sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Jälkipelit: Emil Ruusuvuori ja uran ensimmäinen Challenger-voitto

Juhannusviikon aikana nurmikausi jatkui, mutta omalla kohdalla suurin huomio tenniksen osalta kiinnittyi lopulta Emil Ruusuvuoren upeisiin otteisiin Ferganan Challenger-turnauksessa Uzbekistanissa. Tennisliiton loistavan twitter-seurannan ja jaettujen livestream-linkkien ansiosta Emilin peleistä ja edesottamuksista pysyi hienosti perillä, joten vahva suositus tässä kohtaa myös liiton twitter-tilin seurantaan, jonne pääset tästä näin.

Olen nähnyt Emilin otteita jo aiemminkin, mutta Challenger-tason otteluita en ennen tätä viikkoa ollut vielä nähnyt. Tällä viikolla semifinaali ja finaali tuli kuitenkin seurattua hyvinkin tarkasti.

Kun tenniksessä hypätään tavallaan leveliltä seuraavalle, niin haasteet lisääntyvät samassa suhteessa. Sama peli millä vaikkapa Futures-tason vastustajat kaatuvat järjestään, ei enää välttämättä riitä Challenger-tasolla, joten siinä mielessä eletään Emilin uran kannalta hyvinkin merkityksellistä ja äärimmäisen mielenkiintoista aikaa. Jos nämä uran saumakohdat tasohyppelyine ja pienentyvine marginaaleineen onnistuvat ja kehitys jatkuu, niin odotukset alkavat nousta varmasti monella suunnalla huomattavasti.

Ylipäätään on hyvä ymmärtää, että tenniksessä pelaajien tasoja aina sinne nadaleihin ja federereihin saakka on lähes ääretön määrä ja siksikin on äärettömän tärkeää saada näitä maistiaisia, kokemuksia ja oppeja seuraavalta tasolta. Mielellään vieläpä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa uraa, mutta toki siten, etteivät nämä "piirisarjamenestykset" pääse nousemaan hattuun, sillä matkaa riittää aina.

Nöyrä asenne, järjetön nälkä ja vielä järjettömämpi työmäärä auttavat tällä matkalla rajusti. Emilin tilanne onkin varsin herkullinen, sillä hänen kohdallaan nämä kolme peruskiveä vaikuttavat olevan hyvinkin oikealla polulla.

Itse katson peliä ja nuorten pelaajien kehitystä usein siitä näkökulmasta, miten ja millaista peliä pelaaja pelaa, jonkinlaisen potentiaalihahmotuksen tai -kartoituksen kautta. Hyvät tulokset ovat loppupeleissä kuitenkin "vain" eräänlainen sivutuote, jotka tulevat pelin ja osaamisen kehittymisen kautta ennemmin tai myöhemmin. Voivat toki olla myös tulematta.

Emilin kohdalla esimerkiksi pelin taso ja sen jatkuva kehittäminen onkin tärkein asia juuri nyt, ei Challenger-voitot tai niiden kerääminen. Tähtäimen tulee olla paljon pidemmällä, sillä Emilin pelissä on valtavasti potentiaalia monella rintamalla.

Finaalissa mieltä lämmitti erityisesti se, kuinka Emil omisti takarajan pelaamalla sen päällä ja kuinka hän viivan tuntumasta loi jatkuvaa painetta vastustajalle. Käytännössä hän onnistui toistuvasti työntämään vastustajansa 2-3 metriä takarajan taakse ja selvää on, että Emil on jo niin hyvä pelaaja, ettei häntä nopeahkolla kovalla alustalla voiteta noin kaukaa enää millään.

Se, mikä hieman vielä tässä kohtaa erottaa Emilin esimerkiksi ATP-tason pelaajasta on mielestäni reagointi syvyyssuunnan liikkumisessa, jonka täytyisi tapahtua vielä vähän hanakammin ja erityisesti niin, että välilyönnit vailla tarkoitusta tai ilman painoa jäävät minimiin. Tämä on ehdottomasti yksi tärkeimpiä asioita. Jokaisella lyönnillä tulee olla tarkoitus. Challenger-tasolla saa vielä vähän anteeksi, mutta ATP Tourilla ei enää mitään. Ei mitään.

Emilin kämmen ja rysty ovat ehdottomasti jo riittävän painavia, jos lyönnit on riittävän hyvin valmisteltu.

Tähän vaaditaan kuitenkin jatkuvaa ja hyvin terävää jalkatyötä. Se sisältää paljon pientä, mutta ison eron tekevää lyhyiden askelten tekemistä juuri ennen lyöntihetkeä, jolloin lyönnit lähtevät riittävän hyvästä tasapainosta ja jolloin niihin voi halutessaan laittaa vaikka ylimääräistä ruutia. Jos tätä balanssia ei löydy, tekeminen menee usein roiskimiseksi, jolloin voi vain toivoa, että pallo jäisi kenttään. Tähän tematiikkaan liittyy myös vaikkapa ne puolittaiset paikat, joissa esimerkiksi ohitusyritykset päättyivät vielä usein omaan virheeseen ja maalin missaamiseen. ATP Tourin pelaajat tekevät näihinkin tilanteisiin vielä lyönnin ja napauttavat ne nopeasti reagoiden tylysti ohi. Emilillä tämä jää vielä hieman tuon toivomisen varaan.

Emilin liikkuminen oli pääosin hyvää ja siis jopa ilmeisen kuumissa olosuhteissa. Emil pääsee nopeasti kulmiin ja suhteellisen vikkelästi sieltä myös pois, mutta edelleen se balanssi, jolla nurkistakin saa aikaan terävän puolustuksen tai jopa vastahyökkäyksen kaipaa hiomista ATP Touria ajatellen.

Emilin syöttäminen oli näkemieni otteluiden valossa hieman kaksijakoista. Välierässä kertyi esimerkiksi yli kymmenen kaksoisvirhettä, mutta enemmän semissä huolestutti kuitenkin se, että kakkonen vaikutti usein ikään kuin pallon ruutuun laittamiselta, joka johti usein siihen, että Emil ajautui heti puolustusasemaan, varsinkin kun pallo jäi lähes keskelle ruutua. Hidastuskuvien ja uusintojen puutteessa en lähde analysoimaan kakkossyötön tekniikkaa nyt sen tarkemmin, mutta äkkiseltään vaikutti siltä, että kakkossyötössä Emil kaatui ajoittain liiaksi pallon päälle eikä työstänyt syöttöään rohkeammalla rintakehän avaamisella ja hurjemmalla hartiarotaatiolla riittävästi ylöspäin palloa kohti, jolloin palloon saa tuotettua enemmän kickiä. Tämä on ehdottomasti yksi iso perusedellytys ja jälleen kerran nimenomaan ATP Touria ajatellen. Mutta kuten sanoin, tämä vaatii parempaa kuvaa. Pääosin syöttäminen kuitenkin enemmän ilahdutti, sillä ykkössyöttö on riittävän terävä jo nyt. Tasovaatimus kuitenkin kasvaa jatkossa ja marginaalit pienenevät, joten tarkkuus on yksi ilmeinen tekijä syötön kehittämisessä.

Peli oli kuitenkin ja varsinkin finaalissa erityisen kypsää. Emilin pää kesti tilanteet hyvin ja hän vaikutti viikonlopun peleissä ehdottomasti valmiimmalta ja potentiaalisemmalta pelaajalta kuin vastustajat ja se on nyt äärettömän hyvä merkki se.

Rajat eivät ole vielä tässä, vaan ruuvia voidaan vääntää vielä. Miten paljon, on täysin Emilistä itsestään kiinni! Go Emil go!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti