07/06/2019

Ennakko: Semifinaali Novak Djokovic vs. Dominic Thiem, Roland Garros 2019

On tämäkin kyllä herkullinen pari, ai jai! Laitetaanpa toinen semifinaalipari uunista ulos!

Novak Djokovic vs. Dominic Thiem
Turnauksen kolmesta selkeimmästä ennakkosuosikista kohtaa tässä parissa kaksi. Dominic Thiem metsästää hirmuisella vimmalla ensimmäistä Grand Slam-voittoaan ja Novak Djokovicille mestaruus olisi jo 16. Suurin kiihoke jälkimmäiselle olisi kuitenkin Novak Slam, jossa hänellä olisi hallussa jo toista kertaa urallaan kaikkien Grand Slamien voitot. Nämä unelmat pysyisivät voitolla edelleen vahvasti elossa. Kummankin nälkä onkin ollut aistittavissa viime kierroksilla hyvinkin selvästi.

Molemmat pelaajat selvittivät tiensä puolivälieristä semifinaaliin hyvin kliinisesti ilman turhia erämenetyksiä. Djokovic on osoittanut olevansa turnauksessa erittäin hyvässä vireessä oikeastaan koko matkan ajan ja Thiem on puolestaan osoittanut hurjaa nousuvirettä. Vaikuttaisi siltä, että kumpikin on vireen suhteen piikkaamassa tärkeimmällä mahdollisella hetkellä.

Djokovicin pelissä silmiinpistävintä on ollut juuri se tehokkuus, josta vastustajien on hyvin vaikea, käytännössä täysin mahdotonta, löytää sellaista kohtaa, mihin he voisivat voitollisesti iskeä. Jos Djoko sellaisen hetken tai tilanteen kohtaa, on hän seuraavassa tilanteessa täysin valmis hakemaan aivan kaiken ja laittamaan pallon takaisin peliin elävän seinän tavoin ja käytännössä uuvuttamaan vastustajat tämän haasteen äärellä. Juuri näin kävi esimerkiksi Alexander Zvereville, jonka 5-4 johto murron turvin ensimmäisessä suli siihen paikkaan siten, että hän sai tuon jälkeen enää neljä geimiä koko ottelussa.

Djokovic onnistuu jatkuvasti pitämään pelinsä hyvin painavana, mikä syö vastustajan pelistä tehoa valtavasti. On yksinkertaisesti vaikea päästä tämän pelin päälle, vaikka kaikki lyönnit olisivatkin olemassa. Djokovicin pienet heikot hetket ovat lopulta niin lyhyitä, että jos niitä ei maksimaalisesti hyödynnä ja pidä hankitusta edustaan kynsin hampain kiinni, niin Djokovic yksinkertaisesti karkaa. Jo noiden hyvin pienten hetkien hyödyntäminen on vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on pitää edusta kiinni ja luoda jatkuvaa painetta Djokovicille myös henkisesti.

Juuri siksi Thiemin tuleekin iskeä alusta saakka omilla moukareillaan ikään kuin aivottomasti painetta, voimaa ja riepottelua Djokovicin päätyyn. Djokovic tykkää neutraalin, mutta painavan pallon loputtomasta lyömisestä luonnollisesti hyvin paljon, mutta siinä pelissä häntä ei voita kukaan. Keskikaistan lanaus on hänen tavaramerkkinsä, jonka päälle tulevat iskupaikat hän käyttää kuitenkin äärimmäisen tehokkaasti ja taidokkaasti.

Thiemin peli syöttämisen kickistä lähtien on parhaimmillaan hurjaa riepottelua ja juuri sitä hänen on tehtävä koko ottelun ajan. Djokovic on saatava kulmiin kurottelemaan ja rakennettava hyökkäykset siihen päälle. Thiem on lyöntiensä vaatimasta energiamäärästä huolimatta erittäin kovakuntoinen ja nyt siis ensimmäistä kertaa vieläpä näin vähällä kuormalla Garrosin semeissä, että virtaa on haastaa Djokoviciä vaikka fyysisestikin. Katsotaan ikään kuin kuka on kuka. Djokovic ei kuitenkaan ole enää ihan nuori tai elämänsä armottomimmassa kuntohuipussaan, joten kukaties mitä tästä raastavasta roikkumisesta voisi seurata.

Mutta se on selvää, että Thiemin on voitettava joko ensimmäinen tai toinen erä, jonka päälle hän voi rakentaa pala palalta rakentuvaa yllätystä olemalla lyönnillisesti armottoman tehokas ja aggressiivinen. Hän on ollut näissä tilanteissa jo usein, joten kaikki parrasvalojen ihmettely on jäänyt jo pois.

Miten sitten käy? Vaikka näen Thiemin mahdollisuudet hyvinä, näen Djokovicin totaalitenniksen niin karuna, ettei Thiemkään Djokovicin seinälle mitään voi. Djokovic 3-1.