28/06/2014

Kuka tarvitsee jalkapalloa, kun tarjolla on (nais)tennistä?

Huh huh, olipa matsi!!! Ja ei, nyt en puhu jalkapallosta, en. 

En, vaikka Brasilian ja Chilen matsi meni pilkuille saakka. Samaan aikaan Wimbledonissa pelattu naisten ottelu Alize Cornet vastaan Serena Williams pesi viihdyttävyydeltään potkupallon 100-0. 

Ok, olihan se pilkkukisa sivusilmällä katsottava, mutta parinkymmenen äijän parin tunnin nuhjaus oli taktisesta vinkkelistä pääosin todella puuduttavaa seurattavaa.

Täysin toisenlaista herkkua tarjosi Cornetin ja Williamsin ottelu, jota seurasin huomattavasti tiiviimmin kaksi viimeistä erää. 

Oli suorastaan ihana katsoa kun joku toteuttaa onnistuneesti juuri sitä pelisuunnitelmaa, jolla Serenan kaltainen loistava pommittaja, mutta huono liikkuja kaatuu. Se ei useinkaan ole, pommituksesta johtuen, helppo tehtävä, mutta nyt se onnistui lähes täydellisesti.

Lyö lyöntejä, joilla on tarkoitus. Liikuta vastustajaa kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kaikkialta. Joka paikasta, joka kerta. Puolustuksesta ja hyökkäyksestä. Ei hetken rauhaa. Ei koskaan, ei milloinkaan.

Tässä käsittelyssä Serenan pelistä paljastuvat juuri ne puutteet, joita hänen pelissään on, mutta joita harva osaa tai pystyy hyödyntämään. Kun Williamsin on otettava vähintään 3-4 askelta sivulle, on hän täysin samanlainen, tönkköjalkainen kuolevainen kuin moni muukin nykyisistä naistennishuipuista. Noiden askelten jälkeen Serena ei vain ole enää vaarallinen. Eikä moni muukaan. Lisää tätä!

Pommitus kömpelyyden kera ei ole uusi musta. Myös liike ratkaisee.