09/06/2014

Jälkipelit: Rafael Nadal vs. Novak Djokovic, Roland Garros finaali 2014

Jälkisanat finaalista, joka ei tasoltaan ihan klassikoksi muodostunut. Silti sen merkitys voi olla suuri monella tapaa.

Aloitetaan kuitenkin Australiasta. Rafael Nadalin tappio Australian avointen finaalissa Stanislas Wawrinkalle oli hänelle hirmuinen takaisku, joka osaltaan saattoi varjostaa koko alkuvuotta. Jopa massakausi ennen Ranskaa oli tuloksellisesti ja varsinkin pelillisesti vaisu. Isku itseluottamukselle oli ollut varmasti aikamoinen ja tämän vuoden Garros hänen oli yksinkertaisesti aivan pakko voittaa.

Vaikka Nadal on henkisiltä ominaisuuksiltaan yksi kaikkien aikojen parhaista, on hänelläkin valtaisat paineet ja viime vuosina ne ovat alkaneet myös näkymään. Kaksi tappiota kahdessa perättäisessä Grand Slam-finaalissa olisi voinut olla liikaa jopa hänelle. Pelkästään tappio Garrosillakin olisi voinut olla liikaa Australian tuloksista välittämättä.

Nadal hakee omien sanojensa mukaan sitä oikeaa tunnetta lyömisessään ja nyt sen puute näkyi pitkään turnauksessa ja jopa finaalissa. Peli oli osittain väkinäistä, eikä finaalissakaan ihan saman tason Nadalia nähty kuin mitä ollaan nähty aiempina vuosina. Kämmen lähti ison osan ottelua melko varovaisesti ja muun muassa inside-out-kämmen oli marginaaliltaan liian iso pitkään, mikä piti Djokoviciä hyvin mukana ottelussa.

Nyt Nadalin kausi on kuitenkin tavallaan pelastettu ja kaikki muu tämän päälle on vain plussaa. Wimbledonissa miehellä on vain voitettavaa, kun viime vuoden avaustappiosta on mahdollista petrata todennäköisesti helpostikin. US Openin ajat ovat tietenkin tärkeät, mutta hyvä kesä kantanee pitkään. Se vaati kuitenkin sen, että oikea tunne kroonistuu pysyväksi olotilaksi.

Djokovic puolestaan saattaa harmitella Roland Garrosia vielä pitkään. Nadal oli voitostaan huolimatta kaukana parhaastaan, eikä sama välttämättä toistu ensi vuonna, joten tämä oli ehdottomasti menetetty mahdollisuus.

Kun myös muut isot pelit Grand Slameissä ovat sujuneet viime aikoina mollivoittoisesti, niin myös Djokovic epäilee epäilemättä itseään. Monessa tärkeässä ottelussa mies on kieltämättä missannut muutamia tärkeitä sittereitä, jotka voidaan verhota huonoon tuuriin tai muuhun hömppään, mutta tenniksessä se ei mene näin. Oma onni täytyy tehdä itse. Täytyy voittaa tärkeät pisteet viimeistä pistettä myöden ja Djokovic on yksinkertaisesti epäonnistunut tässä.

Ei ole sattumaa, että Nadal voitti Djokovicin nyt (ja viime vuonna) Garrosilla, US Openissa ja niin edelleen. Djokovic on tietenkin kovempi kuin monet muut, mutta välillä hänen pää ei vain riitä. Eikä bensa. Vaikka ihan hurjinta esitystä Nadal ei osaamisestaan antanut, niin onhan hänen perustasonsa massalla yläkierrehelvetteineen sellaista myrkkyä, joka pitkässä juoksussa tappaa kovimmankin jätkän. Myös Djokovicin.

Väsyneenä alkaa ensin kärsiä jalkatyö ja kun enenrgiat eivät ole enää ihan tapissa, lyönnit lähtevät huonoista asennoista jolloin pelaaja sortuu räiskimään. Pian joku lyönti sekoaa täysin ja pää sen mukana. Klassinen tennisilmiö, joka nähtiin Djokoviciltäkin kaikkine horjumisineen ja pyllistelyineen.

Voi olla, että Djokovic iskee takaisin jo Wimbledonissa, mutta toisaalta ura-Grand Slam-hype ja Garrosin finaalitappio voivat vaikuttaa pitkäänkin. Ykkösrankingin metsästys siirtyi myös kauemmas ja jälleen tuli siis yksi Grand Slam-finaalitappio.

Summatakseni: Wimbledonissa juhlinee toiset miehet.