Kaikki tähänkin puuhasteluun johtanut toiminta sai alkunsa vuonna 1984, jolloin olin 9-vuotias. Kotipaikkakuntani tennisseura Kankaanpään Nastaset järjesti tuona kesänä juniori-ikäisille aloittelijoille tenniskurssin ja siitähän se sitten lähti. Olisiko ollut rakkautta ensisilmäykellä, en tiedä.
Kurssin oppilaista muodostui heti samana syksynä iso osa seuran junioritoimintaa ja seuraavat 10 vuotta treenattiin enemmän tai vähemmän tosissaan kaupungin asvalttikentillä sekä vikkelillä sisäalustoilla liikuntahallissa ja sittemmin myös uudessa tennishallissa, unohtamatta Niinisalon varuskunnan jumppasalia, jossa alustana oli tennikseen aina loistavasti sopiva parketti. Muistan kuinka muun muassa Porin ja Tampereen kisoissa uskollisesti palvelleet boltexit tuntuivat joka kerta todella hitailta.
Niin tai näin, hauskaa oli aina ja hauskoja muistoja on hurja määrä. Valmentajat, pelikaverit, treenit, pelireissut, leirit ynnä muut ovat edelleen hyvin muistissa ja niiden arvostus vain kasvaa kasvamistaan. Olisi kiittämätöntä olla kiittämättä, joten iso kiitos kaikille.
Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, ympyrä on osittain sulkeutunut. Nyt se olen minä joka niitä sunnuntaiaamun junnutunteja ohjaa, vaikkakin täysin toisaalla.
Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, ympyrä on osittain sulkeutunut. Nyt se olen minä joka niitä sunnuntaiaamun junnutunteja ohjaa, vaikkakin täysin toisaalla.
