13/09/2013

Viikonloppuna Davis Cupia

Us Openin jälkeen on taas Davis Cupin vuoro!

Perinteikäs ja käsittääkseni maailman vanhin joukkuekilpailu Davis Cup on hieno kisa. On perinteitä, hienoja tarinoita ja niin edelleen. Mutta ennen kaikkea se on asetelmaltaan varmasti hienoin. Ei auta, jos joukkueessa on yksi maailmanluokan pelaaja, vaan tarvitsee olla nimenomaan Joukkue.

Suomen hieno voitto (ilman Jarkkoa) keväällä Bulgariasta, vai sanotaanko suoraan Grigor Dimitrovista, oli viimeisin ja varsin makea esimerkki tästä.

Televisio-oikeuksista johtuen maailmanlohkon Davis Cup on kuitenkin jäänyt monena vuonna jotenkin paitsioon ja etäiseksi. Viime vuosina tilanne on nettistreamien vuoksi parantunut ja esimerkiksi C More Tennis näyttää tänä viikonloppuna semifinaaleista ainakin toista. Vielä kun tietäsi kumpaa... Edes kanavan ohjelmakartta ei kerro mitä seurataan. Serbia vs. Kanada vai Tshekki vs. Argentiina? Noin muuten hyvä palvelu vesittyy vähän tällaisiin lapsuksiin.

YLE on kuitenkin hyvin hereillä ja näyttää Areenan kautta Suomen ottelun Latviaa vastaan. Absoluuttisen fantastista siitäkin huolimatta, että Jarkko on jälleen loukkaantuneena poissa ja Harri Heliövaara lopetti, jotka tietysti heikentävät jengiämme hieman.

Hyvällä taistelulla voitto (luvuin 3-2) on kuitenkin täysin mahdollinen. Ottelut Ernests Gulbisia vastaan lienevät turhan kovia haasteita varsinkin paras viidestä otteluissa, mutta muuten on mahdollisuudet toistaa Bulgarian ihme. Pakkovoittoja on kuitenkin kolme, mukaan lukien elintärkeä neluri lauantaina, jos siis lasketaan, että Gulbis vie omansa.

Tulessa tällä tietoa ovat Micke Kontinen (1-pelaaja), Herkko Pöllänen (2-pelaaja) ja pakkovoiton paikassa eli nelurissa Kontiset Micke ja Henri.

Go Finland Go!

PS. Toivottavasti Suomen tennismaajoukkue ei saa/ei ole jo saanut lempinimekseen mitään eläintä. Sudet, Huuhkajat, Leijonat ynnä muut alkavat jo aavistuksen tökkiä, joten tennisjengimme voisi olla vaikka Ässät, samannimisestä lätkäjengistä huolimatta.