perjantai 7. heinäkuuta 2017

Reality check, osa 1, Wimbledon 2017

Kaksi kierrosta takana, joten aika tarkistaa ennustetta.

Suurin suosikki Roger Federer on aloittanut odotetun vahvasti ja jatkaa ennakkosuosikin viitalla. Ensimmäinen ottelu päättyi jopa vastustajan luovutukseen, joten energiaakin säästyi mukavasti. Toisen kierroksen ottelu Dujan Lajovicia vastaan oli hyvin hallussa huolimatta jonkinasteisesta jännityksestä, jonka Federer nosti ottelun jälkeen esiin.

Kakkossuosikkia on edelleen vaikea nimetä. Sekä Rafael Nadal, Andy Murray ja Novak Djokovic ovat selvittäneet tiensä jatkoon kivuttomasti. Kaikki ovat pelanneet mielestäni jopa yllättävän kypsää ruohotennistä kun huomioidaan se, mistä tilanteista he turnaukseen lähtivät. Kenelläkään ei ollut juuri ruohopeliä alla, Andyllä oli/on jonkinlaista lonkkavammaa ja niin edelleen. Nadalin pelin taso ja aktiivisuus on yllättänyt positiivisesti. Rafa näyttää jatkavan siitä, mihin Roland Garrosilla jäi.

Testit alkavat kuitenkin nyt. Nadal kohtaa vaarallisen Karen Khachanovin, joka voi hyvinkin aiheuttaa monenlaista ongelmaa. Djokovic kohtaa puolestaan Latvian Ernest Gulbisin, joka voi olla arvaamattomuudellaan ja ruohokenttäpelinsä rytmittömyydellä pahakin testi. Andyn taival jatkuu hieman kevyempänä, mutta kun lonkan kunto säilyy arvoituksena, voi edessä olla yllättäviäkin vaikeuksia.

Muista voisi nostaa esiin Marin Cilicin sekä myös Milos Raonicin, joista jälkimmäinen vaikuttaa loukkaantumisten jälkeen erittäin iskukykyiseltä. Syötön varaan pohjautuva pommituspeli ei toimiessaan jätä juurikaan mahdollisuuksia vastustajille. Hyvin paljon ratkeaakin henkisellä ja fyysisellä turnauskestävyydellä.

Kolmas kierros alkaa tänään, mutta vähän on jotenkin odottava tunnelma ja neljännen kierroksen herkkupalojen (mm. Federer vs. Dimitrov, A. Zverev vs. Raonic, Cilic vs. Nishikori) odottelua ilmassa ainakin siis kotikatsomoissa.

Eurosport2 ja Eurosport Player näyttävät turnauksen.

6 kommenttia:

  1. Blogisti, mitä ihmettä tämä tämmöinen on:"Djokovic kohtaa puolestaan Latvian Ernest Gulbisin, joka voi olla arvaamattomuudellaan ja ruohokenttäpelinsä rytmittömyydellä pahakin testi."

    Ovatko arvaamattomuus ja rytmittömyys synonyymeja? Vai tarkoittaako rytmittömyys jotain muuta; jotain johon en millään kykene ylettymään? Selitäpäs, kiitos!

    JK. En kyllä ihmettele yhtään, miksi blogistin mielipiteistä ei synny keskustelua. On se niin nöyryyttävää kirvelevin silmin tihrailla noita robotin pelkäämiskuvia. Ehkä se on tarkoituskin!

    VastaaPoista
  2. Moi ja kiitos palautteesta!

    Eivät ole suoranaisesti synonyymejä, mutta varmasti jotain sukulaisuutta voi toki termeissä nähdä.

    Rytmittömyydellä hain/haen lähinnä sitä, että Gulbis voi yhtä hyvin paukuttaa flättinä menemään tai pallotella hitaammalla tempolla tilanteen mukaan ja jopa pallon sisällä.

    Arvaamattomuudella hain puolestaan sitä, että Gulbis on monessa mielessä vähän arvaamaton kortti monessakin mielessä. Ensinnäkin hän saattaa olla täysin tulessa tai täysin off. Toisekseen miehellä on hieman dolgopolovmaista epäortodoksisuutta pelissään ja erikoisia, mutta varsin älykkäitäkin lyöntivalintoja tulee joskus paljonkin. Näiden kanssa paljolti rytmikästä jauhamispeliään kaipaava Djokovic olisi saattanut olla lirissä, mutta ei kuitenkaan lopulta ollut.

    Toivottavasti tämä avasi asiaa hieman.

    Jälkikirjoituksestasi en tajunnut mitään. Nöyryyttävää? Kirvelevät silmät? Robotti?

    Reality check, osa II ilmestynee puolivälieräennakon muodossa viimeistään huomisaamuun (ke) mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Toisekseen miehellä on hieman dolgopolovmaista epäortodoksisuutta pelissään. "En tiedä tuon Dolgopolovin epäortodoksimaisuudesta, mutta itse sivuaiheen ymmärrän, kerrankin!

      Olisi oman keskustelun väärtikin, hra Blogisti. Olen joskus itsekin yrittänyt kilpailuottelussa semmoista taktiikkaa, että aivan itsestäänselviä ratkaisutilanteita lukuun ottamatta en olekaan lyönyt ensimmäisenä mieleen tulleen vaihtoehdon mukaan. No, systemaattisena ratkaisuna hullustihan siinä käy. Ratkaisuvaihtehdot puuroutuvat semmoiseksi vatkuliksi, ettei siitä ottaisi selvää erkkikään.... Ehkä Dolgo on keksinyt sopivaan kompromissin....En tiedä.

      Poista
  3. Kyllä tempon vaihtelu -jopa pisteen sisällä- pitäisi olla jokaisen huippupelaajan peruskamaa. Rytmin puutteen kanssa sillä ei pitäisi olla mitään tekemistä.

    Jälkikirjoituksestani: Eikö blogisti tosiaan tiedä, kuinka hankalaa näitä kommenttiviisauksia on ulkopuolisen saada julkaistua, ainakin profiililla nimetön? Kokeilisit itse, niin ihme jos et ymmärtäisi....Saa näkee kuinka kauan nyt jaksan niitä pikkukuvia tihrustella!?!?

    (1. yritys epäonnistui, 2. myös, 3. samoin, 4. sama
    juttu, 5., 6. samoin, 7. samoin, toistakymmentä....

    VastaaPoista
  4. Aa, tarkoitat siis kommenttien julkaisuja. Ok.

    Nimettömänä en itse julkaise yleensä mitään mihinkään, joten en tiedä siitä tai sen hankaluudesta mitään.

    Sen olen huomannut, että mobiilisovelluksen kautta kommentointi on tukkoista nimelläkin, sillä kirjoitusvirheitä ei välillä pysty korjaamaan, eikä kommentteja lähettämään. Tämä ei kuitenkaan ole minun käsissäni, siis myöskään tuo nimettömänä kommentoinnin vaikeus, sillä käyttämäni blogialusta Blogger (Google) on järjestelmän ylläpitäjä/kehittäjä.

    Olen mielestäni sallinut kommentoinnin täysin vapaaksi, sillä haluan saada palautetta ja haluan, että se on myös mahdollisimman helppoa. Toki robottiesto kuulemma kannattaa pitää päällä ja se taitaa tosiaan ollakin.

    Ilmeisesti nyt kommentointi ei ole tästä johtuen riittävän helppoa? Laitan palautetta kommentoinnin vaikeudesta eteenpäin.

    Toivotaan, että ongelma korjaantuu lähitulevaisuudessa.

    Kiva olisi kuitenkin lukea kommentteja nimellä tai nimimerkillä, jotta keskustelu saisi "henkilökohtaisemman" muodon. Nyt kun kaikki ovat Anonyymejä, niin vähän vaikea välillä hahmottaa mikä on kenenkin kommentti.

    Mutta joo, nyt mennään näin! Eteenpäin!

    VastaaPoista