maanantai 23. kesäkuuta 2014

Mistä näkyy Wimbledon?

Moni tennisfani sekä Englantia futiksen MM-kisoissa kannattanut penkkiurheilija miettii näinä päivinä miten tai mistä voisi seurata Wimbledonin turnausta. Tässä siis pari vinkkiä palveluihin, joita itse käytän.

Arvostan erityisesti mobiilia katselumahdollisuutta, sillä liikkuvana ja kohta myös lomailevana kisaseuraajana on mukava katsoa turnausta paikasta riippumatta.

Ensimmäinen vinkkini on kotimainen palvelu MTV Katsomo. Siellä tosin pitää kaivaa kuvetta, mikäli turnausta haluaa nähdä, sillä ottelut tulevat maksullisten MTV Sport- ja Cmore Tennis-streamien tai -kanavien kautta.

Itselläni tämä on tällä hetkellä testissä, sillä uuden television hankittuani sain kaupan päälle kolmen kuukauden katseluoikeuden MTV Sport- pakettiin, joka toimii niin televisiossa, läppärissä, iPadissä kuin iPhonessakin, which is nice.

Kanavat ovat toki kaapelin kautta entuudestaan tuttuja, mutta muutettuani kaapeliyhtiöni vaihtui, eikä entinen kanavapaketti olisi enää toiminut. Jatkossa täytyykin tarkkaan miettiä, ottaako perinteistä kanavapakettia, jos siihen ei sisälly mobiilimahdollisuutta.







Toinen tapa seurata Wimbledonia on autenttisesti BBC:n kautta. Ilmaiseksi. Ja miten se onnistuu?

Jos käytössäsi on esimerkiksi iPad ja/tai iPhone, niin iTunesista löytyy FilmOn Live-niminen applikaatio, jonka avulla näkyy monien eri maiden pääkanavia täysin vapaasti ja virheettömästi, mukaan lukien siis brittien. Sieltä siis BBC One tai Two päälle ja Wimbledon on ulottuvillasi!

Palvelu varsin mainio penkkiurheilijalle muutenkin, sillä muun muassa formulat näytetään UK:ssa vapailla kanavilla, olikohan ITV:ltä mikäli muistan oikein. Niin ja tuleehan siellä briteissä muutenkin hauskaa ohjelmaa.







Hauskoja hetkiä Wimbledonin parissa!

3 kommenttia:

  1. Maikkarin lähetykset ovat ainakin ihan vitsi. Sharapovaa näytetään vaikka Nadal on tappiolla ja Jari Hedmanin puhetulva vain jatkuu ja jatkuu. Katsomo tai toinen Maikkarin kanava ei näytä mitään. Kun on tottunut Eurosport Playerin-tarjontaan, niin ero on aika karsea. Eurosportilla on myös varmaan ainoa suomalainen tennisselostaja joka ei jauha koko ajan omiaan. Striimien kanssa ei jaksaisi säätää, kun pätkivät ja kuva on milloin mitäkin.

    VastaaPoista
  2. Moro Valtteri,
    Joo, katsomossa on omat tekniset haasteensa ja varmasti myös Hedman jakaa mielipiteet. Enemmän kuulisi mieluusti höpötystä pelin virtauksista ja taktiikoista, mutta minkäs teet. On harmi, ettei palvelun kautta tule kuin maksimissaan kaksi eri streamiä eli Sport 1 ja Cmore Tennis, jotka tosiaan eilen osan aikaa samat ja näyttivät Sharapovan selvän teurastuksen. Ekoilla rundeilla varsinkin pitäisi olla pelisilmää otteluiden valinnassa ja Nadalin käynnistysvaikeudet olivat jopa odotettavissa, joten ihme, että näytettävä ottelu vaihtui jopa Cmore Tenniksellä Sharapovaan. Eurosport player on aivan loistava palvelu, mutta se Wimbledonissa tietysti näytä mitään. Harmi.

    Suosittelen tosiaan tuota BBC:tä ja FilmOn Live-applikaatiota. On siis ilmainen jos iPad/iPhone löytyy. Ehkä tehty muillekin ekosysteemeille. McEnroen höpinää hauska kuunnella.

    VastaaPoista
  3. On tuonne BBC:llekin löytynyt jotain taulapäitä. Katselen Dmitrovin ja Dolgopolvin matsia ja tuo Chris Bradnam on raivostuttavaa kuultavaa. Ei auta englantilaisuus yhtään.

    VastaaPoista