keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Jälkipelit: Novak Djokovic vs Roger Federer, finaali Wimbledon 2015

Wimbledonin jälkipelit tulevat lomista ja yhteysongelmista johtuen hieman jälkijunassa. Reissussa tuli tosiaan tuskailtua jonkin verran verkottomuuden ja sitä kautta lähes täydellisen Wimbledon-pimennon kourissa. Nauhoitteita ja koosteita on nyt kuitenkin tutkailtu, joten jälkipelien aika on tässä ja nyt!

Niin, Novak Djokovic palautti  finaalivoitollaan jälleen päiväjärjestyksen miesten tennikseen. Ranskan pettymykset ja mahdolliset finaalimöröt kuittaantuivat parhaalla mahdollisella tavalla, kun hän voitti loistavan turnauksen pelanneen Roger Federerin erin 3-1. Ykkönen oli jälleen ykkönen.

Odotukset Federerin leirissä ennen finaalia olivat upean Andy Murray-voiton jälkeen varmasti tapissa. Mies oli liikkeellä hurjan syöttämisen, toimivan pelin ja ennen kaikkea täyden tankin kanssa. Parempaa lähtökohtaa finaaliin mentäessä ei siis juurikaan olisi voinut kuvitella. Samaan aikaan Djokovicin leirissä tiedostettiin se, ettei ihan parasta Djokoviciä oltu vielä nähty.

Federerin voitto Murraystä oli tosiaan hurja näytös syöttämisen ja aggressiivisen pelin muodossa, mutta Djokovicia vastaan sveitsiläinen ei yltänyt samaan, mikä lopulta vei myös voittomahdollisuudet. 

Hyvällä syöttämisellä mies olisi varmasti roikkunut voittokamppailussa pidempään, mutta suurin ero Murray-otteluun tuli Djokovicin peruspelin paremmuudessa ja ennen kaikkea lyöntien syvyydessä, palautukset mukaan lukien. Kun Murrayn lyönnit tupsahtelivat suurelta osin, Federerin hyvyydenkin ansiosta, syöttöruudun takarajan tuntumaan, niin Djokovic upottaa lyöntiään lähtökohtaisesti metrin puolitoista syvemmälle ja myös puolustuksesta. Lisäksi serbin kakkossyötössä on enemmän potkua kuin Murrayn vaisummassa ja semifinaalissa varsin löysänkin näköiseksi jääneessä kakkosessa.

Vaikka Federer onkin mestarillinen hyökkääjä, niin urakka finaalissa vaikeutui huomattavasti, kun vastustajan lyönti oli selvästi painavampaa. Vaihtoehtoja jää silloin periaatteessa kaksi. Ottaa pieni riski ja liimautua lyönnin pituudesta huolimatta takarajan päälle ja kyllä, juuri niihin asemiin joita hän vielä Murrayta vastaan onnistuneesti käytti. Riskit kuitenkin kasvavat yhtä matkaa kiireen kanssa, sillä syvempi pallo on nopeammin hollilla, jolloin lyönnin rytmi, osuma ja paino kärsivät. Toinen vaihtoehto on taas vetäytyä hieman taemmas, mutta on selvää, ettei läpäreiden tekeminen tai kauempaa hyökkääminen ole läheskään niin helppoa kuin takarajan tuntumassa tai sen sisällä, jossa Federer rakastaa liikkua. Riskit kasvavat siis tällöinkin, kun aggrea haetaan oman mukavuusalueen ulkopuolelta, lähes puolustuspositioista, joissa Federer on aina ollut uusia kuninkaita aseettomampi. Federer pyrki käyttämään varsinkin vaihtoehtoa yksi, mutta loppua kohden myös kenttäpositio valui yhä alemmas ja alemmas.

Djokovic puolestaan teki finaaliin varsin odotetun tasonnoston. Hän ei jäänyt juurikaan kyttäilemään vastustajansa muuveja, vaan aktivoitui selvästi ja löi periaatteessa lyöntejä, joilla oli koko ajan selkeä tarkoitus. Poissa olivat ne 3-4 lyönnin kyttäilyt, joihin ei olisi ollut finaalissa edes varaa. Lyöntien paino riisui Federeriä aseista sitä enemmän mitä pidemmälle ottelu eteni. Kun tähän fiksuun ja tasaisen tappavan tempopelin päälle lisätään Djokovicin tehokas syöttöpelaaminen, niin urakkaa on monelle kaverille vain liikaa. Onkin erittäin vaikea nähdä, että Federer onnistuisi Djokovicia enää isoimmilla areenoilla kaatamaan. Siihen vaaditaan täysin käsittämätön syöttöpäivä, hurja hyökkäysvarmuus ja näilläkin ollaan vasta lähellä voittoa.

Isommassa kuvassa voikin miettiä pystyykö moiseen oikeastaan kukaan juuri nyt? Kyllä, hehkutin Djokovicin yhden kauden Grand Slam-mahdollisuutta alkukaudesta (vai oliko jo viime kauden loppua?) ja periaatteessa siitä ei olla kuin yhden ottelun päässä, joka toki takaa sen, ettei se tänä vuonna tapahdukaan, mutta vaikea on nähdä, että joku isompi kaski Djokovicille tällä hetkellä löytyisi. Siitäkin huolimatta, että Stan Wawrinka voitti hänet kuukausi sitten omalla maksimipelillään Ranskassa, mutta pysyykö se taso Stanilläkään poikkeuksetta siellä missä se Ranskassa oli? En usko. Absoluuttisesti tuo taso on varmasti tämän hetken kovinta, mutta yksittäiset piikit auttavat harvoin, kun taso on lopulta näin laaja.  

Nyt mennään näillä ja ilman isompia dippejä tämä vuosi tulee jälleen jäämään mieleen Djokovicin vuotena. Kaksi tai kolme Grand Slamiä, vino pino Masterseja ja niin edelleen. Ei siis auta. Voittavat keinot ultrahyökkäyksen muodossa hakevat vielä muotoaan. Tai ainakin tasoaan ja kestävyyttään. Niin kauan kuin ne uupuvat, Djokovicin Grand Slam-juna etenee vauhdilla uusille kaksinumeroisille lukemille jo syksyllä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti