maanantai 22. kesäkuuta 2015

Dokumentti: Decade of Wimbledon - 70's

Wimbledonin lähestyessä CMore Tennis tarjoilee viime vuoden tapaan sarjaa Decade of Wimbledon, jossa seurataan nimensä mukaisesti Wimbledonin eri vuosikymmeniä.

Sarjan avausosa kertoo 70-luvusta, joka oli ensimmäinen täysi avoimen aikakauden vuosikymmen, joka alkoi vuonna 1968, jolloin ammattilaiset saivat ensimmäistä kertaa osallistumisoikeuden Grand Slam -turnauksiin. Vielä vuosikymmenen alkupuolella Wimbledonissa oli boikotointia ja politikointia vähintäänkin riittävästi, sillä perinteikkyys ja kaupallisuus eivät paiskanneet kättä täysin saumattomasti.

Itse peli tarjoaa hurjan kontrastin tämän päivän peliin. Naisten ja kieltämättä myös miesten peli näytti lähinnä teekutsuläpsyttelyltä. Urheilullisuus ja atleettisuus teki vasta tuloaan, vaikka pelaajat ammattilaisia olivatkin. Verkollenousut hiipimisineen, vai sanoisinko löntystelyineen, olivat melkoista chip 'n' chargea syötön tönäisystä ja peruslyöntituuppauksesta puhumattakaan.

Ruumiinrakenteeltaan pelaajat näyttivät tikkumaisine jalkoineen lähinnä pitkän matkan juoksijoilta. Mailatkin olivat vielä vahvasti niitä legendaarisia kärpäslätkiä, lukuunottamatta Jimmy Connorsin Wilson T kaksitonnista.

Peleissä oli muutenkin vielä melko vahva piirikunnallisten maku, joka kyllä muuttui pelin ohella pikkuhiljaa vuosikymmenen aikana.

Osa pelaajista pelaili pallo kädessä ja ainakin Chris Evert näytti jossain vaiheessa heittävän jopa kakkospallon pois kesken pisteen jos ykkössyöttö onnistui! Aikamoista.

Vuosikymmenen alkupuolella pelaajat seisoskelivat vielä puoltenvaihdossa, sillä tuoleja ei ollut. Ne saatiin lopulta vuosikymmenen puolivälin paikkeilla, jolloin pelaajat istuivat puoltenvaihdossa selät vastakkain molemmin puolin tuomarituolia, jonka alla oli SE legendaarinen kokisjääkaappi. Tennislaukuista ei ollut tietoakaan, sillä kentälle tultiin vain mailojen ja pikkupyyhkeen kanssa, jotka sijoitettiin tuomarituolin alle.

Pallot olivat valkoisia ja ne avattiin kuuden pallon ruskeasta pahvirasiasta. Hirmuisen söpöä! Nykyään samanlaisista laatikoista saa lähinnä donitseja.

Pelaajien lähipiirit istuivat sulassa sovussa samassa aitiossa, eikä leirien eripurasta ollut tietoakaan.

Sympaattisinta antia dokumentissa olivat ottelun jälkeiset verkonylitysloikat vastustajan puolelle kättelyä varten, joka kylläkin vähentyi vuosikymmenen loppua kohti tultaessa. Kaikilla tuntui olevan kuitenkin aina kiire kättelemään, sillä niin reippaasti verkolle juostiin.

Björn Borgin, Jimmy Connorsin sekä John McEnroen otteista alkoi kuitenkin näkymään, että muutos kohti todellista ammattimaisuutta oli aluillaan.

Kaiken kaikkiaan hyvä, sivistävä ja aikoihin sopiva lämminhenkinen historiapätkä, jota voi lämmöllä suositella!

2 kommenttia:

  1. Ainakaan ohjelmaa näkemättömälle ei tahdo oikein selvitä, mistä oikein on kysymys. Alleviivaako ohjelma tosiaan noin vahvasti 1970-luvun Wimbledon-tenniksen jonkinlaista amatöörimäista surkuhupaisuutta verrattuna nykyiseen tennikseen? Luulenpa kuitenkin, että jutusta paistaakin läpi blogistin ikiomaa hurmiota tähän 2000-luvun tennikseen.

    Oliko kahden käden rystylyönnin pioneerin, Chris Evertin tavassa heittää ylimääräinen pallo pois kädestä (sen tietysti häiritessä ja jopa estäessä pisteen pelaamista) tosiaankin jotain aivan erityisen naurettavaa?

    Naurettavampaa taitaa olla se, että nykyään naiset joutuvat kanniskelemaan alushousujensa puntissa varapalloaan, koska eivät jostain syystä saa pelata shortseissa. Jalka- ja koripalloilijattarille shortsit kuuluvat asiaan vaikkei varapalloja tarvitakaan. Montako vuosikymmentä vielä tätä peliä nimettömillä!!

    VastaaPoista
  2. Moi Anonyymi,

    Ja kiitos palautteesta! Joo, olet oikeassa. Olen ehkä turhan suurpiirteinen dokumentin relevantimmasta sisällöstä eli eri vuosien otteluista ja voittajista.

    Peilaan kuitenkin dokumentin kuvallista antia vahvasti myöhempiin aikoihin, mutta myös isommassa kuvassa, enkä missään nimessä halunnut raportoida tähän eri vuosien voittajia vaan tuoda omia fiiliksiäni esille, joita dokumentti minussa herätti. Se kaiketi blogistille sallittaneen.

    Historiahan näyttää usein jälkikäteen vähän hassulta, jos sitä jälkeenpäin tutkailee, eikä tennis ole poikkeus. Kehitys on ollut hurjaa ja mm. tuo Chris Evertin pallonheitto kesken pallon on vain yksi yksittäinen esimerkki, ei jutun pointti.

    Ollaan tultu pitkä matka ja 70-luvulla touhu näytti melko erilaiselta. Jo itse dokumentti, joka lienee tehty 80-luvulla, toteutustekniikkoineen on vähintäänkin sympaattinen, jopa hellyttävä.

    VastaaPoista