Osin olosuhteiden pakosta, osin omaa jaksamattomuuttani, jätin tenniksen säännöllisen pelaamisen ja treenaamisen tuolloin moneksi vuodeksi. Olin lukion päättymisen jälkeisenä kesänä 1994 vielä pärjännyt kohtalaisen mukavasti C-luokan kisoissa ja edessä pikkuhiljaa häämötti B-luokka, mutta sitten tuli lähes täysstoppi.
Muutin opiskelujen perässä Jyväskylään ja pelikavereiden määrä tippui samalla hetkellä käytännössä nollaan. En lannistunut kuitenkaan vielä tästä, vaan yritin saada jotain kehitettyä. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Jyväskylän tennistoiminta oli keskittynyt vahvasti naapurikuntaan eli Vaajakoskelle, Hutunkiin. Yhteen treenituntiin menisikin entisen elämän puolentoista tunnin sijasta noin kolme tuntia julkinen liikenne mukaan lukien. Ei kiitos. Lisäksi moinen porvarilaji söisi rajoitettua opiskelijabudjettiani karmealla tavalla. Niin ja olihan niillä opiskelijariennoillakin oma roolinsa tässä.
Seuraavana vuonna tilanne ei varsinaisesti helpottunut kun suoritin varusmiespalvelusta Upinniemessä. Pelikerrat alle kymmenen koko vuonna.Vuosina 1996-2000 tilanne Jyväskylässä ei tenniksen suhteen paljonkaan muuttunut, vaikkakin pari pelikaveria löytyikin. Joinakin kesinä pelasin paikallisen turnauksen, mutta säännöllisyys puuttui.
Tilanne korjaantuikin pikkuhiljaa pala palalta vasta Helsinkiin töiden perässä muutettuani 2000-luvun alussa. Vuodesta 2004 lähtien on taas hakattu säännöllisesti ja harmiteltu ajoittain menetettyä nuoruutta.
Eipä silti. Hienoja olivat vuodet myös kadotettujen vuosien aikana opiskelijaporukan sählyjengissä. Siitäkin porukasta tuli erittäin rakas.
