Aika moni, ehkä kaikki meistä, odottivat kolmannen erän jälkeen ja viimeisimmätkin neljännen erän 5-2-tilanteessa pelin olevan ohi, mutta ei. Kerrassaan loistava nousu Federeriltä vielä kerran peliin mukaan!
Ottelun alku sen sijaan oli ehkä jopa tylsä, mutta kolmannen erän lopusta eteenpäin tässä oli tosiaan klassikon ainekset. Loistava käsikirjoitus ja vielä hienompia (rooli)suorituksia.
Monia viime vuosien Grand Slam-finaaleja on kuvattu eeppisiksi, mutta osa niistä oli mielestäni eeppisiä vain fyysisyyden tai pituuden takia. Joskus jopa molempien. Tämän finaalin kohdalla 'eeppinen' lienee terminä kuitenkin kohdallaan. Mutta se nyt on sivuseikka ja makuasia kaikkinensa, joten ei mennä nyt siihen, vaan itse otteluun.
Ottelun alussa tuntui, että finaalin merkitys näkyi molempien otteissa jonkin verran. Vaikka Djokovic oli hyvä, niin esimerkiksi rystyn pätkiminen oli silmiinpistävää. Nähtiin paljon hänelle epätyypillisiä rystypuolen virheitä sekä munattomuutta mennä isommalla riskillä pitkin linjaa. Useat rystyt Federerin kämmenkulmaan olivat melko varovaisia, eikä niistä ollut horjuttamaan Federeriä vielä tuossa vaiheessa.
Ensimmäisen erän aikana näytti kuitenkin usein myös siltä, että Federer vähän kuin "roikkuisi" mukana. Ei juurikaan paikkoja iskeä Djokovicin syötöissä ja muutamia hieman vaikeampia omia syötönpitoja. Sikäli oli aavistuksen yllättävää, että tie-break meni Federerille, varsinkin kun Djokolla oli jopa eräpallo omissa syötöissään, mutta sitähän tennis usein on. Viimeisen pisteen voittamista.
Toisessa erässä Djokovic korjasi ensimmäisen erän notkahduksen ja vei sen syötönmurron turvin maaliin saakka. Esitys oli jo melko solidia Djokoa, mutta edelleen pieni varovaisuus ja epävarmuus paistoi miehen otteista.
Kolmannessa erässä oli puolestaan jo varsin hienoa peliä molemmilta ja jotenkin alkoi tuntua siltä, että erän voittaja olisi myös lopullinen voittaja. Erätappio saattaisi katkaista jomman kumman selkärangan, Djokovicillä henkisen tai Federerillä fyysisen. Kaksi erää voittoon saattaisi olla liikaa.
Ja vähän niin tapahtuikin, mutta toisaalta ei sinne päinkään. Neljäs erä oli 5-2:een lähes yhtä päätyä Djokovicin viedessä, mutta sitten nähtiin se hurjin nousu aikoihin. En muista tällä tasolla, tällaisessa ottelussa, nähneeni ainakaan vähään aikaan mitään sellaista, kun tuollainen johto vaihtuu lähes varmasta turnausvoitosta erätappioon ja että Djokovicin kaltainen pelaaja sulaa lähes täysin. Huh huh. Siinä kohden kävi monenlaista mielessä. Oliko Djokovicin henkinen kantti todella näin heikossa hapessa?
Djokovic kuitenkin kasasi itsensä ihailtavasti viidenteen erään, eikä päästänyt Federeriä karkuun neljännen erän nousun nosteessa. Muutama pallo sinne tai tänne, niin tulos olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen, mutta nyt kävi tosiaan näin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä olisiko Djokovic vieläkään pystynyt syöttämään ottelua kotiin, mutta nyt murto erän lopulla tiesi samalla turnausvoittoa.
Monia viime vuosien Grand Slam-finaaleja on kuvattu eeppisiksi, mutta osa niistä oli mielestäni eeppisiä vain fyysisyyden tai pituuden takia. Joskus jopa molempien. Tämän finaalin kohdalla 'eeppinen' lienee terminä kuitenkin kohdallaan. Mutta se nyt on sivuseikka ja makuasia kaikkinensa, joten ei mennä nyt siihen, vaan itse otteluun.
Ottelun alussa tuntui, että finaalin merkitys näkyi molempien otteissa jonkin verran. Vaikka Djokovic oli hyvä, niin esimerkiksi rystyn pätkiminen oli silmiinpistävää. Nähtiin paljon hänelle epätyypillisiä rystypuolen virheitä sekä munattomuutta mennä isommalla riskillä pitkin linjaa. Useat rystyt Federerin kämmenkulmaan olivat melko varovaisia, eikä niistä ollut horjuttamaan Federeriä vielä tuossa vaiheessa.
Ensimmäisen erän aikana näytti kuitenkin usein myös siltä, että Federer vähän kuin "roikkuisi" mukana. Ei juurikaan paikkoja iskeä Djokovicin syötöissä ja muutamia hieman vaikeampia omia syötönpitoja. Sikäli oli aavistuksen yllättävää, että tie-break meni Federerille, varsinkin kun Djokolla oli jopa eräpallo omissa syötöissään, mutta sitähän tennis usein on. Viimeisen pisteen voittamista.
Toisessa erässä Djokovic korjasi ensimmäisen erän notkahduksen ja vei sen syötönmurron turvin maaliin saakka. Esitys oli jo melko solidia Djokoa, mutta edelleen pieni varovaisuus ja epävarmuus paistoi miehen otteista.
Kolmannessa erässä oli puolestaan jo varsin hienoa peliä molemmilta ja jotenkin alkoi tuntua siltä, että erän voittaja olisi myös lopullinen voittaja. Erätappio saattaisi katkaista jomman kumman selkärangan, Djokovicillä henkisen tai Federerillä fyysisen. Kaksi erää voittoon saattaisi olla liikaa.
Ja vähän niin tapahtuikin, mutta toisaalta ei sinne päinkään. Neljäs erä oli 5-2:een lähes yhtä päätyä Djokovicin viedessä, mutta sitten nähtiin se hurjin nousu aikoihin. En muista tällä tasolla, tällaisessa ottelussa, nähneeni ainakaan vähään aikaan mitään sellaista, kun tuollainen johto vaihtuu lähes varmasta turnausvoitosta erätappioon ja että Djokovicin kaltainen pelaaja sulaa lähes täysin. Huh huh. Siinä kohden kävi monenlaista mielessä. Oliko Djokovicin henkinen kantti todella näin heikossa hapessa?
Djokovic kuitenkin kasasi itsensä ihailtavasti viidenteen erään, eikä päästänyt Federeriä karkuun neljännen erän nousun nosteessa. Muutama pallo sinne tai tänne, niin tulos olisi voinut olla hyvinkin toisenlainen, mutta nyt kävi tosiaan näin. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä olisiko Djokovic vieläkään pystynyt syöttämään ottelua kotiin, mutta nyt murto erän lopulla tiesi samalla turnausvoittoa.
Voitostaan huolimatta Djokovic oli kaukana siitä vuoden 2011 Djokovicistä. Tämä versio missasi rystyjään, pelasi varovaisesti, hävisi tärkeitä pisteitä ja notkahteli hurjasti ottelun aikana. Ei kukaan pysty tietenkään mikään kone olemaan, mutta kovasti tämä tason heilahtelu ja uskalluksen puute ottelun sisällä jaksaa ihmetyttää, kun kyseessä ei ole mikään uusi poikanen näissä jameissa.
Voi tosiaan olla, että vaikeinta ei ole huipulle nousu, vaan siellä pysyminen. Myös Djokovicille. Erilaiset paineet ja muutamat finaalitappiot tekevät ihmeitä itseluottamukselle myös siihen toiseen suuntaan.
Voi tosiaan olla, että vaikeinta ei ole huipulle nousu, vaan siellä pysyminen. Myös Djokovicille. Erilaiset paineet ja muutamat finaalitappiot tekevät ihmeitä itseluottamukselle myös siihen toiseen suuntaan.
Pelillisesti Djokovicin rysty takkusi eniten, mutta silti ihmettelin miksi Djokovic ei pommittanut enempää Federerin rystypuolta, kun vaaraa ei siltä puolelta ollut?
Federer alkaakin muistuttamaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän myöhempien aikojen Steffi Grafia, joka pommitti kämmenellään ja slaissasi rystyllään. Onneksemme Federer lyö vielä yläkierrettä jonkin verran, mutta hän lyö sitä vaarattomasti. Pelotteeksi siitä ei enää ole. Rysty pitkin linjaa menee täysin lotoksi ainakin tämän kaliberin kavereita vastaan.
Lisäksi puolustuspelin puutteet alkavat näkymään entistä karummin kun ikää tulee lisää. Federerin hyökkäys- ja syöttöpeli on kuitenkin hienoa katseltavaa. Välillä hän ampuu toki yli ja nousee liiankin itsevarmasti verkolle vain tullakseen ohitetuksi, mutta aktiivinen peli ja paineen luominen on aina hienoa katseltavaa.
On kieltämättä sääli, että Federer hävisi, sillä mahdollisuudet taisivat olla tässä. One more time oli ja on edelleen monen toiveissa. Djokovic olisi ollut nyt lyötävissä, mutta minkäs teet. Isossa kuvassa Federer on varmasti parantanut, varsinkin viime vuodesta, mutta muiden taso ei ole, ainakaan vielä, laskenut tarpeeksi. Aika kertoo, ehtiikö muiden dippi pelastamaan entisen kuninkaan vielä kerran ennen kuin myös uudet nuoret ajavat ohi?
Tämä hetki on kuitenkin Djokovicin.
Federer alkaakin muistuttamaan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän myöhempien aikojen Steffi Grafia, joka pommitti kämmenellään ja slaissasi rystyllään. Onneksemme Federer lyö vielä yläkierrettä jonkin verran, mutta hän lyö sitä vaarattomasti. Pelotteeksi siitä ei enää ole. Rysty pitkin linjaa menee täysin lotoksi ainakin tämän kaliberin kavereita vastaan.
Lisäksi puolustuspelin puutteet alkavat näkymään entistä karummin kun ikää tulee lisää. Federerin hyökkäys- ja syöttöpeli on kuitenkin hienoa katseltavaa. Välillä hän ampuu toki yli ja nousee liiankin itsevarmasti verkolle vain tullakseen ohitetuksi, mutta aktiivinen peli ja paineen luominen on aina hienoa katseltavaa.
On kieltämättä sääli, että Federer hävisi, sillä mahdollisuudet taisivat olla tässä. One more time oli ja on edelleen monen toiveissa. Djokovic olisi ollut nyt lyötävissä, mutta minkäs teet. Isossa kuvassa Federer on varmasti parantanut, varsinkin viime vuodesta, mutta muiden taso ei ole, ainakaan vielä, laskenut tarpeeksi. Aika kertoo, ehtiikö muiden dippi pelastamaan entisen kuninkaan vielä kerran ennen kuin myös uudet nuoret ajavat ohi?
Tämä hetki on kuitenkin Djokovicin.
 |
| The Champion. |
Kuvakaappaus BBC:n streamistä FilmOn Live-palvelusta.
