13/11/2015

Ennakko: ATP World Tour Finaalit 2015, Lontoo

Tällä kertaa hieman toisenlainen ennakko eli miksi Novak Djokovic voittaa Lontoon Masters-finaaliturnauksen. 

Yksinkertainen vastaus on, että mies on tällä hetkellä kilometrejä muita edellä. Kenties ylivoimaisin urheilija tällä hetkellä koko maailmassa.

Mutta ei tyydytä siihen, vaan katsotaan miksi kaikki finaaliturnaukseen selvinneet pelaajat häviävät tulevalla viikolla serbille, jos he tämän kohtaavat.

Haastajat ovat suosikkijärjestyksessä koko turnausta ajatellen, jotta saadaan sentään jotain tartuntapintaa ja spekuloitavaa turnaukseen.

Haastaja nro 1: Roger Federer

Miksi voisi voittaa: Halliturnaus ja nopea alusta. Hyökkäävä peli optimaalisinta juuri näihin olosuhteisiin. Saa samassa alkulohkossa olevana ehkäpä kaksi mahdollisuutta ja saattaa keksiä jotain uutta finaalikohtaamiseen.

Miksi ei voita: Djokovicin varmuus ja sitkeys on monelle liikaa ja sitä se on varsinkin Federerille. Djokovic tietää Federerin ultra-aggressiivisen pelin virheherkkyyden ja kääntää pelin vaikka väkisin ja vaikka juoksemalla. Silmitön verkolle säntäily on isossa kuvassa tappiollista tennistä, jos hyökkäyksiä ei valmistella huolella. Djokovic on Nadalin kanssa kylmimpiä ohittajia, joten iso valttikortti, verkkopeli, menettää hieman merkitystään Djokoviciä vastaan. Lisäksi Federerin lyöminen ei ole aivan sellaista pommitusta, jolla Djokovic saataisiin jatkuvaan paineeseen ja riittäviin puolustusasemiin.

Miten käy: Finaalissa. 

Haastaja nro 2: Stan Wawrinka

Miksi voisi voittaa: Kakkoshaastaja ja mahdollinen musta hevonen samassa paketissa. Wawrinkan paras peli on absoluuttisesti kiertueen kovinta. Aseet Djokovicin moukaroimiseksi ovat olemassa. Toisin sanoen, lyönneissä on tarvittava ruutimäärä. Kohtaa Djokovicin aikaisintaan välierissä, joten pelitasossa voi tapahtua edistystä kohti huipputasoa turnauksen aikana. 

Miksi ei voita: Kunto ja vire ovat vähintäänkin kysymysmerkkejä, samoin viihtyminen halliolosuhteissa. Ei ole löytänyt omaa parastaan sitten kevään Ranskan avointen. Garrosilla nähdyn tason on löydyttävä nyt, jos mies mielii Djokovicin kaataa. Mikään muu ei riitä. Jos lyöminen menee roiskimiseksi jo alkulohkossa saatetaan nähdä paljon haluttoman miehen pelailua.

Miten käy: Semifinaaliin. Intoutuessaan ja Djokovicin välttäessään lähellä finaalia. Kriittinen ottelu heti maanantaina Nadalia vastaan. Onko valmis?

Haastaja nro 3: Andy Murray

Miksi voisi voittaa: On rakentanut huippukuntoaan loppukauteen parin viikon päästä pelattavaa Davis Cup-finaalia varten. Kohtaa Djokovicin aikaisintaan jatkopeleissä.

Miksi ei voita: Samantyylinen pelaaja, mutta jää kaikessa vähän ja aina Djokovicille, joten keinot Djokovicin kaatamiseen näin ollen olemattomat. Piikkitasokaan ei riitä joka kerta voittoon asti serbiä vastaan. Äärimmäinen hyökkäys, joka on käytännössä skotin ainoa tapa lyödä Djokovic, ei ole ominta peliä skotille, vaan tuottaa liikaa virheitä ja välillä jopa vauhtisokeuttaa Murrayn jolloin muita vaihteita on lopulta vaikea löytää.  Lisämurhetta tai -haastetta Lontooseen tuo Davis Cup-finaalia varten tehty massakenttätreenaaminen, joka tukottaa Murrayn selän. Jopa vetäytyminen kesken kisan mahdollista.

Miten käy: Säästelee itseään lopulta liikaa Davis Cup-finaaliin. Semifinaali maksimisuoritus.

Haastaja numero 4: Rafael Nadal

Miksi voisi voittaa: On saamassa pala palalta päätään kuntoon. Taisteluilme tuo jo voittoja, vaikka kentän toisella puolen onkin kovempikuntoinen pelaaja. Saa ajoittain sekoitettua jopa Djokovicin pasmat ja pelin.

Miksi ei voita: Lyönnit eivät ole riittävässä kunnossa, vaan kipeästi talvihuollon tarpeessa. Perimmäinen syy lyöntien painottomuuteen on olemattomassa jalkatyössä lyönnin aikana (lue lisää täältä). Lisäksi olosuhteet yhdessä Djokovicin varmuuden ja painavan pelin kanssa ovat myrkkyä lyöntien ja vielä myös mentaalisen prosessin kanssa painiskelevalle espanjalaiselle.

Miten käy: Vältti Djokovicin ja Federerin alkulohkon, joten pienet mahdollisuudet jatkoon. Jossain määrin henkinen yliote Murraysta ja ehkä hieman jopa Wawrinkasta, joten mahdollisesti semeihin, joka kuitenkin ehdoton maksimi.

Haastaja numero 5: Kei Nishikori

Miksi voisi voittaa: Tulivoimaa, liikettä ja lyönnillistä ja mentaalista yllätysvalmiutta samassa paketissa periaatteessa riittävästi.

Miksi ei voita: Paikat eivät kestä. Ilmeisesti nytkin jotain vaivaa rasitteena. Pelillisesti myös liian paljon yhtäläisyyksiä Djokovicin kanssa ja monessa tekemisessä heikompi kuin serbi. On toki aavituksen Djokoa aktiivisempi, mutta serbi nauttii vastaiskuista juuri Nishikorin kaltaisia aktiivisia ratkaisua hakevia pelaajia vastaan.

Miten käy: Liian kovassa seurassa vieläkin, kun Federer ja Djokovic samassa lohkossa. Ehkä ensi vuonna?

Haastaja numero 6: Tomas Berdych

Miksi voisi voittaa: En tiedä. En todella tiedä. Periaatteessa on kovaa pommitusta, mutta äh...

Miksi ei voita: Pää ei kestä. Lyönnit eivät kestä. Liian yksipuolinen Djokovicille.

Miten käy: Djokovic voittaa tshekin varmasti, Federer lähes pomminvarmasti. Nishikorin kanssa tiukkaa ja voi periaatteessa jopa voittaa, mutta aivan sama, kun junassa on vain kaksi paikkaa ja se meni jo. Ei siis editystä. Vuodesta toiseen terävimmän kärjen takana.

Haastaja numero 7: David Ferrer

Miksi voisi voittaa: Asenne on järjetön. Samoin sitkeys. Parhaimmillaan voi tehdä Djokovicille djokovicit.

Miksi ei voita: Djokovic on supervuodesta huolimatta edelleen nälkäinen, eikä helposti yllätettävissä. Ferrerin pelilliset aseet Djokovicin haavoittamiseksi ovat olemattomat. Käytännössä tämä tarkoittaa pommien puutetta. Alusta suosii myöskin serbiä. Jos tämä turnaus pelattaisiin edes kerran massalla...

Miten käy: Tiukkoja tappioita sen verran, että jatkopaikka jää haaveeksi.

Näillä mennään:

Lohko A (Stan Smith-lohko): 
Djokovic (jatkoon)
Federer (jatkoon)
Berdych
Nishikori

Lohko B (Ilie Nastase-lohko):
Wawrinka (jatkoon)
Nadal (jatkoon)
Murray
Ferrer

Semifinaalit:
Djokovic vs. Nadal
Federer vs. Wawrinka

Finaali:
Djokovic vs. Federer

Voittaja:
Djokovic.