Jes, massakausi avattu!
Kausi avattiin Hiekkaharjun massoilla, jotka olivat jo nyt pelottavan hyvässä kunnossa! Toisin kuin tämä vasuri. No, mutta olihan se taas hienoa vetää ulkona, voi pojat! Linnut laulaa, aurinko paistaa ja pallo liikkuu.
Se miten lyönti lähti, on jo toinen tarina. Ensimmäiset 45 minuuttia tunnin vuorosta oli oikeastaan todella kivaa, vaikka luonnollisesti pientä hakemista vielä. Tästä huolimatta, usko omiin lyönteihin suorastaan raketoi taivaisiin saakka ensimmäisen puolen tunnin aikana.
Viimeisen vartin aikana kuitenkin niin vastus kuin massa opettivat nöyryyttä kovalla kädellä. Jälleen kerran. Yleensä tämä tapahtuu vasta ulkokauden toisella tai kolmannella kerralla, jolloin normaalia tiukempi keskittyminen alkaa salakavalasti muuntumaan ikään kuin rutiiniksi, mutta nyt se iski kuin metrin halko jo tunnin jälkimmäisellä puoliskolla. Useahkot puolen kentän sitterimissit verkkonauhaan hyvän myllyn päätteeksi syövät miestä rotan lailla. Siihen päälle pari pomppua sylipalloksi, niin uidaan jo syvissä vesissä, ystäväni. Syvissä vesissä.
Toivotaan kuitenkin, että tämä vartin pikaopetus nöyryydestä auttaa toista kertaa silmällä pitäen.
Nöyräksi siis vetää. Red clay, I salute you...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kentät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kentät. Näytä kaikki tekstit
22/05/2012
11/05/2012
Sininen massa, osa II
No niin! Pelaajien kommentteja sinisestä alustasta alkaa pikkuhiljaa tippumaan. Katsotaanpa tarkemmin.
Novak Djokovic (voitetun ottelun jälkeen):
"The court is not one that makes you feel comfortable. You have to be realistic, the court is a difficult court, it’s very slippery and it makes supporting movements and getting back to defend very tough."
"But the only thing we can do now is turn the page and we are not going to get the red courts back tomorrow so we have to adapt to the blue courts and the conditions as well as possible and hope for a change next year."
Rafael Nadal (hävityn ottelun jälkeen):
"Being able to move is very important for me and if I can't move well, I can't hit the ball well either. If things don't change, this will be one less tournament on the calendar for me. This surface destabilizes the game. It is a completely different game and I don't want to take risks."
Novak Djokovic (voitetun ottelun jälkeen):
"To me that’s not tennis. Either I come out with football shoes or I invite Chuck Norris to advise me how to play on this court. Center court is impossible to move on. I hit five balls throughout the whole match. With everything else, I was just trying to keep the ball in the court."
"When you slide on the red clay you have a feeling you can stop and recover from that step. But here, whatever you do … you are always slipping. Not a single player — not woman not man — I didn’t hear anyone say ‘I like blue clay.’"
Chuck Norris? Aivan loistavaa! Chuck Norris -vitsit ne jaksavat naurattaa. Edelleen. Valitettavasti.

Mutta siis... Katson parhaillaan Djokovicin ottelua Wawrinkaa vastaan ja onhan tuo ajoittain kieltämättä hurjan näköistä liukastelua. Yksi kaatuminen kruunaa nämä luistelut. Provosoivat katseet kentän pintaan ja ylös aitioihin siihen päälle, niin johan on kaikilla kivaa.
Rafael Nadal (voitetun ottelun jälkeen):
"The court is not one that makes you feel comfortable. You have to be realistic, the court is a difficult court, it’s very slippery and it makes supporting movements and getting back to defend very tough."
"But the only thing we can do now is turn the page and we are not going to get the red courts back tomorrow so we have to adapt to the blue courts and the conditions as well as possible and hope for a change next year."
Rafael Nadal (hävityn ottelun jälkeen):
"Being able to move is very important for me and if I can't move well, I can't hit the ball well either. If things don't change, this will be one less tournament on the calendar for me. This surface destabilizes the game. It is a completely different game and I don't want to take risks."
"If you put the Cincinnati tournament on grass just before the U.S. Open, do you think people are going to be happy? I don't think so."
"I am going to Rome now with maybe a bit of a lack of confidence which I don't deserve after all the work I have put in here. The colour has to change and it has to be a proper clay court."
Tavallaan järjetöntä touhua kaikkinensa. Niin pelaajilta kuin järjestäjiltäkin. Ymmärrän tuskan, jos massakaudella joku kenttä on täysin erilainen kuin muut tämän hienon massaturneen kentät, mutta toisaalta mitä sitten? Miksi ihmeessä kaikkien kenttien pitäisi olla samanlaisia kaikkialla? Kenttien erilaisuus on edelleen rikkaus, jota näemme aivan liian vähän tänä päivänä. Toki, jos kenttä on liukkaudellaan turvallisuusriski, niin se on luonnollisesti eri asia.
Tuo Nadalin viimeinen lause kuuluu ilman muuta surullisen kuuluisaan sarjaamme 'aivopieruja'. Jos tämä tappio tällä alustalla ja tälle kaverille (Verdasco), jolle hän hävisi nyt ensimmäistä kertaa urallaan (14. kohtaaminen), tuo kolhuja itseluottamukseen, niin johan on! Miten syvälle massakuninkaan itseluottamus on oikein vajonnut?
Valitettavasti en kuitenkaan nähnyt yhtään Nadalin luistelua, mutta Djokovicin näin. Se oli, kuten sanottua, hurjan näköistä. Näin kuitenkin Ferrerin, Almagron, Wawrinkan, Del Potron, Federerin ja Gasquetin peliä ja heillä ei ihan saman kokoluokan ongelmia liikkumisessa ollut. Väitänkin, että juuri Nadalin ja Djokovicin kaltaiset hurjat liikkujat ja kovasti koko vartaloaan lyönnissä käyttävät pelurit kärsivät eniten tällä varsin liukkaalla alustalla. Letkeämmin lämäilevät veijarit Federerin, Del Potron ja vaikkapa Berdychin johdolla ovat viikonloppuna vahvoilla.
Mutta jatketaan tästä.
PS. Chuck Norris voitti betoniseinän tenniksessä. Chuck Norris on laskenut äärettömään. Kahdesti. Chuck Norris...
07/05/2012
Sininen massa
No niin, ensimmäiset sinisen massan pelit Madridista katsottu. Kyllähän totuus on se, että silmä ja erityisesti mieli vaativat aavistuksen tottumista sähkönsiniseen massa-alustaan, mutta totuttuani pelin seuraaminen oli itse asiassa varsin helppoa ja lopulta jopa miellyttävääkin.
Pallo ja rajat näkyivät tv-kuvissa todella kristallinkirkkaasti ja tarkasti, kuten sinistä alustaa vasten näin tietysti käy. Toki näin vain iltasession otteluita keinovalaistuksessa, joten vaikea on tuosta vielä päätellä miltä peli näyttää päivänvalossa. Peli näytti edelleen tietenkin massatennikseltä, joskin lähes hallimaiset ja korkean ilmanalan olosuhteet loivat pelistä stabiilin ja nopean vaikutelman. Vaikutti myös siltä, että pallon jäljet näkyvät alustassa paremmin, mutta mene ja tiedä näistä sitten yhtään mitään. Kamerakuvissa zoomatut jäljet näyttivät kuitenkin varsin selkeiltä kotikatsomoon asti.
En siis tyrmää uutta massaväritystä ainakaan vielä, vaikka huomaankin olevani tässä asiassa myös melkoisen konservatiivinen ja kallellani perinteiseen punaiseen tiilimurskaan. Sinisten alustojen yhä yleistyessä halleissa ja kovilla kentillä, olisi sääli jos ne alkaisivat vallata myös punaisia massakenttiä.
Jäämme mielenkiinnolla odottamaan isojen poikien pelejä ja kommentteja alustasta pelitilanteessa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)