset etukäteen kiinnostavat ottelut saatiin vasta viikonloppuna.

***

Pelaajien omista kännyköistä ja varsinkin niiden kameroista on riittänyt juttua Garrosilla. Yksi otti kuvaa pallon jättämästä jäljestä puoltenvaihdon aikana "ilmiselvää" vääryyttä kokeneena ja toinen kuvaa tunnelmaa ja stadionia kiertävää aaltoa penkillä lepäillessään. Tähän on siis tultu. Ensimmäinen oli ehkä aavistuksen humoristista, mutta samanaikaisesti myös lapsellista, vaikka kuva hyvä olikin. Toisessa annetaan luonnonlapselle anteeksi moinen innostuminen, mutta mitä jos kiellettäisiin tämä pelleily kännykoiden kanssa ennen kuin homma karkaa lapasesta? Tipsejäkin voisi periaatteessa koutsi luuriin laittaa, kuten Rogerkin ehti jo maalailemaan.

***

Edelliskohtaan viitaten Kei Nishikorin ja Benoit Pairen ottelussa näin muistaakseni ensimmäisen penaltin katsomovalmennuksesta ehkä koskaan. Ja tämä siis vielä ilman sitä puhelinta katsomosta käsin. Paire oli taistellut itselleen eräpallon, mutta saikin tilanteessa varoituksen, joka oli järjestyksessään toinen ja tiesi näin ollen myös pisterangaistusta. Back to deuce. Auts.

Jälleen kerran peräänkuulutan kuitenkin myös tuomarin pelisilmää, kuten niiden "ajanpeluurangaistustenkin" kanssa. Onko ne pakko antaa noin kriittisissä paikoissa, kun tätä tapahtuu koko ajan eikä vain näillä ns. tärkeillä hetkillä? Pelaajia ja hyvää matsia on mielestäni turha pilata moisella draamalla, kun sen olisi voinut tehdä jo edellisessä geimissä tai vaikkapa seuraavassa.

Marginaalit ovat usein pienet ja erä sinne tai tänne moisen johdosta voi olla koko ottelun kannalta ratkaisevaa.

Rangaistuksena tämä on kuitenkin hyvä, sillä televisiokuvien perusteella katsomovalmennusta on paljon. Toki on vaikea määritellä mikä on tsemppausta ja mikä valmennusta, mutta suunta on oikea. Ehkä se vähentää samalla myös sitä juniorimaista ja jatkuvaa omaan boksiin vilkuilua.

***

John Isner. The Marathon Man. Tälläkin kertaa viidennen erän jatkogeimeissä. Nyt kahdesti. I rest my case.

Viidennen erän tie-break kaikkiin Grand Slameihin, kiitos! Nämä ovat mielestäni tulleet nyt tiensä päähän. Ei jaksa innostaa enää moinen kyttääminen, kun väsyneet taistelijat laahaavat ympäri kenttää. Pelin aikana nähdään jo ihan riittävästi pisteitä, jotka ratkeavat fyysisiin tekijöihin.

***

Tervetuloa viikko nro 2!

John Isner - suurin hölmö?

Nyt kun Isner otti turpaan Philipp Kohlschreiberilta voidaan kysyä se, mitä US Open ennakossani epäilin eli oliko John Isnerin järkeä pelata Winston Salemin turnaus US Openia edeltävällä viikolla?

Käsittämätöntä tunarointia isolta mieheltä. Hurja kuormitus ison kisan alle tuon kokoiselle miehelle.

John Isnerkin alkaa olemaan jo siinä vaiheessa uraansa, että se iso Grand Slam -paukku olisi pikkuhiljaa tehtävä, mutta näin se ei kyllä tule. US Openeitakaan ei varmasti enää montaa tule, joten aikamoista haaskausta turnauksessa, joka varmasti oli korkealla Isnerinkin prioriteeteissä ennen tämän kauden alkua.

Uran jälkeen lienee Johnillekin aivan sama montako Winston Salemia on voitettuna, jos Grand Slam -sarake näyttää nollaa jo semifinaalien osalta ja ykköstä puolivälierien osalta. Grand Slam -vertailussa mies kalpenee itse asiassa meidän Jarkollekin lähes 6-0, vaikka tämän perjantaina voittikin.

Alkuvuodesta olin vielä vakuttunut, että Isner iskee tänä vuonna isosti viimeistään US Openissa. Mutta ei vaan iskenyt.

Tukea uskomuksilleni sain jo kevään Davis Cup -otteluista Sveitsiä ja Ranskaa vastaan, joissa hän jallitti mm. Federerin ja Tsongan katsomoihin ja vieläpä massalla.

Miehen peli jäänyt missään nimessä pelkän syötön varaan, sillä hänen peruspelinsä oli saanut lisää varmuutta ja lyönneissä oli massalla tarvittavaa painoa ja yläkierrettä sen verran, että pallon pomppu tuntui olevan luokkaa kivitalo. Federeriä vastaan hän näytti lähes massaspesialistilta ja löi tämän käytännössä ulos syötön päälle rakentuneilla valtavilla yläkierrekämmenillään ja kertakaikkisen loistavilla palautuksilla.

Mutta olisiko kuitenkin niin, että Grand Slameissä nämä todella isot pojat ovat pelote vain alkukierroksilla? Isnerkin jaksaa kyllä viikon, mutta tappio realisoituu yleensä viimeistään ensimmäisenä viikonloppuna. Varsinkin, jos alla on vielä edellisen viikon ottelut, joita nyt kertyi viisi.

Voi siis hyvin kysyä, onko Grand Slam -voittajalle olemassa joku pituuden yläraja?

Tapaus Nalbandian: guilty or not guilty?

Wimbledonia odotellessa otetaan kantaa David Nalbandianin aivopieruun viime viikkoisen Queen's Clubin turnauksen finaalissa. Kyse on siis tästä.

Kovasti Seinfeld-käsikirjoittaja Larry Davidin näköinen linjatuomari saa siis pahaa aavistamattaan niin sanotusti sukille. "Larryn", oikealta nimeltään Andrew McDougallin, säärivekki tulee mainoskyltistä, jota Nalbandian tällää surutta vastapalloon kimpaantuneen argentiinalaistakatukan raivolla ja potkutekniikalla.

Penaltiksi diskaus, jonka ansiosta vastustaja Marin Cilic vie kannun, koska kyseessä oli siis finaaliottelu. Päälle iskettiin luonnollisesti myös turnauksen palkintorahojen ja -pisteiden menetys. Lisäsanktioita kattojärjestö ATP:n toimesta odotellaan. Kaiken huipuksi linjamies Andrew tai Larry on nostanut aiheesta kanteen, joten myös Scotland Yard on piakkoin Davidin kimpussa.

Rangaistukset muuten ehkä ok, mutta että poliisitutkinta? Ehkä se menee jo vähän yli.

Nalbandian ei nimittäin ole ensimmäinen, eikä viimeinen, pelimies joka menettää malttinsa tenniskentällä. Tilanteessa hän hermostuu täydellisesti hävittyään juuri syöttönsä toisen erän ratkaisuhetkillä ja vastustajan siirryttyä murrolla 4-3 johtoon.

Nalbandian kuitenkin voitti ensimmäisen erän ja on periaatteessa edelleen vain kolmen geimin päässä ensimmäisestä turnausvoitostaan pariin vuoteen, joten hyvällä syyllä voi toki ihmetellä "miksi?".

Rapatessa kuitenkin roiskuu ja silmittömän raivon takaa hän näkeekin vain ja ainoastaan ensimmäisenä vastaan tulevan mainoskyltin, muttei enää sen takana väijyvää linjamiestä. Raivo purkautuu kuitenkin selkeästi kylttiin, ei mieheen.

Ei tässä siis mitään Scotland Yardia tarvita. Niillä pojilla lienee muutakin tekemistä juuri nyt. Kunnon anteeksipyynnöt ja vaikka maila tuomaripoloiselle muistoksi, niin eiköhän se ole siinä, ellei tämä Andrew ole täysi idiootti myös itse, kuten tehdystä kanteesta voisi helposti päätellä.

Toki Nalbandianin käytös on törkeää ja varmaan jonkinlainen pelikieltokin voisi olla paikallaan, mutta muistatteko kuinka viime vuosina on huudeltu räiskyvien tennispersoonien perään? Ilman tuomarin loukkaantumista tällekin vain hymähdeltäisiin, kuten Baghdatisin mailoille Australiassa. Nyt vain kauhistellaan ja arvostellaan.

Laji tuntuu katsojien mielestä tarvitsevan pahat poikansa ja kyllä itsekin allekirjoitan sen, että mcenroemaista otetta näkee enää valitettavan harvoin. Ei tässä tietenkään mitään tuomarien telomista toivota, mutta pelaajien tunteet ja palo saisivat näkyä nykyisin enemmänkin. Toki sallituissa rajoissa, eikä ainaisina mailanviskomisina tai tyttömäisinä -tallomisina a la Jarkko.

Nalbandianin tuomio on kuitenkin tyly: guilty as charged.

Niin ja kaikesta huolimatta: hyvää juhannusta! Olkaa ihmisiksi!

Tapaus Stepanek vs. Tipsarevic: who's guilty?

Toissa viikolla nähtiin Tshekin ja Serbian välisessä Davis Cup -ottelussa jälleen yksi episodi sarjassamme täysin tarpeettomat aivopierut. Vastakkain siis Tshekin Radek Stepanek ja Serbian Janko Tipsarevic. Onneksi tämä ei ole sen suuremmin uutiskynnystä edes ylittänyt, eikä tee sitä todennäköisesti nytkään, sillä tennis ei herrasmieslajina tällaista kaipaa. Tässä se nyt kuitenkin on.

Kättely (video). 

Tipsarevicin lehdistötilaisuus (audio).

Mikä siinä on, että harmistuneille tshekkipelureille juuri kättely voi tuottaa näin suurta tuskaa? Juuri kun unohdimme Berdychin kättelemättömyyden Australiassa, tulee tämä toinen suhari (Stepanek) ja vetää keskisormensa esiin ja antaa vielä haistattelut päälle. 

Matsia en valitettavasti nähnyt, enkä tiedä mitä ihmettä matsin aikana on tapahtunut, mutta tässä tilanteessa se on täysin toisarvoista. Joko Stepanekin harmitus ylittää tappiosietokyvyn raja-aidat tai hän on todellakin ottanut jostain Tipsarevicin tekosesta sen kuuluisan herneen aavistuksen liian syvälle nokkaansa.

Käsittämätöntä, noloa ja lapsellista. Tuomio lienee sanomattakin selvä. 

Voisiko joku tapakouluttaja käydä konsultoimassa tshekkiläisiä tennispelaajia? 

Tapaus Berdych vs. Almagro: who's guilty?

Tämä aihe tulee käsittelyyn todella pahasti myöhässä, mutta palataan vielä hetkeksi Australia Openin tapahtumiin. Seuraava ammattilaisten hiekkalaatikkokinastelu sattui muutamia päiviä Baghdatisin mailaepisodin jälkeen ja jäi ehkä aavistuksen paitsioon. Käsitellään se kuitenkin nyt.

Kyse on siis tästä:







Berdych jättää Almagrolle namun ja tämä tinttaa päin. Eikä tässä kaikki. Taistelun loputtua Berdych ei suostu kättelemään Almagroa ja yleisö buuaa Berdychin ulos kentältä. Kumpi tai kuka tässä oli lopulta suurin kriminaali? Berdych, Almagro vai yleisö?

Lasten kanssa toimiessa peli olisi selvä. Joku vanhemmista kysyisi: "kumpi aloitti?" ja ennen pitkää palaset lutviutuisivat kohdilleen. Aloittajaa toruttaisiin enemmän, sitten pyydeltäisiin anteeksi ja lopulta oltaisiin taas parhaita kavereita. Mitä tekee nämä kaksi ilmeisen herkkähipiäistä tennisammattilaista? Osa nähtiin jo tällä videolla. Berdych ottaa asiaan varsin selvän kannanoton jo maasta noustuaan. Hän ei edes katso anteeksipyytelevän Almagron suuntaan, vaan julistaa välittömästi eleettömyydellään sodan alkaneen juurikin nyt. Hän vaikuttaa, oikeutetusti kylläkin, todella ärsytetyltä ja kylmän ulkokuoren alla kiehuu rajusti, vaikkei tämä lopulta mitenkään tavatonta olekaan.

Ennen kuin mennään seuraaviin vaiheisiin, niin mietitäänpä vielä hetki Almagron aivoituksia ja tekemisiä. Ennen videolla nähtävää pistettä hän johtaa Berdychin syötöissä 30-0 neljännen erän tilanteessa 5-5. Erät ovat 2-1 Berdychille ja Almagron on siis voitettava tämä erä pysyäkseen ottelussa mukana. Seuraavan pisteen voittamalla hän saisi siis kolme perättäistä murtopalloa. Motiivi on olemassa ja piste olisi voitettava hinnalla millä hyvänsä. Hän kokeekin paikkansa tulleen, kun Berdychin volley jää hänelle puolen kentän namuksi. Varsinkin linja olisi täysin auki, mutta hän päättää vetää voimalla päin Berdychiä, joka on jäänyt urhoollisesti seisomaan verkolle kuin toteemipaalu, vaikka tajuaa jo tässä vaiheessa, että piste on hänen osaltaan pelattu. Turpaan tulee. Lähestulkoon kirjaimellisesti. Hän ei sitä selvästikään odota, koska tuolta etäisyydeltä ei ole kovinkaan herrasmiesmäistä vetää päin, oli tilanne mikä tahansa. Säännöthän tätä eivät tietenkään kiellä, mutta mutta..

Oletetaan, että Almagro olettaa Berdychin aavistavan jompaan kumpaan suuntaan, mitä näissä tilanteissa yleensä näkee, ja hän on siksi päättänyt vetää keskelle. Toivon todella, että asia olisi näin. Ainakin hänen spontaani anteeksipyyntönsä viittaa tähän suuntaan. Mutta, jos hän tosiaan vetää tahallaan päin, puhutaan todella alhaisesta teosta. Vahinkohan tuo lyönti ei ole, koska lyönti lähtee täysin puhtaasti ja juuri sinne minne hän sen aikoikin lyödä. Tässä kohtia sympatiat siis Berdychille eikä siinä paljon Almagron anteeksipyytelyt auta. Tuo oli lyönti vyön alle, ehdottomasti. Kun tennispallo lähtee noin 6-7 metrin päästä toistasataa kohti ja osuu vaikkapa sitten käteen kuten nyt, niin varmaa on, että sattuu ihan.. Ihan todella paljon.

Se mitä tämän jälkeen tapahtuu, on jo toinen tarina. Ottelun voitettuaan joitakin minuutteja myöhemmin Berdych kieltäytyy kättelemästä Almagroa juurikin tästä syystä. Mitä ihmettä? Herrasmieslajissa ei lyödä kättä päälle taiston tauottua?

Kättelemättömyys on yksi suurimmista törkeyksistä heti huijaamisen jälkeen, mitä kanssapelaajalle voi tenniskentällä tehdä. Mielestäni täysin eri sarjassa päin lyömisen kanssa, oli vahinko tai ei. Kättely olisi tarjonnut vieläpä oivan paikan puhua asia selväksi, eikä olisi tarvinnut mennä lehdistötilaisuuteen avautumaan ja vieläpä väittämään, että kaveri yritti osua päähän. Hohhoijaa, etten paremmin sano. Itse olen hävinnyt ottelun kaverin huijaustuomiolla ottelupallossa, mutta kättelin silti. Toki hammasta purren.

Tuomio on kuitenkin selvä: kaikki syyllisiä. Myös yleisö, joka selvästikään ei edes halunnut ymmärtää Berdychin puolta asiasta. Suurin syyllinen kuitenkin löytyy tähänkin: Berdych. Herkkänahkaisuudellakin on rajansa, joten häneltä tämä oli kaikin puolin täydellinen ylireagointi, kuten koko tapaus ja periaatteessa myös tämä kirjoitus.

Jälkiajatukseksi ja pohdittavaksi kuitenkin: syöttö päin vastustajaa on neroutta, tämä sikailua. Missä menee nerouden ja sikailun raja?

Tapaus Baghdatis: guilty or not guilty?

Hyvät naiset ja herrat,

Valitettavasti meneillään olevien Australian avointen toistaiseksi mieleenpainuvin tapaus tulee Marcos Baghdatisin suorituksista. Puoltenvaihdossa. Jos joku ei ole tätä vielä nähnyt, niin olkaa hyvä!

Jep, se oli niiden mailojen menoa. Ei hyvä. Ei ollenkaan. Tuomittavaa toimintaa, mutta toisaalta, keneltä ei pinna joskus palaisi?

Ennen kuin koko maailma lyö tätä lyötyä miestä vielä lisää, selvitetään mahdolliset lieventävät asianhaarat, jotka tapahtuivat ennen kyseistä raivokohtausta ja annetaan tuomio vasta lopuksi.

1) Syytetty ei ole erityisen tunnettu kuumapäisyydestään. Vastaavanlaista käytöstä ei juurikaan ole aiemmin esiintynyt. Voidaan puhua ensikertalaisesta.
2) Syytetty joutui odottamaan omaa otteluaan todella pitkään. Toki niin joutui myös vastustajana ollut Stanislas Wawrinka. Suunnitellusta iltaottelusta tuli kuitenkin yöottelu. Edeltävä ottelu kun venyi lähes viisituntiseksi epistolaksi, jossa Isner voitti Nalbandianin erin 3-2 ja viidennen erän vasta jatkopeleissä 10-8. Ottelu oli jo päättyä neljännessä erässä noin kolmen tunnin kohdalla, mutta ei päättynyt. Toiset jaksavat jonottaa, toiset eivät. Toiset ovat yöihmisiä, toiset eivät.
3) Syytetty hävisi ensimmäisen erän tie-breakissä vaikka oli syöttämässä erää itselleen tilanteessa 5-4 syötönmurron turvin.
4) Syytetty hävisi toisen erän viimeisessä syöttövuorossaan ratkaisevan murtopallon Wawrinkalle kaksoisvirheellä.
5) Syytetty sai toisen erän lopussa Wawrinkan syöttäessä vielä kaksi perättäistä murtopalloa (15-40) erän tasoittamiseen tilanteessa 4-5. Näistä varsinkin jälkimmäinen oli melkein jo taskussa. Mutta vain melkein. Toiseksi viimeisen ja ehkä jopa sitä edeltäneen kämmenlyönnin olisi pitänyt hoitaa homma kotiin, mutta Baghdatis pelasi hyökkäyslyöntinsä aavistuksen liian löysästi. Katsokaa vaikka itse (ajassa 3:40).
6) Syytetyllä kolmannen erän aluksi heti murtopallo ja mahdollisuus 2-0 -johtoon, mutta ei natsaa vieläkään.
7) Syytetty hävisi kolmannen erän toisen syöttövuoronsa puhtaasti ja sen jälkeen napsahti. Bang. Bang. Bang. Ja vielä kerran bang.

Ja mitä tapahtui tämän jälkeen? Baghdatis voitti lopulta kolmannen erän. Aivan oikein, juuri saman erän, joka alkoi tuolla raivohulluudella. Toki hän hävisi neljännen erän ja näin ollen myös koko ottelun, joten ei siitä sen enempää. Tai no, sen verran kuitenkin, että joskus pieni kiukku ja itsensä piiskaaminen voi tuoda peliin jotain hyvääkin. Ison kiukun kanssa voi sen sijaan mennä jo metsäänkin ja pahasti, joten:

Tuomio: Syyllinen.
Peruste: Baghdatis olisi voinut malttaa mielensä tai ainakin kanavoida vihaansa paremmin, vaikka tapausta edeltäneet tapahtumaketjut olivatkin hänen kannaltaan harmittavia. Itseensä turhautuminen on kuitenkin pidettävä hyvien tapojen ja tennisetiketin rajoissa.

Mutta se siitä. Sellaista pelaajaa ei nimittäin ammattilaisissa olekaan, joka ei koskaan olisi mailaansa paiskonut. Eikä ole muuten montaa harrastajissakaan, kilpapelaajista puhumattakaan. Onhan se pirun noloa, mutta minkäs teet. Voitontahdon ja turhautumisen liitto ei aina ole kaunista katseltavaa.