Palataan vielä hetkeksi Roland Garrosille jälkipelien muodossa nyt, kun Rafael Nadalin voittoa on ehditty sulattelemaan muutama päivä.
Niinhän siinä tosiaan kävi, että Nadal masteroi sittenkin raskaan pallon, viileän kelin ja finaalin halliolosuhteet sekä kaiken muun hänelle muuten niin tutulla alustalla. Ennen turnausta oli paljon puhetta (kyllä, myös blogissa) juuri näistä olosuhteista, mutta myös Nadalin pelivireestä ja valmistautumisesta hänelle niin tärkeään kauden pääkisaan. Ei tiedetty, onko hän saanut riittävästi massapelivirettään hieman alavireisesti menneen Rooman Mastersin perusteella, jossa hän oli kieltämättä vielä vaisu. Totuus vireestä valkeni kaikille kuitenkin viimeistään finaalissa Novak Djokovicia vastaan.
Finaali oli mielestäni numeroita tasaisempi, mutta Nadalin rohkea ja jatkuva aggressiivinen peli, jota oli nähty tuohon mennessä "vain ajoittain" edeltävissä otteluissa oli kaikille enemmän tai vähemmän yllätys. Heti ensimmäisistä pisteistä lähtien nähtiin muun muassa Nadalin terävää kämmentä pitkin linjaa, mikä kieli yllättävän korkeasta itseluottamuksesta ottaen huomioon, että vastassa oli juuri Djokovic, jota vastaan Nadalin usko on ollut jo vuosia hyvinkin kovalla koetuksella.
Isoimman vaikutuksen teki kuitenkin Nadalin terävä liikkuminen ja se, kuinka hyvin hän sai lyönteihinsä usein peräänkuuluttamaani jalkadraivia, joka pidentää hänen lyöntinsä keskipituutta merkittävästi. Varsinkin näissä olosuhteissa tuo oli äärimmäisen tärkeä tekijä ja voiton edellytys. Tämä tennisliikkumisen pieni, mutta äärimmäisen tärkeä palanen on yksi isoimpia syitä, miksi Nadal hallitsee massakenttiä näin suvereenisti. Ei 13 mestaruutta 15 vuodessa tietenkään ihan sattumalta tule. Kukaan ei masteroi jalkatyötään massalla niin hyvin kuin Nadal. Paras esimerkki tästä on ne täydellisesti ajoitetut kiertokämmenet, jotka lähtevät hänen rystynurkastaan sisältä ulospäin tappavan tehokkaasti. Liike, kierto, työntö, boom ja vamos vielä kaupan päälle!
Toki voiton takuuna on ollut vuosia myös Nadalin massapelin monipuolisuus. Peruslyönneistä löytyy kulmia, kierteitä ja kaaria loputtomin kombinaatioin, vaikka joskus peli hieman välillä puuroutuukin vastustajan ansiosta. Silti se on lähes tulkoon aina voittavaa tennistä. Kaksi tappiota 102 ottelussa on tietysti rekordi, jolla voi huoletta väittää, että Nadal todella tietää mitä Garrosin massoilla tekee.
Isossa kuvassa Ranskassa palattiin jälleen moodiin same old, same old. Juuri nyt tuntuu, että ei tätä Nadalia ole kukaan saamassa lähivuosinakaan massalla kuriin. Paljon oli itselläkin odotuksia finaalin suhteen Djokovicin suuntaan, mutta jotenkin tämä vaikutti aseettomalta ja jopa vaisulta. Eniten ihmetytti se, että mies ei juurikaan itseään pumpannut tai itselleen saati tiimilleen raivonnut, joten onko US Openin linjatuomariepisodi todella, kuten vähän voitiin spekuloidakin, vienyt sen viimeisimmän puristuksen, jolla hän saisi itsestään kaiken kentällä irti. Vasta kolmannen erän ratkaisuvaiheissa nähtiin vilaus Djokovicin tutusta taisteluilmeestä. On hyvin mielenkiintoista seurattavaa miten tilanne jatkossa kehittyy.
Nuoremman kaartin US Open -tyylinen esiinmarssi jäi tällä kertaa ainakin finaalin osalta näkemättä, mutta uskon, että nopea siirtyminen kovilta kentiltä massoille vaati vielä hieman liikaa monen nuoren osalta. Dominic Thiemin US Open -voitto käytännössä varmisti sen, että sulateltavaa riitti ja Thiem olikin niin fyysisesti kuin mentaalisesti hieman väsyneen oloinen. Varmaa kuitenkin on, että reilun puolen vuoden päästä Garrosilla nähdään pirteämpi Thiem.
Thiem sijasta nuoremmista haastajista on nostettava Stefanos Tsitsipas, joka alkaa olla massallakin yllätysvalmis. Hänen monipuolisessa pelissään on jo nyt riittävästi haastetta moneen lähtöön ja haastetta tulee ehkä vielä liikaa epätasaisuuden sekä mentaalisen kovuuden kanssa. Ehkä myös fysiikan kanssa, sillä semifinaalissa Djokovicia vastaan hän tuntui hyytyvän pahasti toki jonkinasteisen jalkavamman myötä.
Tulevaisuus näyttää tästä tutusta finaalikaksikosta huolimatta, mutta myös sen ansiosta hyvinkin mielenkiintoiselta.
Garrosilla nähtiin upeita otteluita ja tarinoita. Totta kai Nadalin Roomassa voittanut Diego Schwartzman pelasi upeat kisat ja yhden kisan otteluista voittamalla juuri Thiemin. Myös Jannik Sinnerin hyvä haasto Nadalia vastaan jäi mieleen sekä luonnollisesti Hugo Gastonin voitto Stan Wawrinkasta ja mieletön haasto Thiemiä vastaan. Upeita otteluita ja massatennistä parhaimmillaan!
En mene nyt pinnalla olevaan GOAT-keskusteluun sen enempää, mutta onhan tuo 20. Grand Slam myös Nadalin osalta hurja määrä ja tulevan vuoden Grand Slamit lienevät tässäkin valossa herkullisia. Pääasia tulee kuitenkin olemaan se, että nousevat nuoret ottaisivat toistuvasti näiden isojen poikien päänahkoja, jotta tenniksen uskottavuus säilyy ja tennis voisi ylipäätään hyvin myös jatkossa, kun vanhempi kaarti on astumassa syrjään.
