lauantai 7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri #7: "Maaginen 7. geimi"

Seiskaluukusta tarinaa erän seitsemännestä geimistä. Jotkut ovat pitäneet sitä jotenkin "maagisena" ja/tai erän kannalta tärkeimpänä. Hohhoijaa.

On totta, että erän loppua lähestyttäessä panokset kasvavat ja erän lopun geimejä voi lähestyä hieman erilaisella mindsetillä, mutta seitsemännen geimin voittamisella ei voiteta erää kuin 5-1-tilanteessa. Paljon riippuu siis tilanteesta ja asetelmasta. Tilanteessa 3-3 seitsemäs geimi on toki syöttäjälle tärkeä, mutta yhtä lailla sitä on seuraavakin geimi (8.) sen syöttäjälle.

Kysynkin, onko joku teistä huomannut seitsemännessä geimissä joskus jotain erityistä? Älä huoli, en minäkään. Eikä moni muukaan. Ei edes tutkijat.

Lue lisää tästä.

1 kommentti:

  1. Ainakin luulen, että olen huomannut, mutta tutkijoilta taitaa olla jäänyt huomiotta se psykologinen tappio, joka seitsemännen geimin syöttäjälle (samalla myös erän aloittanut) koituu sen hävitessään. Tästä seitsemännen geimin "maagisuudesta" ei kai juuri puhuta muulloin kuin tasatilanteen 3-3 yhteydessä. Siihen asti aloittaja on päässyt johtoasemassa tauolle, mutta yhtäkkiä hän onkin tilanteessa, jossa kahden geimin jälkeen vastustaja on pääsemässä syöttämään erävoitosta.

    Vain ottamalla heti oman hävityn syöttögeiminsä jälkeen vastustajan syöttövuoron tämä pystyisi välttämään niin tukalaan paikkaan kuin "syöttää erävoitosta" -tilanteeseen joutumisen. Ei ihan helppo juttu! Kun on edellisillä tauoilla voinut istuskella levollisena johtoasemassaan (tosin vain niukassa), tilanne onkin yllättäen, erän ratkaisuhetkien ollessa edessä, keikahtanut. Ehkä tätä on pidetty halki tennisvuosikymmenien "maagisuuden" arvoisena. Nämä linkin takana olevat 1990-luvun tutkijathan todistavat vain sen, että seitsemännen geimin voittaja, olkoon sitten syöttäjä tai palauttaja silloin, ei voita erää sen todennäköisemmin kuin muidenkaan geimien voittaja ihan erän viimeisten geimien voittajaa lukuun ottamatta.

    Maagisuus (=taianomaisuus) ja tärkeys eivät tietenkään ole sama asia. Geimin häviäminen siten että samalla hetkellä häviää erän tai jopa ottelun, kertoo tietysti paljon sen geimin tärkeydestä, mutta sehän on vain raakaa todellisuutta eikä himpunkaan vertaa mitään magiikkaa!

    VastaaPoista