maanantai 7. toukokuuta 2012

Sininen massa

No niin, ensimmäiset sinisen massan pelit Madridista katsottu. Kyllähän totuus on se, että silmä ja erityisesti mieli vaativat aavistuksen tottumista sähkönsiniseen massa-alustaan, mutta totuttuani pelin seuraaminen oli itse asiassa varsin helppoa ja lopulta jopa miellyttävääkin.

Pallo ja rajat näkyivät tv-kuvissa todella kristallinkirkkaasti ja tarkasti, kuten sinistä alustaa vasten näin tietysti käy. Toki näin vain iltasession otteluita keinovalaistuksessa, joten vaikea on tuosta vielä päätellä miltä peli näyttää päivänvalossa. Peli näytti edelleen tietenkin massatennikseltä, joskin lähes hallimaiset ja korkean ilmanalan olosuhteet loivat pelistä stabiilin ja nopean vaikutelman. Vaikutti myös siltä, että pallon jäljet näkyvät alustassa paremmin, mutta mene ja tiedä näistä sitten yhtään mitään. Kamerakuvissa zoomatut jäljet näyttivät kuitenkin varsin selkeiltä kotikatsomoon asti.

En siis tyrmää uutta massaväritystä ainakaan vielä, vaikka huomaankin olevani tässä asiassa myös melkoisen konservatiivinen ja kallellani perinteiseen punaiseen tiilimurskaan. Sinisten alustojen yhä yleistyessä halleissa ja kovilla kentillä, olisi sääli jos ne alkaisivat vallata myös punaisia massakenttiä.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan isojen poikien pelejä ja kommentteja alustasta pelitilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti