tiistai 15. tammikuuta 2013

Jarkosta

Jokainen Jarkon pelejä seurannut on heittänyt välillä (ja urakalla) kirvestä kaivoon nostaakseen sen heti kohta nöyrästi ylös ja hehkuttaakseen miestä seuraavassa hetkessä kuin suurinta sankariaan. Myönnän, että kuulun tähän jengiin aika usein itsekin.

Fakta: tämän päiväisessä matsissa Haasia vastaan tähän joukkoon kuului muutamaa promillea vaille kaikki ottelua katsoneet. Kylmimmät, optimistisimmat ja hölmöimmät säilyttivät tänään malttinsa. Piste.

On pari syytä miksi kirveeni, jota minulla ei ole, löytyy aika usein kaivosta, jollaista en omista. Ensimmäinen peilaa historiaan. "Jarkko jäätyy taas, eihän se osaa voittaa, miksi se noin teki ja blaa blaa blaa Jarkko sitä, Jarkko tätä." Tämän olen osittain laittanut myös ottelussa elämisen piikkiin, mutta kukaan ei kiellä sitä, etteikö Jarkolta ole nähty vuosien varrella aikamoisia romahduksia, oli se tenniksessä miten tyypillistä tahansa. 

Toinen syy on se, että jostain syystä odotan Jarkolta automaattisesti samankaltaisia, lähes yliluonnollisia, otteita kuin vaikkapa Nadalilta, Djokoviciltä ja kumppaneilta, kun kerran samoissa hipoissa pyörivät.

Väärin. Väärin. Väärin. Jarkko on Jarkko ja tekee asiat omalla tavallaan. On aina tehnyt ja tulee aina tekemään.

On helppo turhautua Jarkon heikkoon syöttämiseen, takakenoisiin kämmeniin, passivoitumisiin, jännittämisiin ynnä muihin tekijöihin ja ihmetellä näitä isoon, isoon ääneen miksei esimerkiksi syöttöön ole tullut vuosien aikana jotain konkreettista muutosta. Mutta on yhtä helppoa hehkuttaa Jarkkoa ja Jarkon taisteluasennetta tällaisen otteluvoiton jälkeen, vaikkei Jarkko todellisuudessa pelannut tänään lähellekään parasta otteluaan. Mutta mitä sitten? Jarkko jatkaa turnauksessa, Haas jatkaa matkaansa suoraan lähtöruutuun.

Niin tai näin, kaikki tämä kuitenkin osoittaa, että me välitämme. Me todella, todella välitämme. Ja me toivomme. Voi pojat, että me toivomme, että Jarkko menisi siihen puolivälierään Federeriä vastaan.

Minä toivoin jo tänä iltana, että jäsenet Suomen Urheilutoimittajien rekisteröidyssä yhdistyksessä olisivat arvostaneet Jarkon viime vuotiset otteet, mm. sen unelmaviikon Sydneyssä, edes top kymppiin Vuoden Urheilija -äänestyksessä. Turhaan. No mutta, aina tulee kuitenkin uusi vuosi. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus.

PS. Voittihan Jarkko edes sen ehdolla olleen hevosen? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti