Semifinaalipäivä! Ohessa ennakko päivän ensimmäiseen otteluun!
Huimat voitot puolivälierissään ottaneet Rafael Nadal ja Alexander Zverev kohtaavat nyt siis semifinaalissa, josta voittaja jatkaa finaaliin. Kaavion tämä puoli on ollut kova, joten jossain määrin tässäkin ottelussa on, Nadal vs. Novak Djokovic-ottelun tapaan, nyt moraalisen finaalin tuntua, mutta onneksi pallo on pyöreä ja mikä tahansa on mahdollista.
Edellisten otteluiden vireillään tästä on tulossa melkoinen ja kaikkien mahdollisuuksien ottelu. Mutta taas toisaalta Nadal on suuren suuri suosikki oikeastaan millä tahansa mittarilla. Zverev pelasi kuitenkin Carlos Alcarazia vastaan yhden elämänsä otteluista, joten samalla draivilla hänellä on kaikki aseet kaataa Nadal ja kyllä, jopa massalla.
Tietysti se on vaatinut aina jotain ylimääräistä ja erikoista ja varsinkin Garrosilla se tuntuu olevan yksi urheilumaailman kovimpia tehtäviä. Onkin vaikea nähdä, että Nadal kaatuisi nyt ilman loukkaantumista Zvereville.
Toki Nadalin voitto Novak Djokovicistä söi varmasti hurjan määrän energiaa ja kun alla on myös viisieräinen Felix Auger-Aliassimen kanssa, niin ei Nadal varmaan aivan äärimmäisessä fyysisessä iskussaan ole, mutta eipä toisaalta taida olla Zverevkään, joka tosin ei operoi yhtä voimakkaasti fysiikan kautta. Massalla sitä kuitenkin vaaditaan ja tietysti aivan hurjasti juuri Nadalia vastaan. Jos Nadal pääsee myllyttämään yläkierrehelvettiään vapaasti, niin Zverev kypsynee reilussa erässä.
Siksi hänen onkin pidettävä yllä melkoista tulitusta ja tempoa. Suoremmat luodit on saatava painavina takakenttään läpi ottelun. Lisäksi hivenen arvoituksellisen syöttämisen suhteen saksalaiselle on osuttava kertakaikkisen maaginen päivä.
Ei Nadalkaan tietysti tässä iässä enää aina lähde hirmuisia palloralleja hakemaan, mutta melko varmaa on, että välillä ja usein esimerkiksi geimien ensimmäisillä pisteillä Nadalin pyrkimyksenä on väsyttää Zverevistä terävintä virettä pois ja pedata helpompia ratkaisupaikkoja hieman väsyneemmästä vastustajasta.
Nadal on pelaajista tietysti monipuolisempi ja taitavampi. Hänen massapelissään on periaatteessa kaikki temput ovat hallussa, joten onhan tässä sen myötä jopa teurastuksen vaara. Nadal tulee pitämään Zverevin hurjassa liikkeessä ja pelaamaan paljon myös pitkän miehen selän taakse takaisin samaan kulmaan, mutta ylipäätään Nadal tulee käyttämään paljon koko kenttää stopparien ja toisaalta taas järkyttävien yläkierrekumuroiden myötä. Tällöin Zverevin ainut lääke on siis oikeastaan se, ettei hän anna yhtään Nadalille aikaa.
Edelliskierroksella kaatui kuuma Alcaraz, joka kuitenkin jonkin verran sortui omiin virheisiinä toki Zverevin pakottamana. Nyt tämä tulee olemaan hieman samantyyppistä, mutta ilman niitä vastustajan helppoja virheitä ja tietysti vasurikulmalla.
Hieman yllättäväkin statistiikka on nostettava tässä kohtaa esiin eli Zverevin voitto Alcarazista oli vasta hänen ensimmäinen (!) TOP10-pelaajan voitto Grand Slamissä, joten toista saadaan odottaa ainakin Wimbledoniin saakka, sillä Nadal on nyt vahvimmalla areenallaan ja äärimmäisen nälkäinen, kun numero Grand Slam numero 22 on näin selvästi horisontissa. Nadal 3, Zverev 0.