torstai 23. maaliskuuta 2017

Ennakko: Miami 2017

Indian Wells päättyi sunnuntaina Roger Federerin lähes suvereeniin turnausvoittoon, joten kaikkien huulilla on kysymys jatkuuko sama meno Miamissa. Tässä ennakkoa!

Todellakin, Roger Federer tuntui vain lisäävän pelinsä kierroksia Indian Wellsissä. Ei juurikaan jäänyt arvuuttelun varaan kuka on tämän hetken kuumin pelaaja tourilla. Ottelut varsinkin Rafael Nadalia ja Stan Wawrinkaa vastaan olivat tahoillaan sellaista näytöstä muun muassa Federerin nykyrystyn kestävyydestä ja monipuolisuudesta, mutta myös hyökkäyspelin pelinopeudesta, että vastaavaa tasoa saa hakea Federerinkin historiasta varsin kaukaa. Kun väliin mahtui vielä yksi luovutuksen kautta tullut voitto, toki turnauksen ja tämän kaksikon herkullisuuden kannalta harmittavasti, Nick Kyrgiosista, niin Federer tuskin tuskailee pahemmin palautumisen kanssa.

Kentät Miamissa ovat perinteisesti olleet Indian Wellsiä nopeimmat, mikä sopii luonnollisesti Federerille hyvin, joten siinä mielessä kentät eivät tuo juuri apuja muille pelureille. Sitä saattaa tuoda toki Miamissa usein puhalteleva tuuli, sillä niin kovassa kunnossa kuin Federerin peli onkin, niin palloa hurjan aikaisin ottamalla osuman merkitys korostuu valtavasti. Pienikin tuulenvire tiputtaa pelitasoa rajusti. Tämä koskee toki kaikki muitakin.

Federerin kauden ensimmäistä kohtaamista Novak Djokovicin tai Andy Murrayn kanssa ei tulla näkemään Miamissakaan, sillä molemmat ovat vammojen vuoksi sivussa. Tämä on tietysti varsin harmillista, mutta jossain määrin jopa ennakoitavaa oikeastaan molempien osalta. Fyysinen pelitapa rajun liikkumisen ohella kuluttaa, eikä molemmat ole enää mitään teinipoikia. Viime vuosi oli molemmille varsin raskas, joten uudet madot lienevät koukussa vasta kesällä, kun Wimbledon ja US Open ovat lähempänä, varsinkin jos vammat vievät pidempään. Federerin reitille osunee jo kolmannella kierroksella kuitenkin Juan Martin del Potro ja se kuulostaa tällä hetkellä sarjaan 'pakko nähdä'. Myös mahdolliset kohtaamiset kaavion samalla puolella olevien Dominic Thiemin ja tietysti Stanin kanssa ovat sitä.

Rafael Nadal jäi tosiaan pahasti Federerin jyrän alle Indian Wellsissä ja niistä syistä kirjoittelinkin jo turnauksen aikana. Ei mennä siihen nyt siis sen enempää, mutta selvää on, että isoimmat odotukset espanjalaisen kohdalla voidaan siirtää jo massakauteen. Kaavio on haastava ja suuren suuria vaaroja tulee matkan varrella jo neljännesvälieristä lähtien Grigor Dimitrov, Milos Raonic, Kei Nishikori/Marin Cilic ja finaalissa mahdollisesti Federer. Ei kuulosta realistiselta nyt.

Stan Wawrinka yllätti varsin positiivisesti kypsällä pelillään ja henkisellä vireellään Indian Wellsissä. Federerin nopeaan tempoon ei Stanillakaan ollut vastausta, mutta otteet antavat odottaa tänäkin vuonna isoa voittoa. Lyönnit ovat kuosissa ja vaikuttaisi siltä, että viimeistään kevään massat lisäaikoineen tuovat hedelmää. Lyönnissä on voimaa rajusti takana ja lisäaggressiivisuutta tulee todennäköisesti lisää kun kenttäpositio nousee taas aavistuksen eteenpäin.

Sanoisin, että voittaja löytyy edellä mainitusta joukosta, joten näillä mennään:

Puolivälierät:
Wawrinka vs. Kyrgios
Federer vs. Thiem
Dimitrov vs. Raonic
Cuevas vs. Nishikori

Välierät:
Wawrinka vs. Federer
Dimitrov vs. Nishikori

Finaali:
Federer vs. Dimitrov

Voittaja:
Federer.

VeikkausTV ja TennisTV näyttävät turnauksen.

1 kommentti:

  1. Blogisti:"... niin palloa hurjan aikaisin ottamalla osuman merkitys korostuu valtavasti. Pienikin tuulenvire tiputtaa pelitasoa rajusti."

    Ymmärrän tuon niin, että likipitäen noususta lyöminen olisi vähäisenkin tuulen vallitessa riskialttiimpi tapa pelata kuin lyödä pitkän pompun ollessa alastulovaiheessa.

    Pomppuhetkellä pallon vauhti putoaa radikaalisti. Noususta lyöminen merkitsee samalla sita, että tuuli ei ole juurikaan kerinnyt "siirtämään" palloa oletetulta pomppulinjaltaan. Jos sen sijaan lyö myöhään, niin tuuli on kerinnyt "kuljettamaan" pompun jälkeisen hitaan pallon ties minne.

    Ymmärrän kyllä toisinajattelijoidenkin aivoitukset. Mutta mielestäni nykyisten isokehyksisten mailojen aikana tilanne on näin päin. Puumaila-aikakaudella saattoi tämä yksityiskohta olla toisinpäin. Toisaalta on tässä tarkemmin määrittelemätöntä mm. mailan heilahduksen ja tuulen nopeus sekä tietysti vastustajan lyönnin kovuus...

    VastaaPoista