03/07/2014

Mihin jäi Wimbledonin voittajabarometrin osa numero neljä?

Joku ihmetteli tänään mihin jäi voittajabarometrin osa numero neljä? Menikö bloggarilla pupu pöksyyn kun Nadal otti Kyrgiosilta oppituntia pallon lämäämisestä?

Ei varsinaisesti. Nelososa jäi kahdesta syystä. Ensinnäkin olin alkuviikosta pelaamassa Lappeenrannan kansallisissa ja toisekseen sain viikonloppuna, heti kesälomani alkajaisiksi, harmittavan kesäflunssan.

Energialevelit olivat yksinkertaisesti aivan liian alhaiset kirjoittamiseen akselilla maanantai-keskiviikko. Pahoitteluni.

Toki samaan hengenvetoon täytyy todeta, että kaikki tekemättömät ennakkoni ja barometrini olisivat menneet totaalisesti metsään hämärän rajamaillakin. Olinkin erittäin yllättynyt sekä Nick Kyrgiosin että Grigor Dimitrovin voitoista.

Väsymyksestä huolimatta seurasin molempia otteluita vähintäänkin toisella silmällä.

Kyrgiosin huima vire Nadalia vastaan oli juuri sitä, mitä häntä vastaan tarvitaan voiton mahdollistamiseksi. Hurjaa pommitusta varsinkin syöttögeimien osalta ja Nadalin passiiviset palautukset tuntuivat olevan namuja hurjavireiselle Kyrgiokselle. Syötönmurrot olivat käytännössä täysin mahdottomia Nadalille, joka ei saanut tasoaan muutenkaan nostettua tarpeeksi, jotta hän olisi pystynyt uhkaamaan nuoren australialaisen virettä ja uskoa.

Uskonut en myöskään Dimitrovin voittoon. Kuvittelin Andyn aiempien kierrosten erittäin vakuuttavan pelin tylsistyttävän Dimitrovin jossain vaiheessa, mutta nyt niin ei todellakaan käynyt, vaan Dimitrov otti varsin maukkaan voiton ilman erätappiota. Aikamoista.

Kun myös Milos Raonic pelasi itsensä välierään, on tämä kaksikko sittenkin otettava seuraavaan voittajabarometriin vastoin aiempia ennakoitani.